Homo tavailee Raamattua

Teksti Ilmari Majuri

Kulttuurihistoriallinen voitto: Raamattu on säilynyt muuttumattomana. Maailma kuitenkin muuttuu.

Kauniit mustat kohokuvioidut kannet. Latinalainen risti ja koukeroita, punaiset sivureunat. Kirjana todella kaunis; vanha kalligrafinen teksti alkaa avautua vasta hiljakseen silmän tottuessa. Kädessäni oleva Uusi Testamentti on tarttunut matkaan jostain autiotalosta. Painettu Sortawalassa ja otettu kirkolliskokouksen päätöksellä väliaikaiseen käyttöön vuonna 1913 vanhan rinnalle.

Vanhan kirjan tuoksu ja sen väliin unohtunut 16-vuotiaan Elvi-tytön rippitodistus. Toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 1936 Elvi oli ”saatuaan kristinopin opetusta julkisesti tunnustanut uskonsa ja sen jälkeen tänään käynyt ensi kerran Herran Pyhällä Ehtoollisella”. Evakkotyttö oli saanut naimaluvan.

Selaan ja haistelen sivujen levittämää tuoksua. Painan sen rintaani vasten ja näen silmät sulkiessani itseni ekaluokkalaisena, nyt jo lakkautetun kyläkouluni luokkahuoneessa. Eläkeikää lähestyvä reksi polki urkuharmonia ja lauloi syvällä rintaäänellä suvivirttä. Oli kulunut melko tarkalleen viisikymmentä vuotta Elvin ripille pääsystä. En voi mitään sille, että silmäni kostuvat muistoista ja mieleni täyttyy hartaudesta.

Silti minä erosin heti viisitoista vuotta täytettyäni evankelis-luterilaisesta kirkosta. Jouduin menemään vanhaan pappilaan suoraan kirkkoherran juttusille ja tunsin konkreettisesti, kuinka minulle käännettiin selkä. Silloin kirkosta ei erottu niin vain internetissä.

Historia on kiinnostanut minua aina, ruokkinut aistimaailmaa ja antanut ymmärrystä nykyhetkelle. Uskontonumero oli vielä peruskouluni päättötodistuksessa yhdeksikkö vaikka olin jo eronnut kirkosta. Minusta yksilö, joka ei tunne historiaa, ei voi ymmärtää myöskään nykyhetkeä.

”Maailma muuttuu, kuomaseni”, todetaan, kun jokin asia koetaan takaperoiseksi. Raamattu on kasattu kaksituhatta vuotta vanhoista teksteistä ja sitä on muokattu kokoamisen jälkeen ainoastaan uusille kielille käännettäessä. Alkukieli hepreaan verratessa löytyy vain hienoisia tulkinnanvaraisuuksia. Julkaistessa oltiin varovaisia ja alkuun otettiin käyttöön ”koetusraamattuja”, uusia käännöksiä, joiden kansiin liimattiin maininta tekstin koeluontoisuudesta. Varovaisuuden ansiosta Raamattu on säilyttänyt oman ainutlaatuisen historiallisen arvonsa kulttuurihistoriallisen kehityksen jaloissa. Se on kestänyt ennallaan erinäiset uskonpuhdistukset, sodat ja uskonnonvapauslain, jonka solmimisesta tulee pian kuluneeksi yhdeksänkymmentä vuotta. Tasa-arvo- eli yhdenvertaisuuslaki on jopa vanhempi, satavuotias.

Silti naispapeista jaksetaan kohista yhä edelleen, milloin joku miespuoli kieltäytyy työskentelemästä samoissa tiloissa, milloin löytyy jostain ulkomailta raa’asti surmattu naispappi alastomana, ristiasennossa. Omasta kirkostaan. Raamattua tulkitaan yhä ohi lakipykälien.

Kahdessatuhannessa vuodessa on kuitenkin tapahtunut paljon. Maapallo ei ole enää litteä: se on todistettu avaruudesta käsin pyöreäksi. Kun afrikkalaisista maahanmuuttajista tuli 1980-luvulla suomalainen ilmiö, biologiankirja määritteli heidät neekereiksi. Nykyisin termin käyttö johtaa kunnianloukkaussyytteeseen. Neekerinsuukotkin kiellettiin. Jotkut pitävät halventavana myös tiernapoikien murjaani-nimitystä, joka perustuu Matteuksen evankeliumiin.

Entä homous? Se ei ole uskonero tai kulttuuriero, eikä se synnytä suoranaisia sopeutumisvaikeuksia. Ei ole kyse varsinaisesti mistään silmin nähtävästä tai korvin kuultavasta. Sitä ei huomaa useinkaan ruuhkabussissa, ei kujetta bussikuskin silmäkulmasta. Ei sitä huomaa ilman ”homotutkaa”, ja sellainen kehittyy vain meille alan miehille.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Sellosalin syksy 2018