Onnellinen virolainen

Teksti Kadri Taperson

Virossa työttömäksi jääneiltä pankit vievät nyt asunnon alta.

Minulla on huomenna tärkeä päivä. Minulla tulee täyteen seitsemän vuotta siitä, kun olen asunut asunut samassa paikassa. Minulla on koti keskellä metsää, jossa on hiljaisempaa kuin missään muualla. Täällä voivat asua koirat, kissat ja muut eläimet, joille ei ole muuta paikkaa maailmassa. Totta kyllä, kissat katoava välillä metsään eivätkä tule ikinä takaisin, mutta se on niiden valinta. Jos tulevat saavat ruokaa.

Pari kertaa vuodessa tulevat ystävät ja kyllä nekin ruokaa saavat. Kaikki rakastavat tätä paikkaa. Olen onnellinen ihminen. Tosin kukaan ei tiedä, että talollani on enemmän pankkivelkaa kuin mikä on sen arvo nykypäivänä.

Mutta ei se mitään. Olen onnellinen, koska niin monet ihmiset Virossa eivät pysty enää maksamaan velkojaan ja ovat joutuneet muuttamaan pois kodeistaan, jotka he ostivat pankkilainalla vuosia sitten. Nämä kaikki vuodet he ovat maksaneet pankille korkeita korkoja. Nyt laman aikana heillä ei ole enää varaa maksaa korkoja, ei ole kotia ja lainakin jää maksamatta.

Tällä viikolla ilmoitettiin, että Virossa on jo 50 000 työtöntä, ja jos heillä on myös lainaa, on heillä sitten tosi vaikea tilanne. Minä sen sijaan olen onnekas, koska sain kolme päivä sitten uuden työsopimuksen. Tunsin hartioillani koko yhteiskunnan paineen, kun mietin, onko minussa voimia heräämään joka aamu puoli seitsemältä ja olemaan joka päivä kahdeksan tuntia töissä.

Isäni kaukana Tallinnassa sanoi, että nyt ei ole sellainen aika, jolloin voisi sanoa kunnon työlle ei. Mitä ihmiset sellaisesta miettivät? – Olet hävytön jos et mene töihin. Niin sanoivat monet ystävätkin. Tänään kuitenkin muistin, että isäni ei ole ikinä käynyt töissä joka päivä, hän on ollut lahjakkaampi kun minä, hän on pärjännyt freelancerina.

Minä sen sijaan olen kunnollinen yhteiskunnan jäsen, käyn töissä ja maksaan lainaa. Paikalliset kysyvät: jätätkö nyt sen eläinsuojelijan ammatin, kun sait uuden työn. Ymmärsin että monet tutut olivat kuvitelleet, että eläinsuojelijan työ on oikea ammatti, josta maksetaan rahaa – ei ole, päinvastoin.

En ole tosin yhtä luuseri kuten ne ystävät, jotka asuvat Tallinnassa vallatussa talossa. Niille tuli odottamatta kylään 12 poliisia viime viikolla. Sanoivat että talonomistaja oli lähettänyt. Myöhemmin kyllä selvisi, että poliisit valehtelivat. Talonvaltaajilla on sopimus omistajan kanssa.

Poliisit etsivät kuumeisesti joka paikasta huumeita, kuvasivat esineitä ja sanoivat että ne ovat varmasti varastettuja, järjestelivät papereitaan ja nauroivat, kun asukkaat kysyivät, että lähettikö teidät suojelupoliisi.

Luuuuusers, menkää töihin, huusivat kommenttien kirjoittajat nettilehtien palstoilla.

– Menkää töihin, mitä te nyt vallatussa talossa asutte? Ei kukaan kunnon ihminen sellaista tee. Sitten voitte ostaa itsellenne oman kodin ja kaiken. Joo, joo. Saatte ottaa lainaa ja olette onnelliset siihen saakka, kunnes tulee pankki ja valtaa talonne.

Olen onnellinen ihminen, koska jo toisena työpäivänä töissä oli juhlat. Juhlittiin kansanvälistä naistenpäivää. Miehet antoivat jokaiselle naiselle kukan ja ilmaista kakkukin oli. Neuvostoaikana naistenpäivää oli pakollinen juhla. Kaikki miehet veivät naisille kukkia aamulla kotiin ja päivällä töihin. Hymy kasvoilla miehet pesivät kakun jälkeen astiat, vaikka tavallisesti se on naisten työ. Vain hyvää sai tänä päivänä puhua naisista. Olen onnellinen nainen, kukka pöydällä ja kaikki.

Viime viikolla luin Facebookista, että yksi suomalainen ystäväni on käynyt elämänsä aikana töissä ainoastaan 18 kuukautta. Miten se on mahdollista? Sosiaalituella? Minä olen nyt kunnon virolainen, käyn töissä kuolemaan saakka, maksaan lainaa ja saan kukkia kerran vuodessa.

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu