Lukemattomia suomia

Teksti Sampsa Oinaala

Suomella pärjääminen vaatii kielitaitoa.

Olen puhunut tällä viikolla montaa kieltä. Naapurin isännän kanssa puhun yhtä, kunnanhallituksen puheenjohtajan kanssa toista ja äidin kanssa kolmatta. Kun alan kirjoittaa, otan käyttöön neljännen kielen.

Joku voisi tässä vaiheessa väittää, että suomeahan ne kaikki ovat. Niin toki ovat, mutta kieltämme voi puhua lukemattomilla eri tavoilla. Kun niitä oppii, avautuu aivan uusia maailmoja.

Olen aina ollut huono opiskelemaan vieraita kieliä. En ole jaksanut päntätä, joten kielitaito on jäänyt puolitiehen. Sen sijaan olen päättänyt oppia puhumaan suomea mahdollisimman monella tavalla.

Toimittajan työni kautta minusta on tullut melkoinen kameleontti. Joskus olen samalla viikolla haastatellut helsinkiläistä graffitimaalaria ja pohjoiskarjalaista vanhaa savottajätkää. Jos heidät olisi istuttanut samaan pöytään vastakkain, he eivät olisi ymmärtäneet toistensa puheesta tuskin puoliakaan.

Kommunikaatiosta ei tulisi juuri mitään, jos ei ymmärtäisi tagin ja piissin eroa. Ropsi ja tukki ovat ihan eri asioita, kuten myös supikas ja vatruska. On hyvä tietää, että ”tykkilumi” tarkoittaa joskus puihin tarttuvaa tykkyä, ei suinkaan laskettelurinteiden keinolunta.

Mitä paremmin ihmisiä ymmärtää, sitä syvemmälle heidän maailmaansa pääsee. Silloin voi huomata, että melkein jokaisella ihmisellä on kerrottavanaan mielettömiä tarinoita.

Suurista kaupungeista on helppo lähteä maailmalle seikkailemaan ja hyvä niin. Joskus kannattaa kuitenkin kokeilla seikkailua koti-Suomen takapihoilla. Sieltä voi löytyä paikkoja ja ihmisiä, joiden eksotiikka peittoaa mennen tullen Lontoon klubit ja Amsterdamin kahvilat.

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu