Natsit, kommunistit ja islamistit

Teksti Veli Itäläinen

Ketä on syytä epäillä Moskovan pommi-iskuista?

Suomalaisia ei ollut Moskovan eilisten pommi-iskujen uhrien joukossa.

Tai saattoipa ollakin, en tiedä.

Toinen pommeista oli kuitenkin Suomen suurlähetystöä lähimpänä olevalla metroasemalla. Lähipäivinä varmaankin selviää, oliko uhrien joukossa suomalaisia. Hankalampaa on vastata kysymykseen siitä miksi juuri täällä, ja miksi juuri nyt?

Venäjä on salaliittoteorioiden luvattu maa, ja jo parin tunnin päästä alkoivat spekulaatiot siitä, minkä uuden kansalaisvapauksia rajoittavan lain vallanpitäjät nyt haluavat saada läpi. Kenties Moskovan poliisipäällikön Vladimir Kokolkotsevan taannoin ehdottama muutos järjestyslainsäädäntöön, joka mahdollistaisi 15 päivän vankeusrangaistuksen laittomaan mielenosoitukseen osallistumisesta nykyisen 15 euron sakon sijasta? Tuskin.

Pommit räjäytettiin alueilla, joilla vallitseva Yhtenäinen Venäjä-puolue otti maaliskuisissa vaaleissa kevyesti takkiinsa (sikäli kun se Venäjän vaalijärjestelmässä on ylipäätänsä mahdollista). Se viestittää, että pommitehtailijat itse halusivat katkaista salaliittoteorioilta siivet. Miksi kenenkään pitäisi vaikuttaa vahvalta valtiomieheltä vain pari viikkoa vaalien jälkeen?

Ylipäätänsä mitä kauemmin ”terrorismin vastainen sota” Venäjällä jatkuu, sitä vähemmän uskottavia ovat väitteet, että vallanpitäjät hyötyisivät siitä mitenkään. Ei yksinkertaisesti ole kovin uskottavaa antaa samoja lupauksia jo kolmannella vuosikymmenellä.

Vaikka edellisestä pommista Moskovan metrossa on kulunut jo lähes kuusi vuotta, ihmiset eivät vaikuta kovinkaan yllättyneiltä. Espoosta ja Kiovasta on kyselty olenko hengissä, Moskovasta ei. Kävin treeneissä, eikä kukaan edes ottanut asiaa puheeksi. Suruliputuksia ja ja valtion tarjoamaa kriisiapua ei ole luvassa. Euroopan suurimmassa metropolissa räjäytetyksi tuleminen on vain yksi tapa kuolla muiden joukossa.

Tietysti mielipideilmasto on nykyään vielä tylympi kuin kuusi vuotta sitten, ja pari musliminaista piestiin jo metrossa. Pienessä kylässä Moskovan läänissä asuva kaverini taas sai katsella pyssynpiippua, kun tusina rynnäkkökiväärein aseistettua miliisiä ryntäsi hänen kotiinsa tarkastamaan selaimen välimuistia – naapurit olivat tehneet ilmoituksen ”epäilyttävästä tyypistä”.

Kaikkien, joita huolestuttaa Venäjän demokratian tila, kannattaa muistaa että vakavimmin otettava oppositio Venäjällä, eli kommunistipuolue, islamistit ja natsit, haluavat vähentää demokratiaa eivätkä lisätä sitä.

Natsien ”ihmisoikeusjärjestön” Russki Verdiktin eli ”Venäläisen tuomion” mukaan Venäjän vankiloissa istuu jo yli tuhat äärioikeistolaista poliittista vankia – luku saattaa olla liioiteltu, mutta joka tapauksessa vangittujen natsien määrä on todennäköisesti jo samaa kertaluokkaa vangittujen islamistien ja tšetšeeniseparatistien määrän kanssa. Toisaalta Kaukasuksella sissit yleensä haudataan ilman oikeudenkäyntiä. Natsien nettisivustot kirjoittavat yhä useammin siitä, miten siirtolaisten, poliittisten vastustajien ja virkavallan lisäksi koko kansaa on pidettävä syypäänä sionistisen miehittäjähallinnon sortovaltaan, ja tämän vuoksi satunnaiset pommi-iskut ovat välttämättömiä.

Viime vuosina Moskovassa ja Pietarissa natsit ovatkin räjäytelleet useammin pommeja kuin islamistit. Junaratoja vastaan iski esimerkiksi taannoin tuomittu Bašelutskin ryhmä lokakuussa 2008 sekä viime syksynä eteläisessä Pietarissa toiminut natsiryhmä.

Mutta natsit eivät perinteisesti käytä itsemurhapommittajia, ja toistaiseksi heidän pomminsa ovat olleet yksinkertaisempia kuin tänään Moskovassa räjäytetyt. Eilisen iskut muistuttavat kovasti pommi-iskua Paveletskajan metro-asemalla helmikuussa 2004 sillä poikkeuksella, että ihmismassat Park Kulturylla ja Ljubjankalla ruuhka-aikaan ovat vielä tiiviimpiä kuin Paveletskajalla. Kyseessä on kaksi Moskovan metron ehkä vanhinta ja ylikuormitetuinta asemaa.

Ehkä ensimmäistä kertaa pommittajat pyrkivät nimenomaan maksimoimaan uhrien määrän melko pienellä pommilla. Aiemmin tarkoituksena on ollut vain osoittaa, että he pystyvät iskemään missä ja milloin haluavat.

Todennäköinen tuleva syntipukki iskuille on Pavel Kosolapov, islamistiksi ryhtynyt Donin kasakka, jota epäillään myös vuoden 2004 helmikuun Paveletskajan iskusta ja pommi-iskusta Nevski Ekspress-junaa vastaan elokuussa 2007 – viime marraskuun pommi-isku samaista junaa vastaan muistutti niin paljon vuoden 2007 iskua, että Kosolapovin nimi tuli myös esille.

Kosolapovin tekemisistä ei ole paljoakaan tietoa vuoden 2004 jälkeen, joten voi olla että kyseessä on vain hyödyllinen syntipukki. Toisaalta islamistit eivät yleensä toimi täysin autonomisesti, ja jos Kosolapov on joskus nimitetty pitämään yllä rintamaa syvällä Venäjän ytimessä, on ihan uskottavaa että hän vastaisi siitä edelleenkin. Uusi isku olisi arvatenkin kosto Said Burjatialaisen (s. Aleksandr Tihomirovin) kuolemasta 2. maaliskuuta. Parin vuoden uransa aikana Said nousi nopeasti Pohjois-Kaukasian islamismin tähdeksi. Erityisen taitava hän oli värväämään itsemurhapommittajia, ja voi olla että Moskovassa eilen itsensä räjäyttäneet olivat hänen oppilaitaan. Saidin hämmästyttävän karisman ja uskonnolliselle fundamentalistille harvinaisen huumorintajun voi todeta esimerkiksi näistä videoista YouTubessa.

Šamil Basajevin kuoleman jälkeen kesällä 2006 minusta vaikutti siltä, että sodan lokalisointi oli sekä sissien, federaation että paikallisten viranomaisten (kuten Kadyrovin) etu. Huvenneiden sissien oli järkevää keskittyä sotimaan omalla tukialueellaan. Voi olla, että eiliset iskut tarkoittivat uutta paradigman muutosta, joka voi johtua siitä että sissit totesivat vihatun liittovaltion olevan heille mieluisempi vastustaja kuin Tšetšeniassa vahva Kadyrov. Liittovaltion joukot ovat paikallisten silmissä aina vähemmän legitiimejä kuin tasavaltojen omat joukot, ja jos liittovaltio päättää nyt voimistaa läsnäoloaan vuorilla, se tulee murentamaan Kadyrovin asemaa.

Mutta on aivan hyvin mahdollista, että kyseessä oli vain yksi operaatio muiden joukossa, jonka tarkoituksena oli osoittaa että taistelu jatkuu myös Saidin kuoleman jälkeen. Sissit eivät odota mitään pikaista voittoa, joten mitään kovin omaperäisiä uusia linjanvetoja heiltä ei kannata odottaa.

On helppo vaatia toimia vallanpitäjiltä, mutta ihmisten räjäyttäminen ei ole kovin vaikeaa. Viime vuosina Moskovassa on aika ajoin ilmoiteltu poliisin ehkäisemistä pommi-iskuista, mutta suuren yleisön muistiin jäävät vain ne kerrat kun virkavalta epäonnistuu, vaikka se tapahtuisi vain kerran kuudessa vuodessa. Turhautuminen on varmasti yksi syy, miksi monet näistä poliiseista ovat pyrkineet etsimään helpompia vihollisia.

On myös helpompi kuvailla ongelmaa kuin ehdottaa ratkaisuja. Doku Umarovin kaikki sukulaiset on kidnapattu ja tapettu jo vuosia sitten, mitä jotkut rauhanneuvottelut voisivat antaa hänelle? 21. vuosisadan politiikan trendi tulee olemaan se, että väärin äänestämisen seuraus voi olla kappaleiksi räjähtäminen – näin myös silloin kun väärin ei äänestänyt sinä vaan naapurisi, ja myös vaikka mitään todellisia vaihtoehtoja ei olisi edes tarjottu. Virheitä on helppo tehdä, mutta niiden korjaaminen jälkikäteen voi olla paljon vaikeampaa.

Tämä kannattaa pitää mielessä myös Suomessa. Onhan jo Gustav Hägglundkin sitä mieltä, että Suomi on osapuoli ”aseellisessa selkkauksessa” Afganistanissa. En usko että Stubb tulee itse moppaamaan steissin lattiaa aivomössöstä jos Taliban päättää joskus muistaa päävihollisensa pientä pohjoista apuria.

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: