Teksti Kimmo Jylhämö

Syksyn uutispommista tuli eurovaalien musta hevonen. Keskustan riveissä.

Haastattelin viime syyskuussa Johanna Korhosta, joka oli siirtymässä Lapin kansan päätoimittajaksi. Korhonen oli toiminut kolme vuotta Journalistin päätoimittajana. Muutama päivä haastattelun tekemisen jälkeen selvisi, että Korhonen sai potkut Alma Median lehdestä ennen kuin hän oli aloittanutkaan töitään.

Ennen haastattelua olimme keskustelleet toimituksessa Korhosen poliittisesta arvomaailmasta. Pohdimme, mitä puoluetta Korhonen kannattaa. Muutamat olivat sitä mieltä, että hän on selkeästi vasemmistolainen, koska hän on kriittinen journalisti, joka vastustaa median omistuksen keskittymistä.

Osa oli sitä mieltä, että Korhonen on perinteinen arvoliberaali. Pikemminkin keskustalainen. Eräs huhu sijoitti Korhosen kokoomuksen riveihin.

Korhonen aloitti keskustelumme Voimassa 7/2008 kuitenkin uuden vasemmiston teemoin: ”Minä ajattelin kuitenkin ehdottaa, että keskustelemme aluksi ay-liikkeestä ja sen pattitilanteesta. Ja tätähän olen miettinyt kolme vuotta. Aiheen ei pitäisi olla vieras Voiman lukijoille, koska sen jutuissa näkyy voimakkaasti prekariaattiliikkeen ilmiöt ja perinteisen ay-liikkeen kritiikki.”

Haastattelussa käytiinkin läpi lehdistön suhdetta ay-toimintaan ja kritiikin kohteena oli toimittajien liiton vähäinen kiinnostus jäsendemokratian edistämiseen ja toimittajien itsensä vähäinen kiinnostus ay-toiminnasta. Korhosta itseään oli syytetty journalistiliitossa siitä, että hän olisi jotenkin ulkopuolinen.

”En hyväksy kritiikkiä siitä, että olisin jotenkin ay-liikkeen ulkopuolinen henkilö. Olen ollut jäsen vuodesta 1989 ja toiminut monenlaisissa luottamustehtävissä. Mutta ulkopuoliseksi määritteleminen on ongelman ydintä, koska me kaikki ay-liikkeen jäsenet emme ole keskenämme tasa-arvoisessa asemassa, vaan osa on ikään kuin jäänyt liiton ulkokehälle. He vain maksavat jäsenmaksun.”

Eilen selvisi, että Korhonen on ehdolla eurovaaleissa keskustan riveissä sitoutumattomana. Keskustaa ja Korhosta yhdistää liberaalin hengen lisäksi ainakin ay-liikkeen uudistaminen. Myös pääministeri Vanhanen yritti eläkeuudistusehdotuksellaan juosta perinteisen ay-liikkeen yli.

Vasemmiston tila ei ole kaksinen Korhosen mielestä: ”Johtuuko se jotenkin siitä, että ovatko vasemmistolaisesti itse ajattelevat ihmiset sumean piilottelun ja itsesensuurin kourissa. Ajatellaan, että ei tässä ainakaan vasemmistolaiseksi itseään kehtaa kutsua. Minä olen pikemminkin tällainen yleisradikaali ajattelija. He eivät jotenkin tohdi tuoda riittävän kirkkaasti ja voimallisesti sitä asiaansa esiin. Minä kauheasti toivoisin, että he näin rupeasivat tekemään.”

Korhonen sympatiat ovat vasemmiston puolella mutta sydän poliittisessa keskustassa. Meppiehdokkuuttaan puffatessaan Korhonen puhuu jo sujuvasti valtapolitiikan mantralla: ”työelämän kehittämisessä korostan ihmisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia sekä sosiaalista osaamista ja sosiaalisia innovaatioita”.

Uutisissa Johanna Korhonen esiintyy samassa kuvassa pääministerin kanssa ja vitsailee treffeistä Matti Vanhasen kanssa. Journalismin ja vallan sopuisa liitto on särötön. Journalismin rooli vallan vahtikoirana pahasti liioiteltu.

Vaikka Korhonen ei olekaan puolueen jäsen vaan sitoutumaton, ei hän toimittajana ole enää puolueeton. Silti poliittisen värin paljastaminen on aina arvostettavampaa kuin sen piilottaminen.