Oikeiden ihmisten ilmastoneuvottelut

Teksti Samuli Sinisalo

Kuvitteellinen Hartolan sopimus törmäsi tosielämän pattitilanteeseen.

Olin järjestämässä Mundus Socialis -leiriä Hartolassa 11.–18.7.2010. Kokoonnuimme Leppäkosken kartanoon viikoksi lähes 30 ihmisen voimin puhumaan yhteiskunnasta, sen ongelmista ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Leirin rahoitti EU:n Youth in Action -nuorisotoimintaohjelma. Leirin tavoitteena oli rakentaa Suomeenkin kansalaisvaikuttamisen kulttuuria ja voimauttaa nuoria olemaan yhteiskunnassa aktiivisia toimijoita.

Leirillä ohjelma oli jaoteltu teemapäiviin, joita oli muun muassa demokratia, Suomi maailmassa, media, vähemmistöt ja erilaisuus, talous, leiriläisten omat projektit sekä tietenkin ympäristö.

Ympäristöpäivänä simuloimme UNFCCC:n neuvotteluja – malli YK:n tyyliin. Aamupäivä käytettiin neuvottelumekanismeihin tutustumiseen sekä valittuihin maihin ja niiden neuvottelustrategioihin tutustumiseen. Valinnoissa pyrittiin mahdollisimman autenttiseen jakaumaan kehittyineiden ja kehitysmaiden välillä, seitsemästätoista valtiosta vain viisi oli Annex 1 -maita.

Iltäpäivällä alkoivat neuvottelut Hartolan sopimuksesta, jonka luonnoksen olin puheenjohtajan ja pääsihteerin roolissa laatinut. Ensimmäiset kappaleen käsittelivät sitä, mille tasolle ilmastonlämpeneminen pitäisi pysäyttää, sekä sitä kenen olisi tehtävä tarvittavat leikkaukset. Lisäksi sopimus esitti perustettavaksi ”Hartolan vihreän rahaston”, pui metsien aiheuttamien päästöjen laskentaa sekä päästökauppaa.

Hyvin nopeasti neuvottelujan alkuun Kiinan edustaja ehdotti lisäksi teknologian siirtomekanismia, jotta kehitysmaat voisivat kehittää itselleen suoraan ympäristöystävällisen talousrakenteen. Seuraava lisäkappele tekstiin tuli USA:n delegaatilta, joka ehdotti että perustettaisiin uusi työryhmä uudistamaan nykyinen jaottelu kehittyneisiin ja kehitysmaihin, jotta kaikki suurimmat saastuttajat saataisiin leikkausten piiriin tasapuolisesti.

Minulle oli hämmästyttävää, miten lyhyellä valmistelulla ja miten nopeasti neuvottelut saatiin samanlaiseen pattitilanteeseen kuin oikeastikin. Nuoret, jotka eivät ennen työpajan alkua olleet kuulleetkaan UNFCCC:stä olivat vielä samana iltapäivänä hakemassa ratkaisuja samoihin ongelmiin jotka ovat jo vuosia olleet uuden kansainvälisen ilmastosopimuksen tiellä. Yllätyin suuresti, miten nopeasti ja aidosti he olivat kykeneväisiä omaksumaan roolinsa neuvotteluissa, Saudi-Arabian viivyttely, Lesothon ja Bolivian huoli kehitysavun ja ilmastorahoituksen sekoittamisesta ja pienten saarivaltioiden hätä tulivat aidosti esille.

Pitkä ja hikinen iltapäivä ei kuitenkaan tuonut ratkaisua ongelmiin, vaan illalla neuvottelut oli keskeytettävä, ennen kuin parisivuisesta sopimuksesta oli saatu edes puolia hakasuluista pois.

Tuntuikin siltä siltä, että nykyisenlaisessa UNFCCC:n mallissa on sisäänrakennettuna mekanismi epäonnistumiseen. Hetken neuvottelun jälkeen ajaudutaan tilanteeseen jota ei voi ratkaista. Ehkäpä äänestyskäytännön muutos, tai kehitysmaiden tilanteen uudella arviointi voisivat olla ratkaisuja. Tai kehittyneiden maiden olisi tunnustettava historallinen vastuunsa ja tehtävä merkittäviä päästöleikkauksia, myös Kioton sopimuksen jälkeen. Suurten läpimurtojen saavuttamiseksi olisi myös tehtävä suuria muutoksia.

Meidän neuvottelumme oli keskeytettävä kun USA:n edustaja silminnähden väsyi ja alkoi tehdä yllättäviä myönnytyksiä. Ehkäpä nämä myönnytykset ovat mahdollisia myös oikeassa elämässä, mikäli neuvottelijoille sekä valtioille saadaan tarpeeksi jatkuvaa painetta.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu