Teksti Taru Torikka

Äidin katse on skeptinen. Purettu paita on silti rakas.

”Tuolle lapselle ei olisi ikinä pitänyt antaa saksia”, kommentoi äitini tarkastellessaan DIY-vallankumouksen jälkiä vaatekaapissani.

Joskus mutsit ovat oikeassa. Tämäkin kirpparilta ajat sitten haalittu, sataprosenttisesta ohuesta villasta neulottu italialaisihanuus olisi purkautunut paljon kauniimmin, ellen olisi hätäpäissäni viime talvena sohinut siihen reikiä saksilla.

Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen paitaan ja sen laskeutumiseen. Helman purkuosuus on suorastaan romanttinen: Humiseva harju, hämähäkinseittien peittämä Cathy, ”It’s me, Heathcliff, I’ve come home!”

Tulen käyttämään tämänkin tekstiiliteokseni loppuun asti. Olen lapsellisen onnellinen kulkiessani itserepimissäni vaatteissa, etenkin kun ne herättävät positiivista huomiota. Parasta on huomata, että itse osaa, toiseksi parasta saada vastaantulijat vakuuttuneiksi, että jos toi osaa ja kehtaa, niin kyllä minäkin.

Iloinen, luovuutta ruokkiva muotianarkismi tuntuu valtaavan muutenkin alaa. Juttelin Saumuriralleistaan tunnettujen Töölö Fashion Institute -ihmisten kanssa, joista vain yhdellä on ”virallinen” vaatetusalan koulutus, mutta kaikilla tarttuvan innostunut ote tekemiseensä.

Jos tänä syksynä pitää jonkun epidemian tarttua, olkoon se ennakkoluulottomasti kierrättävän designkärpäsen purema!

(Ps. Äidillä oli onneksi käytännöllisiäkin neuvoja – ymmärsin ommella neuleeni kauluksen niin, ettei koko komeus valahda harteilta. Kiitos!)