Viiden punnan kolehti

Teksti Hanna Kuusela

Britannia kävi vaalit kaaoksessa.

Kuten olet ehkä kuullutkin, brittipoliitikoilla menee juuri nyt vähän huonosti. Maata ravistelee parlamentaarikkojen kuluskandaali: yksi jos toinen on laskuttanut puutarhureitaan, kakkosasuntojaan ja taulutelevisioitaan veronmaksajilla. Ministereitä eroilee päivittäin. Pääministeri Brownille on kirjoitettu avoimia kirjeitä puolueen sisältä. Niissä vaaditaan yleensä eroa. Eräs eronnut naisministeri syytti Brownia sisäpiirin rakentamisesta ja hallituksesta, jossa naiset ovat vain somisteita.

Karuimmillaan kulukorvausskandaalissa on ollut kyse useiden asuntojen maksatuksesta. Banaaleimpiin esimerkkeihin kuuluu erään parlamentaarikon työkuluksi lukema 5 punnan kirkkokolehti.

Vallassa olevaa labour-puoluetta vuosikymmeniä tukenut Guardian-lehtikin on jo sitä mieltä, että labourin voi pelastaa ainoastaan pääministeri: eroamalla. Siitä, miten brittiläinen demokratia voisi pelastua, ei ole kovin moni uskaltanut sanoa mitään.

Alkukeväästä julkaistussa pamfletissa Suomea kutsuttiin lumedemokratiaksi, ja samalla haikailtiin eurooppalaisen liberaalin perinteen ja demokratian perään. Samalla vähän unelmoitiin myös kaksipuoluejärjestelmästä. Sellaisessa systeemissä kuulemma oppositio on oppositio ja kansalla on todellinen mahdollisuus valita – kuten Britanniassa, jossa kansallinen politiikka pyörii kahden puolueen varassa, koska vaaleissa käytetään enemmistövaalitapaa.

Miten kaksipuoluejärjestelmän sitten kävi kaiken tämän sekopäisyyden keskellä järjestetyissä paikallis- ja eurovaaleissa? Labour sai tietysti turpiinsa, kuten kaksipuoluejärjestelmän perään haikailevien mielestä pitääkin.

Vaikka finanssikriisistä ja kulukorvausskandaalista voi syyttä myös konservatiiveja, labour toki ansaitsi tappionsa. Labour on ollut eturintamassa tuhoamassa eurooppalaista sosialidemokratiaa sisältä päin. Jos Margaret Thatcherin ja John Majorin konservatiivivallan jäljiltä oli 2000-luvulla vielä jotain yksityistettävää, labour yksityisti sen. Nykyinen hallitus on kunnostautunut kansalaistensa valvonnassa, turvallisuushysterian luomisessa, Irakin ja Afganistanin sodissa ja taloudellisiin suhdanteisiin sidotussa siirtolaispolitiikassa. Tätä uudenlaista sosialidemokratiaansa labour on sitten levittänyt ympäri Eurooppaa. Viimeisimpänä visiitillä kävi SDP:n Jutta Urpilainen. Ei ihme, että demarit kompuroivat myös Suomessa.

Mutta mitä siis tekivät kansalaiset? Eurovaaleissa britit eivät varsinaisesti palkinneet oppositiossa olevia konservatiiveja labourin sekoilusta. Kuten viime eurovaaleissakin, myös näissä suurimpia voittajia olivat erilaiset pienemmät puolueet, minkä eurovaalien suhteellinen vaalitapa teki mahdolliseksi.

Ryvettyneille ja vuorotellen vallassa kieriskeleville pääpuolueille etsittiin vaihtoehtoja niin vihreistä, äärioikeistosta kuin itsenäisyyspuolueestakin.

Kutsutaan näitä sitten protestiääniksi tai ei, kahden puolueen valta ei näytä ainakaan pelastavan brittiläistä demokratiaa juuri nyt. Toki Suomessa voisi jostain selittämättömästä syystä käydä toisin, mutta mitäpä jos kokeiltaisiin toisenlaista reseptiä. Jos vaikka vasemmisto tekisi vasemmistolaista politiikkaa ja oikeisto oikeistolaista?

Kommentoi Facebookissa

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja: