Pyramidien aika

Teksti Teppo Eskelinen

Talousdemokratian ongelma ei ole ideologinen vaan poliittinen.

Talousdemokratia on kiinnostavaa, sekä sanan varsinaisessa että eufemistisessa merkityksessä. Toisin sanoen, hommassa on juuri sellaista uuden avauksen tuntua josta tulee virkamiesvaltaisessa konsensusmaassa aina hyvä fiilinki, ja avauksen suuntakin tuntuu terveelliseltä. Toisaalta on aika lailla vaikea ottaa selvää, mikä on yhdistyksen vaatimusten kärki.

Erityisesti tämä kysymys jää auki: mitä itse asiassa tarkoittaa, että valtiot hoitaisivat rahan luomisen? Ainakin tämä voi tarkoittaa valtiollisesti omistettua pankkisektoria. Idea on hyvä, mutta ehkä vähemmän vallankumouksellinen kuin mitä talousdemokraatit haluaisivat nähdä.

Esimerkiksi Etelä-Koreassa noudatettiin tätä mallia pitkälle 1980-luvulle. Olisi toki terveellistä, että valtiot voisivat kerätä tuotot toiminnasta, jonka tappiot ne näköjään keräävät joka tapauksessa.

Toinen mahdollinen tulkinta valtioille keskittyvästä rahan luomisesta on, että vaatimus pankkien vakavaraisuusasteesta nostettaisiin sataan. Tällöin vain keskuspankki loisi rahaa. Tämä skenaario taas on vallankumouksellinen: luultavasti firmojen toimintalogiikan olisi muututtava niin paljon, että kyse olisi kapitalismin lopusta sellaisena kuin me sen tunnemme.

Pois se minusta että vastustaisin vallankumouksellisia skenaarioita, mutta on reilua sanoa ääneen jos pohtii järjestelmän totaalista romuttamista.

On ehkä kuitenkin muistettava se, että pankkitoiminta nykymuodossaan on myös joiltain osin iloinen asia. Se on syrjäyttänyt pikavippejäkin paljon pahemman koronkiskonnan, joka on ollut historiassa köyhien orjuuttamisen yleisimpiä keinoja.

On myös mukavaa, että maailmaan kaikenlaista uudennäköistä toimintaa kun riskaabelimpiakin juttuja rahoitetaan, ja että köyhäkin voi omistaa kodin, kun kaikkea ei tarvitse tehdä säästetyllä pääomalla.

Toki nämä asiat ovat nykyisin lähinnä retorisen oikeutuksen asemassa. Niillä perustellaan koko yhteiskunnan resursseja säälimättömästi kuppaavaa ja täysin käsistä riistäytynyttä pankkijärjestelmää, ja siksi tähän ”hyvät pankit” -puheeseen on suhtauduttava äärimmäisen skeptisesti.

Mutta silti: hyvä aloite ei heitä lasta pesuveden mukana. Pankeilla on roolinsa, myös lainanannolla joka kiistatta ”luo rahaa”.

Sopiikin toivoa, että talousdemokraatit ovat keksineet jotain uutta. Siis sellaista uutta, joka mahdollistaisi rahoitusjärjestelmän pohtimisen mainitun kaltaisten kapitalismin klassisten kysymyksenasetteluiden ulkopuolella. Ei siis löysemmin rahaa ja enemmän riskejä vastaan tiukemmin rahaa ja vaikeasti saatavat asuntolainat, vaan jotain ihan muuta.

Ehkä talousdemokratian ongelma ei ensi sijassa kuitenkaan ole ideologinen vaan poliittinen. Nimittäin jos liikkeen analyysi pitää paikkansa, pankkijärjestelmä on eräänlainen suurimuotoinen ja laillistettu Ponzi-huijaus. Ja Ponzi-huijauksille ominaistahan on se, että kukaan osallistujista ei tahdo romuttaa huijausta.

Päinvastoin: kaikki tahtovat roikkua mukana ja toivoa, että huijaus pysyy yllä vielä ainakin hetken.

Kirjoitus on kommentti Ville Matilaisen juttuun Raha on paperia.

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu