Homoja ja faneja

Teksti Siru Valleala

Japanissa homoja jopa fanitetaan, mutta silti kaapissa viihdytään pitkään ja hartaasti.

Suomessa minulla on useita homo- ja lesboystäviä, mutta Japanissa en ole toistaiseksi törmännyt – edes kirjallisuuspiireissä – vielä yhteenkään. Syynä voi olla se, ettei monikaan ole astunut kaapista Japanin auringon alle. Seksuaalinen vapautuminen tässä mielissä on maassa vielä lapsenkengissä huolimatta siitä, että eroottista mangaa luetaan junissa avoimesti, niitä kuuluisia alushousuautomaatteja on olemassa, rakkaushotelleja on joka kulmalla eikä seksi ole tabu. Paitsi homoseksi.

Tosin ei sekään varsinaisesti. Kaikki riippuu näkökulmasta. Suuri hitti esimerkiksi on poikarakkaudesta kertovat manga- ja kioskiromaanisarjat. Yaoi-nimellä kutsutun suuntauksen sarjat on tarkoitettu erityisesti teineille ja nuorille naisille, ja nuoret naiset ne yleisimmin kirjoittavatkin! Kiintoisaa onkin, että monet tytöt suorastaan fanittavat homopoikia. Slangisana näille diggareille on okoge, ja useimmat heistä seurustelevat heteromiesten kanssa. Heidän suuri unelmansa on löytää ystäväksi joku ihana homo – joten homokavereita etsitään jopa lehti-ilmoituksilla.

Eräs amerikkalainen englanninopettaja kertoo törmänneensä usein siihen, että japanilaisilla opiskelijoilla on hyvin yhteneväinen mielikuva homoista ja lesboista. Homot ovat aina naismaisia, lesbot aina miesmäisiä. Tavallisia, sukupuolensa mukaisia ihmisiä heidän ei uskota olevan. Televisio usein vahvistaa stereotypiat. Monien mielestä homous on aika outoa, mutta tavallaan kiehtovaa. Julkkiksista usein arvuutellaan, kuka taatusti on homo.

Nuorison keskuudessa asenteet ovatkin löystymässä, mutta perinteet pitävät yhä seksuaalivähemmistöjä tiukoissa kahleissa. Japanilaiset ovat yhteen ryhmään puhaltavaa kansaa. Ihmisten ei sovi olla liian erilaisia lähinnä siksi, ettei heihin sitten osata suhtautua vanhojen kaavojen mukaan. Jo se, että japanilainen asuu ulkomailla vuoden pari ja palaa avartuneen maailmankatsomuksen kera, on vanhemman väen mielestä paheksuttavaa – koska uudistuneen ja oudosti itseään ilmaisevan ihmisen kanssa ei voi enää soveltaa aiempaa tuttua käyttäytymismallia. Ulkomaalaisista ei ole niin suurta huolta, sillä he eivät joka tapauksessa edes kuulu Ryhmään.

Sama suhtautumisen epätietoisuus koskee homoja. Heitä ei kenties paheksuta seksuaaliasioiden vuoksi, sillä Japani on suhteellisen vapaamielinen maa, mutta heihin ei kerta kaikkiaan osata suhtautua, sillä he ovat erilaisia. Ja koska heihin ei osata suhtautua, heihin ei suhtauduta laisinkaan. Monille heitä ei ole edes olemassa. Jos onkin, niin korkeintaan tv-sarjoissa, elokuvissa, mangassa ja kirjoissa. Tai sitten juuri julkkisten keskuudessa, ja julkimothan ovat eri Ryhmää muutenkin. Jos Japanissa avioparien sukunimenkin on oltava sama, voi arvata, kuinka vaikea aihe on eri sukupuolten liitto. Homoilla ei luonnollisestikaan ole avio-oikeutta.

Tokiossa on kuitenkin alue nimeltä Shinjuku 2-chome eli Ni-Chome, joka on tunnetuin Japanin homoystävällisistä alueista. Ni-Chomella on baareja ja ravintoloita, ja alue on suosittu myös länsimaalaisten turistien keskuudessa. Kuten Shinjukun pornoluolia vilisevällä Kabukichollakin, mitään sen erityisempää ei kadulle päin huomaa. Mutta etsivä löytää, jos tahtoo.

Varsinaista homovihaa Japanissa on vähän, mikä pitkälti johtuu paitsi kaapissa pysymisestä, myös yleisestä toisten huomioon ottamisen tarpeesta. Seksuaalisten vähemmistöjen edustajat tietävät kyllä tarkkaan, millaista mielipahaa he sukulaisilleen erilaisuudellaan aiheuttavat, joten kaikenlaiset omat asiat pidetään visusti omina. Tavallisia kaduntallaajia ei myöskään järkytetä saman sukupuolen välisillä suudelmilla – eikä yleensä edes eri sukupuolen välisillä! HI-virusta Japanissa on, kuten muissakin maissa, mutta enemmän heteroparien keskuudessa. Taudin leviämistä on ainakin aiempina vuosikymmeninä avittanut se, että aidsia pidetään länsimaalaisena sairautena, joka ei tartu terveellisesti eläviin japanilaisiin. HIV:nkään vuoksi siis homoutta ei leimallisesti karsasteta.

Transyhteisöjen tilanne on toki vielä vaikeampi, sillä erilaisuus on niin selkeästi esillä. Tokiossa on mahdollista nähdä runsaastikin naiseksi pukeutuvia miehiä, ja etenkin cosplay-tapahtumissa monet nuoret miehet pynttäytyvät sankoin joukoin essuihin ja palvelijattarien hilkkoihin. Kyseessä on kuitenkin useimmiten rooli, animehahmo tai vastaava, joka tukee enemmänkin otaku-kulttuuria kuin trans-kulttuuria. Japanissa on hyvin vaikeaa saada sukupuolenvaihdosleikkauksia, ja suurin osa leikkauksen tahtovista matkustaa ulkomaille. Transväkeen suhtautumista on helpottanut – yllätys yllätys – populaarituote eli TV-sarja. Äärimmäisen suosittu draama 3-Nen B-Gumi Kinpachi Sensei on jo vuosikaudet esitellyt japanilaisyleisölle erilaisia ihmisiä – nyt myös transsukupuolen edustajan – koululuokasta kertovan teeman puitteissa. Media ylipäänsäkin on varsin avoin ja salliva, toisin kuin perhepiiri ja laki.

Jotta asiat muuttuisivat vapaampaan suuntaan, tulisi yhä useamman avata kaappinsa ovi. Se on kuitenkin hyvin vaikeaa sosiaalisen dynamiikan vuoksi. Riskit ovat suuret sekä työelämässä että perheen parissa. Kouluissa on varsin paljon koulukiusaamista, eikä kukaan tahdo olla erilainen. Samuuden vaatimus toistuu työpaikoilla. Pieni erilaisuus voi johtaa suureen itsemurha-alttiuteen. Kuinka murheellista, etenkin kun suoraa homovihamielisyyttä on vähän.

Asenteiden yleisestä lieventymisestä kielii kuitenkin se, että eräs Kobessa asuva biologiselta sukupuoleltaan poika hyväksyttiin ala-asteelle tyttönä. Myös Ni-Chomen hostess-baareihin on alettu palkata ”uussukupuoli-ihmisiä” eli leikkauksen läpikäyneitä henkilöitä.

Oli miten oli, Japanissa sukupuolierot joka tapauksessa kiinnostavasti hämärtyvät. Monien länsimaalaisten Tosi Äijien mielestä kaikki japanilaiset miehet ovat homoja – heidänhän on pakko olla! Tässäkin stereotypiat hekumoivat: on totta, että erityisesti nuoret japanilaismiehet pitävät itsestään huolta jopa niin sanotusti naismaisella tavalla. He valitsevat asunsa huolella ja muodin mukaan, laittavat hiuksia hartaasti, käyvät usein kampaajalla, ajelevat itsensä sileiksi, joskus jopa naisten tapaan käsivarsistaankin, käyttävät koruja ja monet myös meikkaavat ainakin meikkivoiteen ja joskus ripsivärinkin verran. Eräs suosituista ja hyvin arvostetuista miesten ammateista on kampaaja, ja kampaamoissa onkin toisinaan enemmän miespuoleisia hiustaiteilijoita kuin naispuoleisia.

Japani siis yhtä aikaa rikkoo ja ylläpitää stereotypioita. Toivottavasti tämä moninaisuuden rikkaus saataisiin näkymään myös ihmisoikeudellisissa asioissa.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu