Nousukauden hengessä Rinkebyssä

Teksti Aija Salo

Valkoinen feministi vierailee lähiössä ja pohtii maahanmuuttajasopimusta.

Ruotsin hallitusta johtavan, kokoomusta vastaavan Moderaterna-puolueen puoluesihteeri Per Schlingmann esitti marraskuun lopulla maahanmuuttajasopimuksen lanseeraamista. Idea on se, että jokainen tänne muuttava henkilö sitoutuisi sopimuksella ”ruotsalaisiin arvoihin”. Jos hänen todettaisiin rikkovan niitä, hän menettäisi yhteiskunnan jäsenille kuuluvia etuja, kuten sosiaaliturvaa.

Tämä rangaistus lankeaisi tietenkin mahdollisten oikeudellisten seuraamusten ohella, jos kyseessä on rikos. Ihan tarkalleen Schlingmann ei mahdollisia seuraamuksia määritellyt, eikä sitä, mitä pidettäisiin sopimuksen rikkomisena.

Ehdotus on herättänyt ansaittua ja ansiokasta kritiikkiä, mutta myös yllättävän paljon tukea. Mm. sosiaalidemokratiaan kallellaan olevan Dagens Nyheterin pääkirjoituksessa yhdyttiin Schlingmannin huoleen sinänsä, eli siihen, että Ruotsin maahanmuuttopolitiikka olisi epäonnistunut, ja että syytä siihen on ihan oikeutettua etsiä maahanmuuttajien vääristä arvoista, kuten (päätoimittajan esimerkkien mukaan) homovastaisuudesta ja naisten alistamisesta. Sen sijaan pääkirjoittaja ei pitänyt sopimusta tehokkaana keinona saada oikeita arvoja taottua maahanmuuttajien päähän.

Sopimuksen kriitikoista muun muassa vasemmistopuolueen Kalle Larsson totesi uutistoimistolle, että jos maahanmuuttajan ”väärä arvo” on esimerkiksi perinteisen perhemallin ja naisen ja miehen erilaisten roolien kannattaminen, ensimmäisenä pitäisi laittaa kristillisdemokraattien puoluejohtaja allekirjoittamaan sopimus. Demaribloggari Jonas Ek huomauttaa, että ”ruotsalaisten arvojen” määrittely ja sopimuksen käyttöönotto erottelisi ihmisiä yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti ja vahvistaisi maahanmuuttajien leimaamista ulkopuolisiksi, ei-ruotsalaisiksi. Blekinge läns tidning –lehden pääkirjoitustoimittaja Sylvia Asklöf toteaa, että meillä kaikilla on fantastinen kyky pitää juuri omia arvojamme normaaleina. On siis kysyttävä, kenen arvot saavat kunnian edustaa oikeaa ruotsalaisuutta virallisessa sopimuslomakkeessa. Ja jos arvot otetaan lainsäädännöstä, mitä lisäarvoa ilmeisen yksipuolisesti laadittu, vain yhtä kansanosaa koskeva ”sopimus” toisi?

Niin. Onko millään tavalla rakentavaa tai ylipäätään mahdollista, että valtio ryhtyy demokraattisessa yhteiskunnassa toimimaan ajatuspoliisina? Yhdenvertaisuus ja sukupuolten tasa-arvo etenevät uskoakseni parhaiten toisaalta yksilön kokeman sosiaalisen tasa-arvon ja yhtäläisen ihmisarvon ja sitä kautta saavutetun oikeudenmukaisuuden kokemuksen kautta, toisaalta pitkällä tähtäimellä päiväkodeissa ja kouluissa annettavan tasa-arvo- ja ihmisoikeuskasvatuksen avulla. Lisäksi tarvitaan tietysti ihmisoikeusmyönteistä lainsäädäntöä.

Maahanmuuttajasopimus onkin mielestäni vain yksi kikka oikeistojohtoisen hallituksen pyrkimyksissä kiristää maahanmuuttopolitiikkaansa. Kuten Suomessa Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen tämänviikkoinen blogikirjoitus maahanmuuton ”portinvartijan” tarpeesta, Schlingmannin aloite lähestyy maahanmuuttajien asemaan ja kotoutumisen onnistumiseen liittyviä haasteita väärästä päästä.

Miten Ruotsin maahanmuuttajatilannetta ja luokkakysymystä symboloiva Rinkebyn kaupunginosa sitten liittyy tähän? Kävin siellä viikko sitten ensimmäistä kertaa, näin östermalmilaisena ihan varta vasten katselemassa ”toisenlaista Ruotsia”. Vähän kuin Jakomäkeen elämysmatkalle suuntaavat Katri ja Janne Nousukausi-elokuvassa.

Ruotsiniranilainen tuttavani oli arvostellut kaltaisteni valkoisten feministien keskiluokkaisuutta toteamalla, että ”ettehän te ole edes käyneet Rinkebyssä”. Oikeassahan hän oli. Sinne siis.

Fyysisenä ympäristönä Rinkebyn keskusta ei eroa paljoa mistä tahansa ruotsalais- tai suomalaislähiöstä grilleineen, toreineen, kouluineen ja kirjastoineen. Väki siellä sen sijaan on todellakin vähintään 90-prosenttisesti maahanmuuttajataustaista. Tilastollisesti Rinkebyn asukkaiden koulutustaso ja työllisyysaste ovat alhaiset ja alueella on paljon sosiaalisia ongelmia. Metroasemalla esitellään näkyvästi alueen rikoksenehkäisytoimintaa ja muita yhteisöllisiä (?) toimintoja.

Ainoana naisasiakkaana Rinkebyn torin täydessä Nejos-kahvilassa mietin taas kerran, millaisena maana ja kotina Ruotsi näyttäytyy meille mistäkin päin maailmaa tänne muuttaneille. Itse en haluaisi allekirjoittaa maahanmuuttajasopimusta. Kokisin sen nöyryyttävänä, vaikka omat arvoni luultavasti ovat kovin ”ruotsalaisia” – ehkä jopa enemmän ”ruotsalaisia” kuin ”suomalaisia”.

Kommentoi Facebookissa
Kirjamessut 2018 banneri
Helsinki liikkuu