Stondis Nevassa, kana vitussa ja poliisiauto kumossa

Teksti Veli Itäläinen

Ymmärtääkö Venäjän poliittinen poliisi nykytaidetta?

Viimeksi yritin tienavausta taidekritiikin suuntaan toukokuussa 2008. Tällöin kritiikki tuli takaisin kriitikon luokse.

Nadja soitti minulle ja ehdotti tapaamista. Hän on Vojna- eli Sota-taideryhmän ylivoimaisesti parhaimman näköinen jäsen, joten muut laskelmoivat, aivan oikein, että tästä en kieltäytyisi. Bilingva-ravintolan luota Nadja vei minut Mjasnitskajan ja Krivokolennin välissä olevaan pieneen puistoon, missä minua odottikin koko kööri.

Oleg kuvaili värikkäästi, ketä kriitikkoa hän on milloinkin vetänyt turpaan. En itsekään ole puolituinen, mutta Oleg on minuakin puoli päätä pidempi, ruhonsa painaa vähintään sata kiloa ja egonsa sitäkin enemmän. Hän oli yllättävän hyvässä lihassa, vaikka ryhmän silloisessa kommuunissa käydessäni vaikutti siltä, ettei hän syö muuta kuin uunissa kuorineen paahdettuja lähimarketista pöllittyjä perunoita. Pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että estetiikan tuntemukseni ei vielä ole riittävän kypsällä tasolla, ja poistuimme sopuisasti omille tahoillemme.

Tiistaina 16. marraskuuta E-keskuksen, eli sisäministeriön Ekstremismin vastaisen toiminnan keskuksen TsPE:n miliisit pidättivät Olegin, eli ”Rosvo” Vorotnikovin ja Leonid ”Kilari-Ljonja” Nikolajevin Moskovassa, ja lähettivät heidät Pietariin Krestyn tutkintavankilaan. E-keskuksen aikaisemmista interventioista taidemaailmaan kirjoitin viime vuoden toukokuussa. Nyt kun olen ainakin toistaiseksi Olegin ulottumattomissa, voin parin vuoden tauon jälkeen jatkaa taidekritiikin parissa.

Natalia ”Kili” Sokol ja Rosvon ja Kilin puolitoistavuotias poika Kasper jätettiin vapaalle jalalle. E-keskus kuitenkin ryösti kaikki heidän henkilöllisyystodistukseksi kelpaavat dokumenttinsa, joten molemmat ovat tällä hetkellä epähenkilöitä, jotka eivät voi asioida minkään virkamiesten kanssa. Oli kuitenkin E-keskukselle harvinaista armeliaisuutta päästää Kili menemään. Ehkä kyse on Venäjän miliisin silloin tällöin päätään nostavasta seksismistä – usein miehet nähdään pääjehuina, eikä naisia kehdata laittaa vankilaan. Sota-ryhmässä Kilin rooli on aivan yhtä tärkeä kuin Rosvonkin, ja ylipäätänsä E-keskuksen historiallinen muisti taitaa olla aika heikoissa kantimissa. Jos viimeisen 200 vuoden aikana Venäjällä päivänsä päättäneistä tuhansista vallankumouksellisista pitäisi valita kolme kovinta, valitsisin Sofia Perovskajan, Maria Spiridonovan ja Fanny Kaplanin – ilman mitään sukupuolikiintiöitä.

Olegia ja Leonidia syytetään Venäjän rikoslain 213 artiklan toisen pykälän, ”suunniteltu ja kollektiivisesti toteutettu poliittisen tai sosiaalisen ryhmän vastainen huliganismi” mukaan. Rangaistusasteikko on ehdotonta vankeutta enimmillään seitsemään vuoteen asti. E-keskuksen mukaan Oleg ja Leonid siis tekivät viharikoksen ihmisryhmää, Venäjän poliisia eli miliisiä, vastaan.

Rikos tapahtui 16. syyskuuta Pietarissa. Kyseessä oli Sota-ryhmän viimeisin aktio, ”Palatsivallankumous”. Paikka oli Mihailovskin linna Pietarissa, missä tsaari Paavali I joutui palatsivallankumouksen uhriksi 209 vuotta sitten. Tällä kertaa kohteena ei kuitenkaan ollut tsaari, vaan pihalla ollut poliisiauto:

Myöhemmin samana iltana myös liikennepoliisin auto kääntyi Neva-joen rannalla. Sota-ryhmä ilmoitti aktion olevan heidän näkemyksensä siitä, miten Medvedevin aloittaman Venäjän poliisivoimien reformin pitäisi sujua. Alunperin Pietarin poliisiviranomaiset ilmoittivat ajavansa kumotun auton hajonneen sivupeilin vuoksi 12 euron vahingonkorvauskannetta, mutta yhtäkkiä laskuksi ilmoitettiinkin 3000 dollaria, ja syytteet koventuivat vastaavalla tavalla.

Kimara ryhmän aiemmista aktioista ehkä kertoo, miksi E-keskuksen mitta on nyt täyttynyt.

Stondiksesta Neva-joella kirjoitin jo tämän kolumnin loppukevennyksessä, Aleksandr Volodarskin aktiosta viime syksynä. Sota-ryhmä oli jälkimmäisessä lähinnä vain konsultin roolissa.

Tänä vuonna Sota-ryhmä on myös ehtinyt käydä kanavarkaissa, sekä olla olla elävä ”migalka”:

Migalka tarkoittaa auton hätävaloa, joita on Venäjällä hätäajoneuvojen lisäksi jaettu sadoittain erilaisille turvallisuusviranomaisille ja muille virkamiehille. Migalka vapauttaa kaikkien liikennesääntöjen noudattamisesta, joten sadat sellaisen omineet valopäät tekevät ajamisestä Venäjällä hasardia. Autonomistajien liike on Venäjällä yksi merkittävimpiä, ja keväällä he laittoivat autojen katoille sinisiä ämpäreitä protestina ”migalkoja” vastaan. Sota-ryhmä vei protestin askelta pidemmälle.

Viime vuonna Sota ehti käydä ”Kielletty taide”-näyttelystä syytetyn Andrei Jerofejevin oikeudenkäynnissä Moskovassa, toissa vuonna taas protestoitiin samaisen Taganskin oikeustalon ulkopuolella.

Jerofevin Lettrismi-aiheisessa näyttelyssä Sota-ryhmän aktioita dokumentoineet seinäverhot poistettiin näyttelytilan omistajien toimesta pienen käsirysyn jälkeen.

Suuren yleisön tietoisuuteen ryhmän toivat vuoden 2008 aktiot ”Eläköön rautaesiriippu”, jossa Moskovalaisen eliittiravintolan Opritšnikin ovet hitsattiin umpeen, öinen hyökkäys Moskovan valkoiseen taloon saman vuoden syyskuussa, ja protesti paria päivää aikaisemmin siirtotyöläisten kohtelua vastaan Auchan-supermarketissa – tämän aktion viesti jäi tosin vähän tulkinnanvaraiseksi. Poliisivoimien lisäksi Sota-ryhmän mielenkiinnon kohteena ovat olleet myös kirkolliset auktoriteetit. Tyhjentävä listaus ryhmän aktioista englanniksi löytyy täältä. Esikuvikseen ryhmä listaa Neuvostoliiton ja Venäjän ”aktionistit” Avdej Ter-Oganjanin, Aleksandr Brenerin, Vadim Zaharovin, Andrei Monastyrskin ja Tolik Osmolovskin; näistä Osmolovski on jo aikaa sitten siirtynyt vallanpitäjien puolelle ja muut kadonneet kuka minnekin.

Mutta miksi Oleg suuttui minulle toissavuoden toukokuussa? Siksi että jaoin tuolloin mielipiteeni, joka on pysynyt ennallaan – että kyseessä on porukka, joka tarkkailee asioita ennen kaikkea estetiikan eikä etiikan näkökulmasta. Kuten usein käy, on ihmisiä jotka tietävät mihin pitää pyrkiä, ja on ihmisiä jotka tietävät mitä pitää tehdä, mutta yhteistä kieltä heillä ei ole. Sota-ryhmä kuuluu ilman muuta näistä toiseen kategoriaan, pinta ennen sisältöä tai selkeitä vaihtoehtoja olemassaolevalle. Se on samanlainen tuulahdus Venäjän 90-luvulta kuin NBP ja sen johtaja Eduard Limonov, porukka johon ainakin Oleg samaistui ennenkuin sortotoimet ajoivat NBP:n maan alle ja Eduard Limonov rebrändäsi projektinsa ”Toiseksi Venäjäksi”. Leonid taas on liberaalin ”Solidaarisuuden” jäsen, joten ryhmällä ei ole mitään sen kaikkien jäsenten jakamaa yhteiskunnallista ohjelmaa.

Tukitoimia vaikeuttaa se, että vittuilemalla joka suuntaan Sota-ryhmä on onnistunut hankkimaan opposition leiristä vihollisia aivan yhtä lailla kuin vallanpitäjienkin joukosta. Esimerkiksi tässä videossa Sota-ryhmä soittaa E-keskuksen poliisille Andrei Filippoville:

Mutta näin taidemaailmassa tuleekin kiivetä, ei situationisteistakaan olisi tullut kuuluisia jos he olisivat olleet mukavia tyyppejä. Mutta on selvää, ettei Sota ansaitse vankilaa, ja jos esimerkiksi joku Forbidden Art-näyttelyssä Helsingissä vuonna 2008 käynyt tai muuten ryhmän taiteesta kiinnostunut haluaa osallistua tukitoimiin tai lahjoittaa rahaa oikeuskuluihin, kirjoittajaan saa yhteyden Fifin toimituksen kautta.

Kommentoi Facebookissa
Lahen Luomu ja Luonto 2018
Helsinki liikkuu