Mummo, maailmanloppu ja kuntaliitos

Teksti Kari Tuhkanen

Kuinka kauan kestää, että huomaa maailmanlopun tulleen?

Jossain Afrikan köyhimmässä kolkassa, kaukana teknologiasta ja sähköstä, voisi mennä tosi pitkään, ennen kuin huomaisi järjestäytyneen yhteiskunnan kadonneen. Täällä Suomen maaseudullakin pärjäisi aika kauan.

Mitä tulisi ensimmäisenä ikävä, jos yhteydet muuhun maailmaan katoaisivat? Ruokaa täällä on yllin kyllin paikallisestikin, mutta kulttuuria ehkä kaipaisi ensimmäisenä. Musiikkikin olisi omasta lauluäänestä kiinni.

Ystäväni Helsingistä ilmoitti naamakirjan viestissään menevänsä kavereiden kanssa katsomaan tuulipukukansaa ja maahanmuuttajia Itäkeskukseen ja ahmimaan “syö niin paljon kuin haluat -pizzaa”. Tuota viestiä lukiessani minunkin rupesi tekemään mieli pizzaa. Täältä Viitailan Selkämaankylästä on kuitenkin 16 kilometriä lähimpään pizzeriaan, joka on Lammilla, mikä muuttuu vuodenvaihteessa osaksi Hämeenlinnan kaupunkia. Sielläkin näkisi maahanmuuttajia, sillä paikka on turkkilaisten pitämä kebab-pizzeria.

Kuntaliitokset panevat Suomen karttaa uusiksi ja muutama mummo jo päivitteleekin, että maailmanloppu tulee, kun väkisin heistäkin tehdään nyt kaupunkilaisia.

Kävimme eilen Helsingissä teatterissa. Kaupunginteatteriin oli matkustanut bussilasteittain maalaisia katsomaan suurta musikaalia. Samaiset juurevat mummot olivat aivan täpinöissään juhlakolttuun pukeutuneina varsisaappaissaan ja rintarosseissaan. Kaupunki on sitä varten, että sinne mennään käymään ja hienostelemaan vähäksi aikaa, mutta sitten pitää päästä taas takaisin kotiin vetämään mukavat pässinpökkimät jalkaan ja unohtamaan ne papiljotit taas seuraavaan kaupunkireissuun saakka. En ollut minäkään pannut kauluspaitaa päälleni sen koommin kun olin kaupungissa edellisen kerran käynyt.

Sananlaskukin sanoo, että vaihtelu virkistää, ja kyllä siinä vinha perä on. Täältä maaseudulta käsin kaupunkiin mennään ostoksille ja vähän tuulettumaan – niin sanotusti ihmisten ilmoille. Kulttuuria ja taidetta katselemaan ja kuuntelemaan. Huomaan sen itsestänikin, että se on jotenkin helpompaa lähteä täältä esimerkiksi teatteriin, kun siitä tekee oikein numeron ja sitä varten matkustaa puolitoista tuntia yhteen suuntaan. Se päivä tulee pyhitettyä kulttuurille, eikä siihen oikein muuta sitten mahdukaan.

Paluumatkalla siinä sitten lauletaan kaikki ne päähän soimaan jääneet biisit ja kommentoidaan kaikkien näyttelijöiden roolisuoritukset. Sitten vielä muistutetaan toisillemme, että näitkö sinäkin sen Hjallis Harkimon, joka oli sattunut samaan esitykseen ja kukahan se mahtoi olla se nainen hänen seurassaan.

Näin on maaseudun mummo saanut taas paljon puheenaihetta naapureilleen kerrottavaksi ja kun torstaina matkustaa mummojen keräilyerätaksilla kylälle voita ja kahvia ostamaan, niin on taas monta tärkeää asiaa toimitettavana toisille mummoille ja elämä maistuu elämisen arvoiselta, kun tuntee itsensä tarpeelliseksi ja tärkeäksi.

Siinä se maailmanloppukin unohtuu ja Lammin mummokin voi alkaa asennoitumaan asuvansa vuoden alusta Hämeenlinnan kaupungin Lammin lähiössä, jonka ostoskeskuksessa on niitä lähiöille tunnusomaisia maahanmuuttajien perustamia kebab-pizzerioita. Niistä saa suhteellisen edullista suuhunpantavaa. Vielä ei mummo ole uskaltautunut sinne sisään mennä, mutta jos sitten ensivuoden puolella, kun mummosta tulee virallisesti kaupunkilainen. Kaupungissahan kuuluu käydä ulkona ravintolassa syömässä.

Näin ratkeaa Lammin mummon identiteettikriisi ja juhlakolttua pääsee ehkä käyttämään useamminkin. Jos vaikka pyytäisi jotain kielitaitoista sukulaismiestä mörönsyötiksi ja hoitamaan sen ruokatilauksen. Näin saa turkkilaisperhe vakioasiakkaan Lammin mummosta ja pikkuhiljaa tapahtuu kulttuuri-integraatiota, joka johtaa siihen, että ruokalistalta löytyy lihapullapitsaa ja piimää.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu