Metsälehtiö

Teksti Anu Harju

Kännykkä, läppäri vai lehtiö?

Lupauduttuani Fifin yhdeksi blogistiksi ovat mielessäni pyörineet monet, toisen blogini aiheistoa yhteiskunnallisemmat teemat. Samaan aikaan blogieni tuplaantumisen kanssa panostin laiminlyömääni kävelyharrastukseen, mikä johti hassuun ongelmaan. Nimittäin kun kävelee tunnin raikkaassa ilmassa Viikin maaseudulla ja metsissä, aivoihin tunkeutuu ylen määrin happea, joka aiheuttaa jonkinasteista ajatusten villiintymistä.

Eri sorttisia asioita alkaa siementen lailla pyöriä päässä, ja osasta niistä syntyy kirjoitusten taimia. Mikäs tässä on ongelma, kysytte. Eikös blogiin kirjoittavalle ole varsin hyvä, että aiheita ilmaantuu. Toki, mutta mitä tehdä niille omasta mielestä luistaville ja poikkeaville lauserakenteille ja sanamuodostelmille, jotka kesken kävelyn syntyvät? Ne ovat unohtuneet kotiin päästyä, varsinkin jos jo alkumatkasta on happi alkanut tehota ja sanat innostuksella pulpunneet. Kotona sitten harmittaa kun oiva, suorastaan miltei mullistava lause on jäänyt kannonnokkaan.

Tänään kun noin kävi, aloin ratkaisukeskeisesti toimien hakea sopivaa teknistä apuvälinettä kävelylleni. Kännykkä oli tietenkin ensimmäisenä mieleen noussut. Tekstarin muotoon voisi kauneimmat helmet laatia ja puhelimeen tallentaa. Vaan jokin siinä tökkii, että kun metsään hengähtämään lähtee, pitäisi kännykkää alkaa naputella. Ei tunnu oikealta se. Sanelin eli pikkuruinen nauhuri? Omistan sellaisen, pienen ja kätevän. Sen kun kouraansa piilottaisi ja siihen mäntyin keskellä kuiskuttelisi ja kotona tekstinkäsittelyllisin menetelmin purkisi. Njaah… Luulen, että itsensä tuntisi hölmöksi kämmeneensä supistessaan, ja ihan varmasti lepikosta hölkkäisi adduissaan tyyppi joka jollain tasolla ihmettelisi kämmenkuiskaajaa, vaikkakin näinä kännyköiden ja ämpeekolmosten aikoina monenlainen aiemmin hullun hommana pidetty höpinä ja hyrinä on lähes hyväksyttyä.

Entä miniläppäri? Niitä ihan pieniä kun on. Mutta en halua metsään lähteä sellaisen kanssa, putoaa vielä pöpelikköön ja kastuu. Sitä paitsi metsään menon yksi tärkeimmistä pointeista on tekniikasta irti pääseminen, ei sen mukana raahaaminen.

Näine ajatuksineni pakkasin sitten taskuuni pienen muistilehtiön ja kynän – hirveästi häveten sitä että olin näin alkeellisen, kevyen ja käyttökelpoisen muistiinmerkitsemistavan unohtanut, minä joka – vaikken luddiitti olekaan – en varauksettomalla innolla jokaiseen tekniseen vimpaukseen suhtaudu.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu