Good morning America

Teksti Jenni Jarventaus

Elämä jatkuu Amerikan presidentinvaalienkin jälkeen, mutta millaisena?

Kun asuu tarpeeksi pitkään Amerikassa, tätä maata alkaa pitää maailman napana. Näin saattaa käydä jo parissa vuodessa.

Mitä, ällistelin hiljattain Suomessa asuvien kaverieni tietämättömyyttä, ettekö te tiedä monta kongressiedustajaa on edustajainhuoneessa? No, en sitä tiennyt itsekään kuusi vuotta sitten. En tiennyt koska ei kiinnostanut, ja ei kiinnostanut koska Amerikka oli kaiken luotaansatyöntävän hapatuksen ja kapitalistisen pintapeilailun maa, joka ei vetänyt minua puoleensa millään tavalla.

Sitten vastaan käveli kööpenhaminalaisessa baarissa tuleva puoliso. Hän aloitti keskustelun kehumalla suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Olin myyty – amerikkalainen, joka tiesi muustakin maailmasta jotain.

Ei haitannut edes se, että tyyppi myöhemmin myönsi lukeneensa juuri ennen baariin lähtöään Economist-lehdestä perinpohjaisen Suomea koskevan artikkelin. Olin löytänyt syyn kiinnostua tästä Atlantin länsirannan itseriittoisesta suurvallasta.

Nyt vajaat kolme vuotta täällä asuneena olen jo tottunut amerikkalaiseen solipsismiin. Siihen, että ulkomaiden uutisia näkee vain harvoin, ja silloinkin taitettuina sivulle Ö27. Siihen, että vain viidenneksellä amerikkalaisista on passi. Ja siihen, että tuttavaperheen 12-vuotias poika tivaa minulta millaista oli kasvaa kommunistisessa hirmuvallassa, jossa vallitsee yhden lapsen politiikka. (Sama poika luuli Italian ja Intian olevan naapurimaita.)

Viimeajat amerikkalaiset ovat todella kunnostautuneet omaan napaan tuijottelussa, kun maa on vellonut presidentinvaalihysteriassa. Kyseistä rummutusta seuratessa on tuntunut että koko maailma joko tuhoutuu tai pelastuu, kun marraskuun 5. päivä selviää, kuka on seuraavat neljä vuotta amerikkalaisten presidentti.

Tämähän on tietysti täyttä puppua.

Vaikka Yhdysvallat on edelleen taloudellisesti ja sotiaallisesti maailman mahtavin valtio, loppu maailma voi herätä marraskuun viidenteen varsin levollisin mielin. Tätä kirjoittaessa voittaja ei ole vielä selvillä, mutta oli seuraava presidentti sitten kärttyisä seitsenkymppinen tai tyyni nelikymppinen mies, hänellä on joka tapauksessa edessään sama suo: Bushin ja Cheneyn aikaansaama käsittämätön sotku, jota parhaiten luonnehtii koomikko Jon Stewartin suosima termi cluster fuck

Seuraavan presidentin pitää ottaa talikko käteensä ja alkaa siivota edeltäjänsä jättämää kasaa, yrittää saada talous tasapainoon ja luotonantajien luottamus takaisin. Siinä menee sellainen tovi, että puhtaasti ideologiset tavoitteet jäävät todennäköisesti pitkäksi aikaa taka-alalle.

Mikä sitten muuttuu vaalituloksen selvittyä? Seuraavassa muutama spekulaatio.

Skenaario 1: Obama voittaa selvällä enemmistöllä.

Rannikkojen kaupunkien demokraatit juhlivat itsensä tainnoksiin. Republikaanit manaavat koko maan lipsuvan kommunismiin ja ryntäävät ostamaan aseita, koska ”muslimi-sosialisti-vauvantappaja” Obama ne kuitenkin kieltää.

Demokraatit ovat enemmistönä kongressissa, joten Obaman hallinnon lakiesityksiä tukee varsin vahva myötätuuli. Pakolliset terveysvakuutukset saattavat toteutua, Irakin-sodasta painopiste siirtynee Afganistaniin ja Bushin varakkaille antamat verohelpotukset lakkautetaan. Obamalla on kuitenkin edessään mieletön urakka: talouden vakauttaminen, yli 10 biljoonan dollarin valtionvelan kasvun hillitseminen, Irakin ja Afganistanin sodat…Vain muutamia mainiten. 

Skenaario 2: Obama voittaa hyvin pienellä marginaalilla.

Tämä painajainen on nähty aiemminkin. Republikaanit usuttavat asianajajansa repimään vaalituloksen kappaleiksi, ja koko maa joutuu taas todistamaan äänten uudelleenlaskua vaa’ankieliosavaltioissa. Pahimmassa tapauksessa kiista menee konservatiivivoittoisen korkeimman oikeuden päätettäväksi.

Skenaario 3: McCain voittaa.

Republikaanit juhlivat itsensä tainnoksiin, ja konservatiivikristityt juhlivat idolinsa Sarah Palinin nousua sydänkohtauksen päähän presidenttiydestä. Liberaalit vannovat muuttavansa Kanadaan. Mustat amerikkalaiset kokevat, että heitä viilattiin taas linssiin.

Demokraatit hallitsevat kongressia, ja he tekevät McCainin hallinnon työstä hankalaa. Talous menee vielä jyrkemmin päin helvettiä, koska kaikki elvytysesitykset kaatuvat tai vesittyvät puoluepoliittisissa kahnauksissa.

Summa summarum, kuten aina optimistinen amerikkalaisystäväni hiljattain totesi, no matter what happens, we’re screwed.

Ainoa skenaario, josta muun maailman puolestaan kannattaa olla oikeasti huolissaan on tämä:

Skenaario 4: McCain voittaa, kuolee sydänkohtaukseen ja Sarah Palin nousee presidentiksi.

Liian karmeaa edes kuviteltavaksi. 

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu