1.jpg

Juo ikinuoruus!

Teksti Siru Valleala

Terveysjuomat ovat näkyvä osa japanilaista hyvinvointikulttuuria. Maistuisiko sikiömehu?

Tokiossa sijaitsee useitakin varta vasten naisille suunnattuja kuppiloita. Niiden nimet ovat söpöjä, sisustus feminiinisen pastelli ja laajoilla juomalistoilla on kauniinvärisiä drinkkejä, joilla on erilaisia terveysvaikutuksia. Dieettidrinkeissä on vähäisesti sokeria, kukkajuomissa kuten hibiscus-drinkeissä on terveellisiä ja kukoistuttavia ainesosia suoraan luonnosta ja viinietikkadrinkit hoikentavat silmissä. Entäpä hokkaidolainen Bilk-juoma, jossa sekoitetaan milk ja beer? Makeaa ja täyteläistä maito-olutta tyttöjen iltaan?

Erityisen suuri paino naisten nestemäisessä hemmottelussa on kollageenijuomissa, joita japanilaisnaiset litkivät alkoholittominakin versioina valtavia määriä vuodessa. Kollageenipullosia myydään ihan joka kaupassa, ja juoman päivittäisen nauttimisen oletetaan lahjoittavan paksuutta ja kiiltoa tukkaan, sileyttä ja heleyttä iholle, voimistusta luille ja hampaille – ja yleensäkin säilymistä ikinuorena. Tässä lienee syy japanilaisten hehkeälle ja nuorekkaalle ulkomuodolle?

Eikä kollageeni ole ainoa nestemäinen terveysjuoma, jota kulutetaan litrakaupalla. Supermarkettien ja kemikalioiden hyllyt notkuvat erilaisista pikkupulloista, jotka sisältävät vitamiineja, aminohappoja ja ties mitä eliksiirejä. Esimerkiksi Placenta 10000 on suosittu nuoruuden lähdevesi. Siis istukkavesi. Joku kenties muistaa hongkongilaisen elokuvan Dumplings (Gaau ji), jossa nautittiin abortoituja humaani-istukoita nuorentumistarkoituksissa. Placenta-juomassa käytetään sentään kotimaista sikaa. Istukalta juoma ei toki haise kautta maistu, vaan tuoksuun ja makuun on hakemalla haettu nuoren persikan vivahteita. O2-juoma taas nostaa kehon pH:ta sekä veren happitasoa, kuulemma. Bisnesmiehille on omat, piristävät genki- eli hyvinvointinesteensä, joiden avulla jaksaa tikkana puurtaa yöhön saakka sekä pusertua lähiöjunaan.

Viime vuosina huomiota ovat niittäneet myös Okkikunare-juomat. Niitä markkinoidaan teinitytöille, jotka haluavat ”kehittää naisellisuuttaan”. Juomassa käytetään aineksia, jotka ”stimuloivat naisen hormonijärjestelmää”. Okkikunare tarkoittaa jotakuinkin: ”suurentaa niitä”. Makuina ovat pyöreät hedelmät omena ja persikka sekä hieman soikeampi mango.

Vanhempi väki, jota Japanissa alkaa olla jo nuorta reippaasti enemmän, on ottanut terveysjuomat innolla kulutukseensa. Erityisesti vihreäteepohjaiset virvokkeet tekevät kauppansa. Katujen juoma-automaateissa kylmä vihreä tee onkin kulutuslistan pitkäaikainen ykkönen. Itse olen juoma-automaattien suuri fani, vaikka harvoin niistä lunastankaan muuta kuin kesällä Vitamin Wateria, vihreää teetä tai vettä ja talvella kuumaa sitruunajuomaa. Uutuuksia on kuitenkin hauska bongailla – kuten kurkun makuista Pepsiä tai maitopohjaisen Calpiksen (luetaan kalupisu) uusia versioita.

Parhaillaan juomateollisuus yrittää ylistää soodajuomia. Siis koettaa saada niiden suosion jälleen kohoamaan. Erityisesti vaahdotaan toista maailmansotaa ennen suosituista siiderilimsajuomista sekä makeasta soodajuoma Ramunesta, joka monille vanhemmille ihmisille tuo nostalgian pisaran silmäkulmaan. Nyt kehitellään uusia Ramune-makuja, ja Japanin tuntien maku saattaa olla aivan mitä vain lähtien soijakastikkeesta ja päätyen – wasabin ja curryn kautta – sitruunaan, kiiviin ja meloniin. Ramune-limsan suurin juju ja tenho löytyy itse pullosta, jonka saa auki vain tuuppaamalla pullon kaulassa olevan lasikuulan pois tieltä limun sekaan. Sanotaan, että marmorikuulilla leikkiminen levisi aikoinaan juuri Ramune-pullojen kuulien myötä.

Kashiwara-juomayhtiön uusi kesähitti on suolasiideri, jossa käytetään erityistä, Akon kaupungin omaa suolaa. Juoma itse on suolasta huolimatta makea. Limsaa markkinoidaan muun muassa sillä perusteella, että se estää lapsia saamasta lämpöhalvausta! Kappas vain, kuinka tehokas markkinointikikka! Toivottavasti teoria kerrotaan myös lapsille, jotta tietävät, mitä vaatia, kun kuuma kesäpäivä uhkaa.

Tästä siis terveyttä ja virkeyttä kesään ja kiireeseen!

AMINO GEAR

Sisältää: Amino acids, vitamins B1, B2, B3, B5, B6, B12, C, alcohol, Chinese herbs, caffeine, royal jelly

LIBOGEN

Sisältää: Vitamins B1, B2, B6, nicotinamide, caffeine, d-sorbitol

YUNKER KOTEI SOLUTION

Sisältää: Viper tincture, civet tincture, bezoar tincture, ginseng dried extract, crataegus extract, rehmannia dried extract, royal jelly, vitamins B1, B2, B6, B12, E, sodium phosphate, nicotinamide, anhydrous caffeine

YUNKER ROYAL KOTEI

Sisältää: Eleutherococc fluid extract, polygonati fluid extract, epimedii viscous extract, civet tincture, bezoar tincture, viper tincture, d-alpha-tocopherol acetate, vitamin B2, sodium phosphate, y-oryzanol, anhydrous caffeine, alcohol

Kommentoi Facebookissa
Educa 2019
Helsinki liikkuu