1.jpg

Designskole voitti

Teksti Susanna Kuparinen

”Aalto-yliopisto hyödyttää Suomea jos hyödyttää”, kuittaa professori.

Rasmus Snabb voitti Aalto-yliopiston logokilpailun. Snabb opiskelee Tanskan Designskolessa ja valmistuu sieltä vuonna 2010.

Ensin toimituksessa ihmeteltiin, että tuleekohan TaiKin opiskelijoille paha mieli. Suurin osa opiskelijoista menee Teknillisen korkeakoulun, Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen muodostamaan jättikouluun jo valmiiksi jalat tutisten, että joudutaankohan tässä lapsipuolen asemaan.

Kilpailun tuomaristoon kuulunut Kauppakorkeakoulun professori sekä markkinoinnin ja johtamisen laitoksen johtaja Henrikki Tikkanen toppuuttelee puhelimessa, että Snabbilla on kuin onkin yhteys TaiKiin. Snabb on opiskellut TaiKissa, vaikkakaan ei valmistunut sieltä.

”Sitä paitsi ei Aalto-yliopiston ole tarkoitus puffata suomalaista osaamista ja suomalaista kompetenssia. Se ei ole olennaista”, Tikkanen sanoo.

Mutta Aalto-yliopistohan on markkinoitu suomalaisille nimenomaan Suomi maailmankartalle -ideologialla. Ja siihen upotetaan aika paljon suomalaisia veroeuroja.

”Tuo on täysin väärä ajattelutapa. En haluaisi olla ilkeä, mutta tuo on perussuomalaisuutta. Aalto-yliopiston on tarkoitus olla tieteessä, tekniikassa ja designissa maailmanluokan kohtaamispaikka.”

”Suomalaisuudesta ei ole rakennettavissa globaalia menestystarinaa. Viiden miljoonan kansakunnasta ei nouse kuin yksi Nokia sadassa vuodessa. Bisneksessä kansalaisuudella ei ole mitään merkitystä.”

Aika kovaa tekstiä. Entäs suomalainen design ja taide? Aalto-yliopistoon liittyminen on herättänyt TaiKin opiskelijoissa pelkoa siitä, että he joutuvat bisneksen jyräämiksi. Designin ja muotoilun alalta Suomesta nousee kansainvälisiä tekijöitä alvariinsa.

”Taik on jo valmiiksi meidän yksiköistä kansainvälisin, suomalaisuusaspekti ei ole siinä oleellinen. Tulevaisuudessa Aalto-yliopisto hyödyttää Suomea jos hyödyttää.”

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu