Lähi-Idän heiluri osoittaa taas Iraniin

Teksti Hanna Kuusela

Lockerbien terroristi oli ”ehkä kuin hän mutta ei täysin kuin hän”.

Yhdysvaltojen merivoimat ampuivat alas heinäkuussa 1988 Iran Airin matkustajakoneen IR655. Kaikki 290 matkustajaa ja henkilökunnan jäsentä kuolivat. Yhdysvaltojen mukaan kyseessä oli vahinko.

Tämän vuoden elokuussa Britannia vapautti ennenaikaisesti vankilasta libyalaisen Abdul Baset al-Megrahin, joka tuomittiin aikoinaan Pan Amin lentokoneen räjäyttämisestä Lockerbien kaupungin yllä joulukuussa 1988. Räjähdyksessä kuoli 270 ihmistä.

Viime viikolla Britannian ulkoministeri David Miliban kieltäytyi sulkemasta pois mahdollisuutta, että Irania vastaan ryhdyttäisiin sotilaallisiin toimiin.

Soittaako kelloja?

Ai ei? No ei välttämättä pidäkään. Tapahtumien välillä ei ehkä ole mitään yhteyttä. Tai sitten on.

Lockerbien pommista syytetyn syöpäsairaan al-Megrahin vapautus on synnyttänyt odotetusti porua Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Monien mielestä Britannia vapautti terroristin öljyintressien takia ja samalla syljettiin uhrien omaisten kasvoille. Vielä suurempaa kuohuntaa – etenkin Yhdysvalloissa – on aiheuttanut se, että kotiin palannut al-Megrahi sai innostuneen vastaanoton Libyassa.

Vähemmän on puhuttu siitä, kuinka epämääräinen ja valtapolitiikan kyllästämä al-Megrahin tuomio oli alun alkaenkin. Siksi Gareth Peircen artikkeli tuoreimmassa London Review of Booksissa oli enemmän kuin tarpeen. Peirce käy artikkelissaan yksityiskohtaisesti läpi al-Megrahin tuomioon johtaneita seikkoja.

Juonen käännekohta sijoittuu vuoteen 1990.

Ensimmäisen kahden vuoden aikana Libya tai libyalaiset eivät nimittäin olleet millään tavalla epäiltyjen listalla. Epäilyt kohdistuivat Iraniin, jonka uskottiin kostaneen Iran Airin alas ampumisen – tai palestiinalaisiin, jotka olisivat saaneet tukea Iranilta ja Syyrialta. Oli motiivi, oli joukko todisteita ja johdonmukainen tutkimuslinja.

Sitten Saddam Hussein hyökkäsi Kuwaitiin.

Koko alueen voimatasapaino käännähti. Länsimaiden öljynsaanti vaarantui, ja jos Irakia vastaan aiottiin hyökätä, Iranin ja Syyrian kanssa ei voinut olla ihan niin huonoissa väleissä kuin mihin oli totuttu.

Johtolankoja alkoi löytyä Libyasta, ja lopulta Lockerbien pommi-iskusta tuomittiin al-Megrahi.

Pierce listaa artikkelissaan erilaisia yksityiskohtia tutkimuksesta: muutaman miljoonan dollarin lahjuksia todistajille, kadonneita ruumiiden tunnistuslappuja, pöytäkirjojen muutettuja sivunumeroita, tohtoreiksi tituleerattuja asiantuntijoita, jotka eivät koskaan tohtoreita ole olleetkaan ja joiden on todettu antaneen väärää tietoa muissa oikeudenkäynneissä, Libyaan johtaneita jälkiä, jotka osoittautuivatkin lopuksi vääriksi, keksittyjä todistuskappaleita, päätodistaja, joka vaihtoi näkemyksiään ja joka tunnisti syyllisen toteamalla, että mies oli: ”ehkä kuin hän mutta ei täysin kuin hän.” Ja niin edelleen ja niin edelleen.

YK:n määräämän tarkkailijan Hans Köchlerin mukaan oikeuden päätös oli käsittämätön ja sattumanvarainen, jopa irrationaalinen.

Nyt heiluri on taas heilahtanut Lähi-Idän politiikassa. Al-Megrahi on vapautettu, Libyan johtaja Gaddafi on osallistunut YK:n yleiskokoukseen, ja Yhdysvallat ja Britannia valmistelevat meitä siihen, että ehkäpä Iraniin on kohta hyökättävä.

Vaikka on täysin mahdotonta tietää, mihin lopulta uskoa tiedustelupalvelujen tutkimassa pommiturmassa, jotain Lockerbien tapauksen käsittelystä on hyvä pitää mielessä nyt kun erilaisia terroristeja taas vangitaan ja Iranin ydinohjelmasta puhutaan taukoamatta.

Onko Lockerbien, Milibandin ja Iran Airin välillä yhteys? Ehkä on, ehkä ei.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu