Sirkuksen jälkeen

Teksti Minna Sumelius

Kööpenhaminan ilmastokokous on ohi. Mitä jäi käteen?

Varsinainen kokous päättyi todella laimeasti. Jonkinlainen asiakirja saatiin aikaiseksi, mutta en lähtisi kutsumaan sitä sopimukseksi. Kyseessä ei ole, niinkuin odottaa saattoi, mikään laillisesti sitova asiakirja, vaan pelkkä linjajulistus. Siinäkin tarkoituksessa sopimusluonnos on todella heikko, sillä siinä ei aseteta tavoitteita laillisesti sitovan sopimuksen muodostamiseen, ei oteta kantaa siihen, miten kehitysmaiden julkinen rahoitus järjestetään, ja tärkeimpänä kaikesta, ei aseteta riittäviä päästövähennystavoitteita. Kokouksen epäonnistumisesta ovat yhtä mieltä kaikki: järjestöt, tutkijat ja jopa itse kokouksen neuvottelijatkin. Suomenkin hyvin pääneuvottelija Sirkka Haunia on jo ehtinyt julkisesti kertoa pettymyksensä.

Mielessäni herää kysymys: kuinka tällaiseen rimanalitukseen edes pystytään? Sitä, että COP15:ssä oltaisiin saatu aikaan laillinen sopimus, ollaan valmisteltu kaksi vuotta, Balilta lähtien. En edes uskalla ajatella, kuinka paljon rahaa YK, Tanskan valtio ja Kööpenhaminan kaupunki on laittanut tämän hässäkän järjestämiseen. Kaikenlaisia latteita korulauseita siitä, ”kuinka me kaikki olemme tässä taistelussa yhdessä” ja ”kuinka ilmastonmuutos on poliittisessa tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen” on hoettu kaikkialla, suurimpia päästäjämaita Yhdysvaltoja ja Kiinaa myöten. Korulauseet eivät vain sitten muuttuneet konkretiaksi, eivät ainakaan tänä vuonna.

Tähän maailmanpoliittiseen ohariin ei voi suhtautua kovin keveästi. Kansainvälinen tiede on yksiselitteisesti (lukuunottamatta skeptikkohömppää) todennut, että maapallon keskilämpötilan nousu pysyy hallinnassa, kunhan se rajoittuu kahteen asteeseen. Tämä raja on jo melko lähellä, ja mm. suomalaiset kansalaisjärjestöt toteavat yheen ääneen, että Kööpenhaminan tunaroinnin jälkeen rajan alla pysyminen on hyvin haastavaa. Rajan lähestymisellä on vahva konkretiansa, joka on nähtävillä globaalissa Etelässä jo nyt. Kuivuus, nälkä ja jano pahenevat.

Jokin sen sijaan onnistui Kööpenhaminassa, ainakin niiden toteuttajan omasta näkövinkkelistä katsottuna: poliisitoimet. Kansainvälisen ilmastotoimintapäivän mielenosoituksessa 12.12. Kööpenhaminan poliisi otti kiinni 987 ihmistä, joista suurimman osan ”ennaltaehkäisevästi”. ”Ennaltaehkäisevä”-sanalla voi näköjään oikeuttaa ihan kaiken: Kööpenhaminassa pamputettiin väkivallattomia mielenosoittajia, pippurikaasutettiin jo putkassa olevia, pakokyvyttömiä ihmisiä ”järjestyksen ylläpitämiseksi”, ja pidätettiin satunnaisia kadulla kulkijoita.

Itsekin sain maistaa ennaltaehkäisevän poliisitoiminnan ihanuuden. Olin Christianian kaupunginosassa maanantaina 14.12. kuuntelemassa Naomi Kleinia, Michael Hardtia ja Tadzio Mülleria. Jäin paikanpäälle seurustelemaan toverieni kanssa hetkeksi. Ja, kas kummaa, yhtäkkiä alkoi nenässä pistelemään – kyynelkaasua! Lisäkseni sadat villapaitamummot ja muut Todella Vaaralliset Terroristit saivat nauttia kaasua.

Useimmilla seminaarin osallistujilla ei ollut aiempaa kokemusta kaasusta, ja he joutuivat paniikkiin. Mikä oli tämän toimenpiteen syy? Se, että paikalla oli sattumoisin paikalla myös parisenkymmentä mustan blokin aktivistiksi luokiteltavaa henkilöä, ja he erehtyivät sytyttämään pihalle nuotioita lämmittelytarkoituksessa. Tämän vuoksi siis täytyi ruiskia kyynelkaasua koko kaupunginosan ylle – helikopterista.

On siis selvää, mihin ainakin Tanskan valtion ja Kööpenhaminan kaupungin varat ovat kokousvalmisteluissa menneet. Tultuani Kööpenhaminasta olo on todella tyhjä. Palautuminen 200 ihmisen kyytien ja majoituksen järjestämisestä ei ole vielä tapahtunut, kropassa jyllää Köpisvirus – ilmastokokouksessa syntynyt a-influenssavirus, ranteissa on vieläkin jäljet ennaltaehkäisevän kiinnioton yhteydessä käteeni laitetuista nippusiteistä, ja mitään poliittista tulosta toiminnalle ei ole.

Tapahtuisiko se vihdoin ensi vuonna Meksikossa, jossa COP16 järjestetään? Saataisiinko siellä ilmastopolitiikka ilmastotieteen tasolle, eli sitova ja riittävän hyvä sopimus? Se jää nähtäväksi, mutta varmaa kuitenkin on, että poliisi tulee taas pullistelemaan lihaksiaan: Meksiko ei varsinaisesti ole kuuluisa sananvapaudestaan.

Käteen ei jäänyt Köpiksestä varsinaisesti mitään, sen sijaan suuhun jäi voimakas paskan maku. Vielä voimakkaammin se maistuu varmasti globaalin Etelän aktivistien ja kokousedustajien suissa. Kehitysmaiden yhteisö G77 ei päässyt varsinaisesti lainkaan mukaan neuvotteluihin, vaan Barack Obaman käsistä tuli vahvasti teollisuusmaiden näkövinkkelistä katsova sopimusluonnos. Jokin arvo Kööpenhaminalla kuitenkin oli. Siellä tapahtui massiivista kansainvälistä verkostoitumista. Raivo kasvaa, ja ainakaan kansalaisyhteiskunnan painostuksen puutteesta sopimuksen synty ei saa Meksikossakaan jäädä kiinni. Nyt ei ole aika luovuttaa!

Kommentoi Facebookissa
Kirjamessut 2018 banneri
Helsinki liikkuu