Teksti Siru Valleala

Japanissa fanitetaan Suomea ja suomea poikkeuksellisella hartaudella.

Tokiossa järjestettiin viime viikonloppuna perinteinen, sarjassaan viides festivaali nimeltä Finland Fest. Kyseessä on suomalaisen musiikin showcase, jossa esillä on uudehkoja finskiyhtyeitä. Tai ehkei niin uudehkoja, mutta ainakin yhtyeitä, joista japanilaiset eivät niin paljon tiedä. Tai no, taisivatpa tietää sittenkin…

Viime vuonna päätapahtuma esitteli tyttöbändejä vastaan poikabändejä, mutta muun muassa Indica, Stalingrad Cowgirls ja Naked eivät onnistuneet sytyttämään yleisöä parhaimpaan liekkiin. Tänä vuonna tehtiin oikea veto ja tuotiin Tokioon sitä, mitä Suomesta kannattaakin ulkomaille tuoda: metallia.

Ja simsalabim: Ebisun Liquid Room myytiin loppuun vauhdilla ja sali pullisteli faneja jo kello 17 lauantai-iltapäivällä! Yhtyeet Poisonblack, Tarot, Turisas ja Before the Dawn eivät suinkaan olleet japanilaisille vieraita. Kun bändit päästettiin irti, yleisö kerta kaikkiaan sekosi. Sanat osattiin ulkoa, kädet hakkasivat ilmaa keikkojen alusta loppuun saakka, ja jokaista soittajien elettä seurattiin ja matkittiin herkeämättä.

Suurimman räjähdyksen yleisössä sai aikaan luolamieslauma Turisas, jonka teatraalisen tyylin mukaan maskeerattuja naamoja vilisi fanijoukossa. Cosplay-pukeutumisleikkejä rakastavat japanilaiset olivat jopa tuoneet muassaan miekkoja, kirveitä ja hakkuja luomaan tunnelmaa.

Yhtyeiden jäsenet itse eivät muuta voineet kuin puistella naureskellen päätään lavalla. Moni bändi veivasi keikan hymy korvissa. Näytti siltä, että japanilaiset aiheuttivat ns. Disneyland-efektin: fanit olivat kuin huvipuisto, jonka pyörimistä ja kiljahtelua ei voinut seurata muutoin kuin nauramalla. Keikkojen jälkeen sotamaalattu yleisö halaili liikuttuneina toisiaan, japanilaisittain epätavallisesti.

Ensi vuonna Musexin kannattaisi kuitenkin tuoda mukaan menoon myös jokin yhtye, joka laulaa suomeksi. Japanilaiset ovat nimittäin hulluina suomen kieleen. Olen varma, että sanat osattaisiin ulkoa myös suomeksi – kenties jopa paremmin kuin englanniksi!

Japanissa Suomi ja suomi kiehtovat valtavasti. Muutama viikko sitten istuskelin Kiitos-nimisessä mangakahvilassa Shimokitazawassa ja siemailin teetä Marimekko-mukista koivuisella tuolilla istuskellen. Muutama uusi paikka, vaatekauppa Mies, ravintola Juha ja kahvila Moi, ovat vielä kokeilematta. Moista saa kuulemma korvapuusteja. Vanhat tutut putiikit Ehkä Söpö, Minä Perhonen, Otan Tämän, Keittiö, Olohuone, Kurkku Bar ja Kippis ovat jo kolutut ja Moomin Cafén hapanleipä maisteltu. Tuttavat ovat kertoneet paljon hyvää Finland Villagesta, 2,5 tunnin matkan päässä Tokiosta sijaitsevasta Suomi-henkisestä resortista, josta voi vuokrata Hongisto-huoneita ja Mustikka-mökin lomailuun.

Finland Festissä ja sen jatkobileissä suomea tankattiin innokkaasti. Vieressä istuvat japanilaistytöt onkivat kassistaan esiin suomen kielen oppikirjan. Hauskasti kuvitetusta opuksesta he lukivat ääneen lauseita ja pyysivät minua tarkistamaan ääntämyksen oikeellisuuden. ”Saanko kätellä?” -lauseen jälkeen tytöt kättelivät innokkaasti. Kolmas nuori nainen tuli kertomaan, että hän aikoo matkustaa ensi kesänä kuukaudeksi Suomeen. Hän sanoi käyvänsä myös suomen kielen kurssilla ja puheli tutun kuuloisella kaiholla Fazerin sinisestä, karjalanpiirakoista, saunasta ja kesämökistä. Sekä tietysti suomalaisista komeista rokkipojista.

Hämmentävin keskustelu tapahtui täysin suomeksi. Minulta tultiin kysymään, kuuluinko äsken esiintyneeseen, sotamaalattuun luolamiesyhtyeeseen. Bändissä soitti nimittäin myös yksi luolanainen. En valitettavasti kuulunut, mutta rupattelu suomea selkeästi ääntävän, hieman vanhemman naisen kanssa oli miellyttävä. Nainen kertoi opiskelleensa kieltämme Tokiossa yliopistossa, ja hän esitteli itsensä Pohjoismaiden kirjallisuuden kandidaatiksi sekä Suomen rock-ja popmusiikin ja kulttuurin asiantuntijaksi. Naisella oli jopa suomalainen lempinimi. Selvisi, että hän on esimerkiksi perustanut suomalaisen Bloodpit-yhtyeen japanilaisen faniblogin. Siis minkä yhtyeen?

Finland Festin jälkeen tokiolaisessa rockbaarissa tunnelma pysyi korkealla aamuun saakka. Baarin kansoittivat suomalaiset ja japanilaiset. Muutamat joukkoon eksyneet amerikkalaiset ja britit vetäytyivät hiljaisina omiin nurkkiinsa, kun härmämeininki otti vallan, Korpiklaani soi ja syvä yhteisymmärrys japanilaisen ja suomalaisen kiltin ja ujon, mutta innostuvan kansan välillä vallitsi.