Karvaton kettu kusee

Teksti Hanna Kuusela

Lontoossa ei ole luontoa – siksi sitä haluaa luoda.

Kämppikseni tykkää tarkkailla takapihan kettuja. Useimmiten teen tästä harrastuksesta ylimielistä pilaa, mutta sisimmässäni arvostan sitä. Lontoo nimittäin tekee kummia ihmisen luontosuhteelle, sillä täällä ei ole luontoa.

Kaupungissa on vaikuttava määrä puistoja, joista suurin osa on oikein hyvin hoidettuja. Periaatteessa puita ja kasveja riittää. Taka- ja etupihoja löytyy opiskelijoidenkin asunnoista, kaupunkia halkoo joki ja kaduilla vilisee kettuja. Idyllistä ja niin edelleen. Mutta silti en muista nähneeni täällä mitään, mikä ei tuntuisi ihmisen tekemältä. Jokainen puu näyttää jonkun istuttamalta – ja todennäköisesti myös on. Lähimmällä metroasemallakin, katutason alapuolella, on muutama ruukkuun istutettu puu. Yksikään ruoho ei kasva sattumanvaraisessa paikassa, ja takapihamme ketut ovat urbaanimpia kuin minä itse. Kaikki mikä kasvaa tai on elossa, kasvaa, koska joku lontoolainen on halunnut sen kasvavan.

Mihin tämä sitten johtaa? Tietysti siihen, että Lontoossa alkaa hillittömästi kaivata sellaisia tapoja, joita itsellä ei ole koskaan ollut. Haluaa kaivaa maata ja kasvattaa jotain, jotta muistaisi, mistä valmiiksi kuoritut ja pilkotut porkkanat kaupan hyllyyn ilmestyvät. Se on kai jonkinlaista yritystä löytää kosketus luontoon, vaikka sen voi paradoksaalisesti tehdä vain istuttamalla itse jotain: tekemällä sen saman, millä Lontookin on tehty.

Siksi minä ja kämppikseni (tai oikeastaan enemmän kämppikseni, kiitos siitä) istutimme takapihalle mansikoita, salaattia, tulppaaneja, kieloja, raparperia, auringonkukkia ja pinaattia. Tosin siinäkin on jotain mätää: auringonkukansiemenet löytyivät nuorison lifestyle-kaupasta, kun Suomessa niitä ostetaan lintulaudalle lähimmästä marketista. Jotain hyvääkin se tuo mukanaan: lifestyle-auringonkukille annetaan sadan prosentin kasvutakuu. Ei ole sellaista Alepan siemenissä…

Tänään takapihan kapinen kettu kävi tyhjentämässä rakkoaan salaattiruukkuumme. (Kyllä, minäkin siis tarkkailen sen liikkeitä.) Ketulla on ihosairaus, sillä sen turkissa on paljaita läiskiä. Minulla on hiukset päässä, mutta katsotaan, onko siinä vaiheessa, kun (tai jos) salaatinlehdet ovat kasvaneet ja päätyneet lautasillemme. Salaatinkasvua tai karvanlähtöä odotellessa mietin, pääseeköhän kämppikseni kevään aikana tarkkailemaan uutta trendieläinlajia: hiiriä keittiössä.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu