Amsterdam vastaan Köpis

Teksti Oona Juutinen

Tanskalaiset ohittavat hitaat hollantilaiset.

Kuukausi sitten Fifissä julkaistiin artikkeli fillaroinnista Kööpenhaminassa, ja myös perinteisesti Euroopan pyöräilypääkaupunkina mainetta niittäneessä Amsterdamissa Köpiksen kiriminen on pantu merkille. Hollantilainen pyöräilijöiden yhdistys Fietsersbond julkaisi fillaristilehdestään Kööpenhamina-teemaisen erikoisnumeron, jossa vertailtiin kaupunkien pyöräilykulttuureita.

Ensimmäinen merkittävä ero kaupunkien välillä on fillaristien nopeus. Tanskalaiset pyöräilevät ilmeisesti kovempaa vauhtia kuin hollantilaiset, sillä Kööpenhaminassa liikennevalojen vihreä aalto on ajoitettu 20 kilometrin tuntivauhdilla viipottaville. Amsterdamissa peruspolkijan nopeus on arvioitu 15-18 kilometrin välille ja vihreä aalto ajoitettu sen mukaan. Nopeammat joutuvat joko odottamaan valojen vaihtumista tai, kuten useimmiten tapahtuu, vähät välittämään valoista ja painelemaan risteyksien läpi punaisilla, henkikultansa kaupalla.

Köpisläisten vauhtiin yhdeksi syyksi arvioitiin lehdessä se, etteivät ihmiset siellä aja vierekkäin vaan siisteissä jonoissa. Amsterdamissa taas pareittain pyöräilevät ihmiset ovat täysin tavallinen näky, pyöräilyn pointtina kun ei aina ole nopeus. Hollantilaisille jokapaikkaan polkeminen on olennainen osa elämää, satulassa kun vietetään varsin suuri osa päivästä, ja siinä sivussa tulee kätevästi vaihdettua kuulumiset kaverin kanssa.

Tanskalaisilla on kuulemma myös paremmat pyörät. Hollannissa ajetaan pääsääntöisesti vanhoilla romuilla, ja monet täällä vierailevat suomalaiset tuttuni ovat olleet hämmentyneitä siitä, että pyöräilypääkaupungissa näkee toinen toistaan paskempia fillareita joista putoilee kappaleita matkan varrelle. (Viime viikolla vein oman ajopelini korjattavaksi, kun kaikenlaisia kremppoja alkoi jostain kumman syystä ilmetä, ja sain kuulla hukanneeni vaihteisiin liittyviä osia peräti kuusi kappaletta…) Kiiltäviä uutuuksia saa oikein hakemalla hakea katukuvasta.

Ilmiö ei selity ainoastaan polkijan varallisuustasolla, sillä itseni kaltaisten köyhäilevien krustien lisäksi myös salkku tarakalla polkevat pukumiehet ja mitä tyylikkäimmät tytsytkin taittavat usein matkansa ruosteisilla mummopyörillä. Hollantilaisille fillari ei yleensä ole egoasia tai tyylin jatke, vaan tapa päästä paikasta a paikkaan b. Ja siihenhän käy mikä tahansa rämä, kunhan kulkee.

Tanskalaisten keskinopeutta nostanevat myös hurjaa vauhtia kulkevat, jarruttomat fixed-gear -pyörät eli fiksit. Kilpapyörät ovat yleistyneet Hollannissa myös normipolkijoiden keskuudessa, mutta fiksit alkavat vasta vähitellen löytää tietään muidenkin kuin vain pyörälähettien alle. Itse olen vauhtikammoisena tosin vakaasti moisia hullutuksia vastaan, ja vakuuttunut niiden vaarallisuudesta. Erityisesti mp3-soittimet korvilla huristavat kahjot tuntuvat usein olevan vain yhden polkaisun päässä kipeästä liikenneonnettomuudesta. Kilpafillareiden kapeat renkaat jäävät myös helposti ratikkakiskoihin jumiin, ja sitten mennäänkin mukkelismakkelis niin että luut rutisevat. Asuinkumppanini mursi taannoin lonkkansa kyseisellä tavalla, eikä se ollut nätti näky.

Onnettomuuksista puheenollen – kypäräähän ei Amsterdamissa käytä kukaan. Pikkulapsetkin keikkuvat tarakalla tai turvaistuimissaan paljain päin, toisin kuin turvallisuudesta tarkemmassa Tanskassa. Kööpenhaminassa pyöräilijät myös näyttävät jarruttaessaan pysähtymismerkkiä, täällä ainoastaan osoittavat kääntyvänsä, jos sitäkään. Pyörä alla syntyneet, omasta kuolemattomuudestaan ilmeisen vakuuttuneet hollantilaiset kun kurvailevat suurimman osan ajasta ihan miten sattuu.

Lopuksi vielä kaikille Köpiksestä, pyöräilystä ja Köpiksessä pyöräilystä kiinnostuneille tsekattavaksi loistava blogi Copenhagenize, ja erityisesti Kööpenhaminaa ja Amsterdamia vertaileva postaus. Hollannin vastine, Amsterdamize-blogi sisältää vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia, mutta on yhtälailla tutustumisen arvoinen.

Älkää missatko paikallista talvipyöräilyä kuvaavaa postausta: No studs.

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu