Meismi, ideologiani

Teksti Ville Toivanen

Kirjoittaja keksii ismin, johon voisi liittyä.

Ismillä tarkoitetaan mitä tahansa ideologiaa tai suuntausta, jonka nimi loppuu päätteeseen -ismi. Uusia ismejä on helppo keksiä lisää: otetaan vain keskeistä ideaa kuvaava ydinsana ja annetaan sille pääte. Pari lainausta kilpailevalta nettisivustolta eli Wikipediasta (ei näitä itse keksisi): dualismi, brutalismi, fatalismi, pissismi, hedonismi, mccarthyismi ja epifenomenalismi.

Ismi voi olla mm. idelogia, poliittinen suuntaus, koulukunta, taide- tai tyylisuunta tai käyttäytymismalli. Sillä voidaan myös tarkoittaa jonkin ismin kannattajien muodostamaa liikettä, joka toiminnallaan pyrkii edistämään ismin ja sen oppien leviämistä. Tällöin puhutaan tietysti -isteistä.

Kirjoitan nyt arvoihin perustuvista ideologia-ismeistä. Ne kokoavat yhteen ihmisiä jotka jakavat samoja uskomuksia, ja jotka haluavat toimia yhdessä tukeakseen tai edistääkseen niitä. Jotkut keskustelevat mieluiten omassa porukassa, toiset tuovat keskustelunsa muidenkin korviin ja kolmannet ryhtyvät käytännön hommiin ympäristössään. Mitä tahansa muotoja toiminta saakaan, siinä ollaan mukana yhteisen asian puolesta.

Teoriassahan on mahdollista olla oman asian puolesta olematta ketään vastaan: ”Meillä on omat uskomuksemme joita haluamme edistää, ja muut saavat omilla tahoillaan edistää omiaan”. Ismi-toiminnan tarkoitus on kuitenkin muuttaa maailmaa, ja sen myötä ajaudutaan helposti – joskus tahtomattaankin – törmäyskursseille.

Miksi maailmaa pitää muuttaa? No siksi että siinä on jotain vialla. Miten syntyy käsitys siitä että ”on jotain vikaa”? No siten, että ensin mieli vertailee tilannetta siihen, miten sen minun mielestäni pitäisi olla. Kun se ei ole siten, mieli tuomitsee vallitsevan tilanteen pahaksi tai vääräksi.

Ismit pystyvät luomaan itse vastustajia omiin tarpeisiinsa. Alussa on kokemus siitä että vallitseva tilanne on väärin. Sitten analysoidaan mistä se johtuu, vedetään johtopäätökset ja aletaan nähdä ihmisiä, ryhmiä tai tahoja jotka ovat syypäitä tilanteeseen. Aikaa kuluu ja maailma sekä olosuhteet muuttuvat, joten vastustajatkin vaihtuvat, mutta koskaan ne eivät lopu tai katoa. Niin pitkään kuin mieli kokee että maailmassa on virhe ja etsii syytä ympäristöstään, se löytää sen ja taistelun täytyy jatkua.

Ismien tarkoitus on yleensä, kai, tehdä maailmasta avarampi paikka. Kysy kahden vastakkaisen ismin kannattajalta, ja he kertovat mitä vikaa asioissa on ja kuinka ne pitää korjata. Joidenkin tarkoitus on saattaa ihmiset yhteen ja tasavertaisiksi, mutta yleisellä tasolla ne toimivat loppujen lopuksi sitä vastaan.

Maailmassa kaikki on yhtä eikä täällä ole ketään muuta kuin me, mutta ismit jakavat ihmisiä ryhmiin joiden näkökulmasta maailmassa on me ja ne. Tiedättehän. Ne. Ja ismien ajattelussa maailma on hyvä paikka vasta sitten kun Ne muuttavat ajatteluaan ja lakkaavat hankaloittamasta meidän elämää. Näkökulma on rajoittunut kahdellakin tapaa: kun nähdään vain se mikä vastaa omia uskomuksia, näkökentän ulkopuolelle jää tekijöitä joita ei osata tulla edes ajatelleeksi, mutta jotka yhtälailla vaikuttavat tilanteeseen.

En väitä etteikö maailmassa olisi paljonkin tilanteita jotka ovat rajoittavia tai tuhoisia ihmisten kehitykselle tai hyvinvoinnille. Jos ne analysoidaan pieniksi paloiksi ja eritellään mistä ne johtuvat, saadaan ennakkoluulojen ja vanhojen uskomusten mukaisia tuloksia. Jyrkimmillään ongelmatilanne on alun alkaen nähty ismi-linssien läpi, joten syytkin voivat löytyä ainoastaan niistä, joita -istit pitävät vastustajinaan.

Toinen tapa käsitellä tilannetta olisi kyseenalaistaa omat näkemyksensä ennen kuin syyttää muita omista tunteistaan; kysyä itseltään, mistä tiedän olevani oikeassa sekä mistä johtuu, että koen tämän tilanteen vääränä. Vastauksen saaminen vaatii itserehellisyyttä niin että persus tutajaa, mutta se laajentaa näkökenttää objektiivisempaan suuntaan ja auttaa myös toimimaan vaikuttavammin. Siinä saattaa kuitenkin joutua luopumaan jostakin uskomuksestaan ja sitä ego ei halua, joten itsensä kyseenalaistaminen ei ole erityisen suosittua.

Tuomitseminen ei johdu vihasta tai pelosta toista ihmistä tahi ryhmää kohtaan, vaan siitä pelosta että lähemmässä tarkkailussa omat uskomukset ja arvot paljastuisivatkin epätosiksi. On siis turvallisempaa pönkittää niitä soimaamalla muita. ”Ei pelko pelkää, se tuomitsee ja tekee ihanteet”, runoili Ismo Alanko nuorena miehenä.

Nuori Yrjö Kallinen taas puolestaan kirjoitti päiväkirjaansa seuraavasti:

”He piirtelevät tämän pallon pintaan mielivaltaisia rajoja ja joka rajan kahta puolta he kita ammollaan taivaanlakea kohti ulvovat: Me, me, me!”

Kallinen lienee ajatellut, että samaa sanaa voisi huutaa ilman rajojakin.

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu