Pyhän kosketus

Teksti Sampsa Oinaala

Valtimo vaikenee.

Kuparinen tyyni ja kirkas ilma ennustaa hallaa. Peruna kukkii. Kaikki seisoo hiljaa, kuin odottaen.

Kävelen pellon laitaan. Polvistun maahan, suljen silmäni, ristin käteni. En osaa sanoilla selittää, mitä ajattelen. Jotakin kulkee lävitseni.

Nukun levottomasti. Herään yöllä ja nousen ylös. Kävelen tuvan ikkunaan. Niityt ovat usvan peitossa. Mittari näyttää nollaa.

Aamulla juoksen pellolle. Peruna kukkii edelleen. Kurpitsa puskee uusia hedelmiä.

Piirrän taikinan pintaan ristin. Aina, kun se alkaa kohota, on tapahtunut pieni ihme. Aina kun ensimmäinen pulahdus kuuluu viiniastian vesilukosta, jokin on herännyt.

Hypistelen kuivattuja sieniä käsissäni. Istun kellarissa katselemassa lanttuja ja nauriita, hillopurkkirivistöjä, mehupulloja. Olen niin onnellinen, että melkein itken.

Hiivin öljylyhdyn kanssa liiteriin. Kuivat halkopinot kurkottavat kohti kattoa. Asettelen puut tarkasti. Otan tuohen, sytytän tulitikun. Kun risahtelu ja humina alkavat kuulua hellan pesästä, olo on lämmin ja turvallinen.

Onni on pienissä asioissa, vanhoissa esineissä, tutuissa vaatteissa. Kaiken pitää olla minimalistista, yksinkertaista ja pientä. Silloin on hyvä.

Pimeä kätkee maailman pahuuden. Yksinäisyys, kynttilän liekki, radiossa tuttu ääni, lautanen täynnä ruokaa. Jokin suojelee minua.

PS. Valtimo vaikenee. Kiitoksia lukijoille, tavataan taas joskus jossain.

Kommentoi Facebookissa
Educa 2019
Helsinki liikkuu