Kadonnutta aikaa löytämässä

Teksti Satu Taskinen

Rikkinäinen käsine johdatti toiseen maailmaan.

Onneksi vasemmasta nahkakäsineestäni repesi sauma.

Sain syyn mennä kotikadun toisella puolella olevaan Jentsch -nimiseen laukku- ja nahkatavaraliikkeeseen.

Olin toki tiennyt Jentsch-nimisen liikkeen olemassaolosta siitä lähtien, kun muutimme tähän taloon yhdeksän vuotta sitten. Olin myös monta kertaa tutkaillut sen täsmällisesti järjestettyä näyteikkunaa ja sen huolellisesti käsinkirjoitettuja hintalappuja. En silti ollut koskaan vielä mennyt liikkeeseen sisään.

Lauantaina menemme liikkeeseen, puolisoni ja minä.

Kun avaan liikkeen mahdottoman kapean oven, kilahtaa kello. Sitten ovi sulkeutuu takanamme ja olemme astuneet toiseen maailmaan.

Neonvalot ovat hämärät, myyntitiskillä on esillä kaikenlaisia tavaroita, ketään ei näy. Aika tuntuu jääneen liikkeessä paikoilleen jonnekin vuosikymmenten taakse.

Takahuoneesta meitä tulee kohta palvelemaan rouva Jentsch. Hänellä on elämään selvästikin rauhallinen ote, hiuksillaan keltainen baskeri. Hän puhuu tavattoman huolellista kieltä.

Frau Jentsch tutkailee käsineitäni ja on tyytyväinen, että olen tullut hyvissä ajoin. Jos korjattavien tavaroiden antaa mennä liian huonoon kuntoon, on korjaaminen kovin työlästä, joskus jopa mahdotonta. Puolisoani naurattaa, koska hän tietää, että siitä asiasta minä ja Jentschin rouva olemme selvästi samaa mieltä.

Saan kuulla, että nahkakäsineeni ovat parhaat mahdolliset, maksavat pitkälle toista sataa. Sellaisia Jentscheillä ei enää ole, koska asiakkaat eivät niitä juuri osta.

Kerron saaneeni kalliit käsineeni lahjaksi. 70 vuotta täyttäneen berliiniläisen ystävättäreni isä oli tehnyt ne aikoinaan itse. Yritän siksikin pitää niistä mahdollisimman hyvää huolta.

Korjauksesta sovittuamme puolisoni käy läpi liikkeen henkselivarastot. Frau Jentsch kertoo pitävänsä kovasti Highlander-elokuvista ja että yhdessä tv-jaksossa sankarilla oli ollut juuri sellaiset henkselit kuin jotka puolisoni päättää ostaa. Housuihin pitää niiden vuoksi ommella napit. Rouva Jentsch näyttää minulle, kuinka se hänen mielestään kannattaa tehdä.

Sateenvarjojakin liikkeestä löytyisi, ja laukkuja, lompakkoja, olkalaukun liukumisesteitä, kynsienhoitosettejä ja reppuja. Niitä en kuitenkaan tarvitse tällä kertaa. Puolisoni ostaa itselleen vielä parin käsineitä.

Myyntiskillä on esillä dokumenttielokuva nimeltä Aus der Zeit. Nimen voisi suomentaa vaikkapa sanalla ”ajaton”. Tai jollain muulla sellaisella sanalla, joka kuvaa ajassa tai muodissa olevan vastakohtaa. Elokuva on Harald Friedlin vuonna 2006 tekemä ja moneen kertaan palkittu dokumentti, jossa esitellään neljä ikivanhaa wieniläistä yritystä. Yksi niistä on tämä, vuonna 1874 perustettu, Jentschien liike. Se onkin elokuvan liikkeistä ainoa, joka vielä on toiminnassa.

Puhumme vielä hetken nahkatavaroista ja eläimistä ja kasvissyönnistä. Rouva Jentsch antaa minulle mustaretiisireseptin. Hän on iloinen, että nuoret ihmiset ovat ostaneet hänen liikkeestään tavaroita.

***

Parin päivän kuluttua herra Jentsch soittaa minulle kotiin. Käsineeni ovat valmiit.

Olen sillä välin lukenut lehdestä artikkelin, jossa kerrotaan Jentschien liikkeen tarinaa. Siinä kerrotaan myös, että aikoinaan matkareportterina työskennellyt herra Jentsch matkusti 1960-luvun lopulla Wienistä Australiaan traktorilla. 35 000 kilometriä, 32 kilometriä tunnissa.

Jentschin liike on ihana. Näin joulun aikaan se on avoinna kymmenestä iltaan. Sitten – joidenkin typerien ihmisten spraymaalilla sotkemat – metallijalusiinit vedetään kiinni. Paitsi että yksi niistä on jäänyt jumiin eikä suostu menemään alas asti.

***

Tänä aamuna hain korjatut käsineeni. Astuin sitten liikkeestä lumisateeseen. Olin tehnyt aikamatkan. Kotikatu tuntui uudelta.

Lue viiden vuoden takainen artikkeli Jentschien liikkeestä.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu