Teksti Sampsa Oinaala

Lumi pätkii internet-yhteyttä syrjäkylällä.

Juuri äsken sain jännittää monta minuuttia sydän kurkussa. Laskun maksaminen muuttui seikkailuksi, kun nettiyhteys pysähtyi kesken kaiken. Siinä piti sitten miettiä, menikö maksu perille, vai katosiko se jonnekin bittiavaruuteen. Lopulta ruudulle ilmestyi takkuillen ilmoitus: lasku on nyt maksettu.

Asun syrjäkylällä omasta tahdostani ja viihdyn täällä hyvin. Minulla ei ole yhteiskuntaa kohtaan suuria vaatimuksia. Riittää kun linja-auto kulkee muutaman kerran päivässä, posti tulee ja menee ja töpselistä tulee virtaa se mitätön määrä, jonka kulutan.

Mutta toimiva internet-yhteys olisi työskentelyn kannalta aika välttämätön. Laajakaistasta joka kotiin ollaan poliitikkojen puheista päätellen tekemässä lähes perusoikeutta. Täällä todellisuus on jotakin aivan muuta.

Pari vuotta sitten syrjäkylille päätettiin rakentaa laajakaistaverkko yhteiskunnan tuella. Julkisesta rahoituksesta huolimatta verkko läänitettiin Soneralle, joka saa nyt operoida ilman kilpailijoita. Hinnat ovat sen mukaiset – netin käytöstä saa usein maksaa tuplasti kaupunkeihin verrattuna.

Itseäni verkon valmistuminen ilahdutti kovasti – vihdoinkin saisin toimivan yhteyden. Ilmaista asennustakin lupailtiin erikoistarjouksena. Totuus tuli kuitenkin eteen, kun asentaja saapui kiireisenä säheltämään kotiini. Runkolinjaan oli muutamaa vuotta aiemmin vaihdettu kaapeli ja koska talossani ei ole lankapuhelinliittymää, kaapelissa ei ollut minulle vapaata paikkaa.

Sonera olisi toki voinut vetää kilometrin uutta johtoa, johon pätevältä asentajalta tuskin olisi kulunut kokonaista työpäivää. Mutta sepä ei enää ollutkaan ilmaista. Nyt operaattori vaatikin ”ilmaisesta” asennuksesta 3200 euroa (ihan totta). Eivät yllättyneet, kun peruin tilauksen.

Hiukan myöhemmin naapurini lakkautti lankapuhelinliittymänsä. Nyt olisi vapaa paikka kaapelissa, mutta Soneralla oli jo uusi selitys valmiina. Koko yhteiskunnan tuella rakennettu lankaverkko aiotaan purkaa pois muutaman vuoden kuluttua, joten uusia liittymiä ei enää myydä.

Onneksi samoihin aikoihin tuli käyttöön Soneran (joo, joo: ei tietenkään kilpailijoita) langaton laajakaistaverkko. Tein heti tilauksen. Siitä opin kantapään kautta, että hinta on aina hyvä varmistaa etukäteen. Tarvikkeet tulivat kyllä postissa ripeästi, mutta niin tuli myös monen sadan euron lasku laitteista ja ”asennuksesta”, joka pitää tehdä itse.

Siitä vaan sitten virittelemään modeemia ja antennia ilman minkäänlaisia ohjeita. Lopulta sain koko virityksen kasaan ja muutaman puhelinsoiton ja neuvontaan jonottamisen jälkeen se alkoi jopa toimia. Sitä riemua riitti pari kuukautta.

Kaikki loppui, kun ensilumi satoi maahan. Siitä alkaen yhteys on toiminut pätkittäin ihan miten sattuu. Jokainen työpäivä alkaa pähkäilyllä, mahtaako netti tällä kertaa toimia. Vikapäivystyksen tyypit alkavat tulla tutuiksi – osa heistä ei ymmärrä mistään mitään, osa ainakin yrittää. Varmaa on ainoastaa neljänkympin lasku, joka tule jäptisti kerran kuussa.

Eipähän ainakaan käy aika pitkäksi. Eläköön alueellinen tasa-arvo! Sonera pitää mielen virkeänä.