Duo käy taivaassa – mielestään

Teksti Pertti Laesmaa

Kirjoittaja löytää itsensä – jälleen! – kahden naisen loukusta.

Kuljeskelen viskilasi kourassa ja tutustun Birdlandin seinillä oleviin valokuviin. Ei se niin kovin junttia ole, koska täällä ei ole vielä ketään muita.

Jyrki Kangas kiikuttaa bassoaan johonkin. ”Missä se bassovitriini on?” kysyn. ”Seuraa perässä”, kuuluu vastaus. ”Pitäisi nimittäin nähdä Anun kuva, joka on vitriinissä”, jatkan.

Vitriini ja kuva löytyvät. Anu on tuonut kuvan tuliaisena Birdlandin avajaisiin. Makee kuva! Lintuja istuu sähkö- tai puhelinjohdoilla parissa kerroksessa rivissä tolpan kummallakin puolella, ”Pohjanmaan Birdland”. Kangas on selvästi myös ihastunut kuvaan. Basso ja kuva ovat kahdestaan vitriinissä, kunniapaikalla.

No nyt Kilukin tulee ja on tyytyväinen varaamaani pöytään. Alkuperäinen tarkoituksemme oli suorittaa triona tai kvartettina salainen yllätysratsia paikkaan. Sekä Hanilla että Mamiella on estoja. Myöskin yllätyskortiksi valitulla Helillä on jotain.

Sibelius-Akatemian vararehtori! Niin Kangas sanoo Jari Perkiömäestä kuulutuksessaan. Hienoa.

Jari soittaa fonia, Riitta Paakki pianoa, Jori Huhtala bassoa ja Markus Ketola rumpuja. Heti ensitahdeista huomaa, että tältä kvartetilta irtoaa vaikka mikä. Kvartetin yhteissoitto on saumatonta. Soolot paljastavat soittajien huiman taitavuuden. Kuulemme paljon bebopiakin. On kuin olisimme elävän jazzin lähteillä, alkuperäisessä Birdlandissa.

Vanha Porin kävijä Ted Curson liittyy flyygelitorvineen joukkoon. Ted on soittanut monien kanssa, muun muassa Charles Mingusin.

Soitto ja meno tuntuu koko ajan vain paranevan.

Laulusolistiksi tulee Reija Lang. Ihokarvat oikein nousevat pystyyn ja sydän pomppii. Reija on aivan uskomaton! Taitava äänen käyttäjä, joka tuntuu elävän joka solullaan esityksessä mukana.

Soittajat osoittavat välillä toistensa soolojen aikana kysyvästi itseään ja katsovat Jariin, josko minä seuraavaksi. Jarilla on ohjat käsissä, niin kuin pitääkin. Hän nyökkää sille henkilölle, jonka katsoo sopivimmaksi jatkamaan juuri sillä erää.

Tauolla yritän napata Reijan kiinni, mutta hän tuleekin minua kohti kädet ojossa ja ilahtuneen oloisena. Ensi tapaamisemme on merkillinen. Tuntuu kuin vuosien takaiset tutut olisivat pitkästä aikaa kohdanneet. Vinkkaan Kilunkin messiin. Kaverille kans!

Tupakkakopissa tapaan toisen edelliskerran piippukavereistani. ”Antti Sarpila on paikalla! Nyt tulee hyvät jamit”, hän sanoo. ”Vaan ei soita. On jättänyt pillin kotiin ja on vain näyttämässä vaimolleen makeeta mestaa. Kertoi juuri minulle,” vastaan. Tunnen itseni tärkeäksi ja melkein sisäpiiriläiseksi voidessani välittää tällaista tietoa.

Ohjelman jatkuessa en saa korviani ja silmiäni irti Riitta Paakista. Kappaleiden välissä on ihan pakko mennä huikkaamaan hänelle jotakin.

”Mitäs sanoit, kun noin näytti ilahtuneelta?” Kilu kysyy. ”Viimeistään tämän illan jälkeen olen hänen ikuinen ihailijansa”, vastaan. ”Sulavaa.” ”Totta!”

Paikasta tuntuu muodostuvan minulle kahden naisen loukku per ilta. Viimeksi Roberta ja Bianca. Nyt Reija ja Riitta.

Jameissa tulee Mikko-Ville Luolajan-Mikkolakin viuluineen mukaan. Olen aina tykännyt hänen soitostaan. ”Tuo figeli sopii tosi hyvin kokonaisuuteen”, myöntää Kilukin.

Steissille dallatessa ei hyräillä, vaan puhellaan innokkaasti. Kumpikin kehumme kilvan iltaa yhdeksi ehdottomasti parhaimmista koskaan, vaikka monessa ollemmekin olleet mukana. Yhdessä toteamme, että Birdland on jatkossa meidän mesta.

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu