Skyyttien ja sarmaattien perilliset

Teksti Veli Itäläinen

Mikä tekee kansakunnan?

Vuosituhansien kuluessa aroilla on kuohunut usein. Monen muinaisen mahtikansan tai niiden sukulaisten rippeet ovat löytäneet viimeisen turvapaikan Kaukasian vaikeapääsyisestä vuoristosta.

Dagestanin avaarien kaimat ja mahdolliset sukulaiset perustivat aikanaan hunnien imperiumin raunioille parisataa vuotta kestäneet valtakunnan, jonka lopulta Kaarle Suuri murskasi. Adygien, tserkessien ja kabardien esi-isät kirkassit hallitsivat aikanaan Mustan Meren koillisrannikkoa Rostoviin asti. Dagestanin kumykit ovat mitä ilmeisimmin Kaspianmeren pohjoisosaa ja 600-900 luvuilla hallinneiden kasaarien jälkeläisiä.

Ehkä mahtavin ja kaukaisimpaan menneisyyteen ulottuva historia on kuitenkin osseeteilla. Osseetit ovat jäänne pohjois-iranilaisista kansoista, ainoa kerran mahtavien skyyttien ja sarmaattien jäljellä oleva kielisukulainen erään Tadžikistanissa asuvan kansansirpaleen lisäksi.

Skyytit hallitsivat kerran koko aroa nykyisestä Puolasta aina Uralin taakse. Heidän kulta-aarteistaan kuuluisista hautakummuistaan löydetyt naispäälliköiden jäänteet kertovat vaikutusvallasta, joka on kenties inspiroinut kreikkalaisten tarinat amatsoneista. Kreikkalaisessa tarinassa kerrotaan Persian Dareioksen aikanaan turhaan jahdanneen skyyttejä arolla mahtavat armeijan kanssa. Voi olla, että juuri Dareios tuhosi mahtavan skyyttien suurkaupungin, jonka jäänteet taannoin löydettiin Ukrainan Belskistä.

Mahtavien skyyttien läntisin haara oli sarmaattien kansa. Ensin yksi haara kansasta sulautui luoteesta päin arolle työntyneisiin gootteihin, loput löi hajalle hunnien invaasio viidennellä vuosisadalla. Yksi haara pakeni kaakkoon, jossa he perustivat vuosisatojen ajan kukoistaneen Alanian valtakunnan Mustan Meren rannalle. Alanian kohtaloksi koitui kuitenkin mongolien invaasio 1200-luvulla. Jälleen kerran osseettien esi-isät lyötiin hajalle, ja ainoastaan yksi ryhmä säilytti pohjois-iranilaisen kielen.

Näin siis silloin kuin suomalaisten pari hassua esi-isää ovat asuneet maakuopissa ja veistelleet nuolenkärkiä kalanruodoista. Mutta eiköhän Suomesta löydy tarpeen vaatiessa asiantuntijoita, jotka ovat valmiita todistamaan, että outoa murretta puhuvat osseetit ovat itse asiassa aina olleet georgialaisten heimo.

Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana ylpeät osseetit ovat ehtineet sotia jo neljästi. Kuten etnisten konfliktien kanssa yleensä on, alkuperäistä syyllistä eskalaatioon on usein turha edes yrittää etsiä – kumpikin osapuoli muistaa vain itseensä kohdistuneet loukkaukset.

On kuitenkin syytä muistaa, että kuolinkouristuksissaan oleva neuvostojärjestelmä yritti käyttää kansallisia liikkeitä hyväkseen säilyttämisensä oikeuttavana peloitteena. Monessa Kaukasian ja Keski-Aasian maassa mafiaa ja jopa rangaistustaan suorittavia vankeja käytettiin järjestettäessä väkivaltaisia provokaatioita, joiden tarkoitus oli luoda uhkakuva etnisestä väkivallasta.

Entä ne kahdenkymmenen vuosikymmenen neljä sotaa? Ne eivät sinänsä olleet provokaatioita, vaan vastasivat kysyntään. Ensimmäisen kerran kahistiin vuonna 1988, kun järjestäytynyt osseettien liike pyrki yhdistämään eri neuvostotasavaltojen alueille joutuneet Etelä- ja Pohjois-Ossetian. Sama liike vastusti georgian kielen kaavailtua valta-asemaa Georgiaan kuuluvassa Etelä-Ossetiassa.

Joskus kansalliset liikkeet olivat niin typeriä, ettei kommunistipuolueen edes tarvinnut järjestää provokaatioita väkivallan leimahtamiseksi. Kun Georgian kansallisen liikkeen johtaja Zviad Gamsahurdia pakkasi satoja kannattajiaan busseihin ja lähti marraskuussa 1988 osoittamaan mieltään Etelä-Ossetiaan, seuranneet väkivaltaisuudet tuskin olivat kenellekään yllätys.

Seuraava sota olikin sitten vuorossa pian. Gamsahurdia pääsi kiinni vallankahvaan vuonna 1991. Ei kestänyt kauan, kun Pohjois-Ossetiassa leimahtivat väkivaltaisuudet inguusien kanssa. Nämä vaativat Pohjois-Ossetiasta inguusien historiallisia alueita, jotka Stalin oli liittänyt Pohjois-Ossetiaan inguusien ja tsetseenien vuoden 1944 karkoituksen jälkeen.

Inguusien ja osseetien vihanpito lienee pääsyy siihen, että Shamil Basaev valitsi juuri osseetit vuoden 2005 Beslanin koulukaappauksen uhreiksi.

Neljättä kertaa osseetit joutuivat sotaan sitten tänä vuonna.

Näin monta sotaa voitokkaasti ja suurin uhrauksin sotineet osseetit eivät varmasti ole valmiita luopumaan saavutetuista eduistaan, eteenkään kun he eivät koskaan ole mieltäneet itseään Georgian osaksi. Jopa Georgian kulta-aikana keskiajalla Alania oli sen tasavertainen kumppani, ei vasalli.

Mutta “kansainvälinen yhteisö” on toista mieltä, ja Suomestakin varmasti löytyy monta kansainvälisten suhteiden tohtoria, jotka pystyvät asiantuntemuksellaan todistamaan että hauki ei ole kala – eli että sillä mitä Saakashvili yritti tehdä Etelä-Ossetiassa ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä Miloševi? yritti tehdä Kosovossa ja missä Putin lopulta onnistui Tsetseniassa.

Anarkistina minä en tosin tunne mitään sympatiaa nationalismia kohtaan. Ylipäänsä minua on jo vuosikausia vituttanut vasemmiston flirttailu nationalismin kanssa, etenkin kun vasemmiston sympatia tuntuu aina määräytyvän yksioikoisesti sen nationalismin puolelle joka on turpaan ottavana osapuolena, kaikista muista ongelmien nyansseista piittaamatta. Oikeudet kuuluvat mielestäni kärsimiskykyisille, eläville olennoille – ei valtioille eikä “kansoille”. Ylipäänsä “kansan” käsite on aina yksinkertaistus, joka jyrää alle kaiken ryhmän sisään kuuluvan etnisen moninaisuuden.

Osseettien historiaa esittelin todistaakseni, että Ossetian nationalisteilla on yhtä paljon historiallisia argumentteja omalle itsenäisyydelleen kun millä tahalla muullakin ryhmällä, en siksi että tuhannen vuoden takaisilla tapahtumilla voisi mielestäni nykyään oikeuttaa mitään.

Yhtä paljon kun nationalismia minä vihaan kaksoisstandardeja. Etelä-Ossetian itsenäisyyden vastustajien on helppo osoittaa, ettei tällä “valtiolla” ole mitään muita merkittäviä tulonlähteitä kuin Rokin tunnelin kautta tapahtuva salakuljetus, ja että sen “hallituksessa” on kolme Venäjän armeijan ja turvallisuuspalveluiden veteraania, joilla ei tiedettävästi ole ennen tätä komennusta ollut alueelle mitään siteitä. Mutta viime kädessä valtion perustamisessa on aina kyse yksinoikeuksien saamisesta suojelurahojen kiristämiseen ja muuhun mafiatoimintaan jollain alueella, ja Etelä-Ossetia ei ole tämän suhteen mikään poikkeus.

Oikeasti itsenäisiä valtioita ei maailmassa voi olla kerrallaan kun vain muutama suurvalta. Kaikkien muiden maiden itsenäisyys tarkoittaa vain mahdollisuutta myydä se joillekin näistä suurvalloista mahdollisimman hyvään hintaan. Tämän Suomen itsenäisyydestä suurinta älämölöä pitäneet ovat aina ymmärtäneet: ensin he olivat etsimässä Suomelle kuningasta Saksasta, sitten he kutsuivat natsit Lappia polttamaan ja liittivät Suomen Euroopan Unioniin.

Nyt he haluavat liittää Suomen NATO:n, jolloin mekin pääsemme sotimaan kun osseetteja on aika panna kuriin seuraavaa, ties kuinka monetta kertaa.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu