Katto pään päälle

Teksti Matti Kohonen

Kämpänhaku Pariisissa on kuin parinetsintää.

Muutin juuri ensimmäinen maaliskuuta uuteen kämppään ja lopetin täten puolentoista kuukauden asunnottomuuden jakson. Rahaa säästääkseni, ja ystävieni kärsivällisyyttä koetellen, matkustin ensin Brasiliaan maailman sosiaalifoorumiin ja sieltä palattuani vierailin eri ystävieni luona ympäri Ranskaa.

En siis niinkään kärsinyt asunnottomuudesta vaan osoitteen puutteesta, sillä vaikka ohjasin pakollisen postin St. Martinin kanaalin lähellä olevaan toimistooni ja ilmoitin lähdöstä kaikille, jotenkin monet elämän langat hukkuivat. Vaikuttaakin, että osoitteesta on muodostunut yhä tärkeämpi henkilöllisyyttä.

Pankkikortin käyttö verkossa loppui saman tien, kun osoite ei enää ollut muodossa nimi, katu ja postinumero. Tavaroita ostaessa täällä verkkokaupassa vaaditaan usein osoitteen tosite, johon kelpaavat vesilaskun tai sähkölaskun skannatut kopiot. Siispä esim. lentolippujen osto ei onnistunutkaan sillä kortilla.

Vaikeutin elämääni myös pakkaamalla shekkivihkon johonkin lukemattomista laatikoista. Ranskassa shekit ovat vielä suosittu maksuväline, ja omassa tapauksessani toimiston vuokra maksetaan shekillä. Myös lääkärit ja sairaalat pitävät shekkejä arvossaan: niiden käyttö on heille halvempaa kuin Visa- ja Master-korttien lukijoiden käyttömaksut.

Ennen sosiaalifoorumiin lähtöäni en ehtinyt asunnon hakua varten tekemään itsestäni elintärkeää dossier dokumenttia, jossa osoittaisin oman henkilöllisyyteni, varallisuuteni, työsopimukseni, opintorekisterini, edellisten vuokranantajien suositukset, ja samat tiedot mahdollisista takaajistani. Nyrkkisääntö dossierin tekemiseen on se, että mitä isompi, sen parempi.

Palattuani lähdin liikkeelle ilman näitä takuita. Etsin lähinnä kimppakämppiä Pariisissa olevien brittien ja amerikkalaisten ilmoittelusivulta. Eräs näistä on Craigslist, San Franciscosta lähtöisin oleva ilmainen ilmoituspalvelu, joka kattaa elämän kaikki osa-alueet platonisista suhteista toimistovuokriin.

Craigslistin kautta tutustuin kimppakämppiin ympäri kaupunkia. Eräs viisikymppinen kanadalainen tarjosi tyttärensä huonetta Levallois-nimisessä naapurikunnassa, joka on kuulemma kameravalvonnan pioneeri: kunnan jokaista katua kuvataan. Se ei ihan napannut. Lopulta löysin mitä erikoisimman vuokralaishaastattelun jälkeen jamaikalaisen väitöskirjaopiskelijan asunnon 10. kaupunginosasta, elokuvateatteri Rexin vierestä; hän ilmeisesti katsoi, että olin hakijoista psykologisesti vakain.

Luottamuksen rakentamisen vaikeus eristää ulkomaalaisten asuntomarkkinat paikallisista. Ranskalaiset vuokranantajat eivät yleensä hyväksy ulkomaalaisia vuokralaisia, ja he laskevat, että kuukausipalkan täytyy olla vähintään kolme kertaa vuokran suuruinen. Paremmissa kortteleissa asiaan vaikuttavat myös siveyssäännöt, kuten aviossa oleminen ja lasten hankkiminen.

Toisaalta vuokralaisia myös suojataan lain voimin: heitä ei esimerkiksi saa häätää talvikuukausien aikana. Sanotaankin, että maaliskuussa vapautuu monia halvan vuokran asuntoja, ja tähän saumaan minäkin ajoitin asunnon haun.

Ehkä juuri lain suoja johtaa nurinkurisesti syrjintään. Kun vuokranantaja allekirjoittaa vuokrasopimuksen, hän sitoutuu myös kunnioittamaan tämän oikeuksia. Silloin on järkevää syynätä paljon erilaisia papereita ja vaatia takaajia. Sama pätee myös valtion tai kunnan vuokratuettuihin asuntoihin, jossa suosituskirjeet merkitsevät aika paljon. Ulkomaalaiset ghettoutuvat tässä järjestelmässä omiin piireihinsä.

Nurinkurisilla asuntomarkkinoilla pärjäävät ne, joilla on parhaimmat verkostot ja luotettava luonne. Asunto on silloin asukkaan oman persoonan jatke, ja kukin pyrkii kohentamaan asemaansa ponnistelemalla paremmille alueille.

Asunnonhaku Pariisissa on kuin seurustelukumppanin etsimistä. Asuntohaastattelut ovat flirttiä: nokkelimmat pärjäävät pelissä parhaiten.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu