Teksti Milja Rämö

Kaupunkilainen kohtaa Intian maaseudulla hurjia eläimiä.

Maaltamuutosta puhutaan aina. No, minäpä lähdin kaupungista maalle. Enkä ihan minne tahansa maalle, vaan Intian maaseudulle. Se osaa hämmästyttää suomalaista kaupunkilaista.

Ehkä yksi hämmentävimmistä asioista täällä on ollut luonto ja sen eläimet.

Kampuksellemme muutti apina kuukausi sitten. Apina muutti taloni viereiseen puuhun. Siellä se asui ja söi hedelmiä. Kerran se jopa kakkasi ystäväni päähän.

Se ryhtyi aggressiiviseksi aina, kun me osoitimme kiinnostusta sitä kohtaan. Siitä syntyi hätäistä juoksentelua: kynnelle kykenevät piiloutuivat puskien taakse. Kerran apina yritti tulla sisään taloomme. Sen sijaan, että olisimme yrittäneet häätää sitä pois, päädyimme lukittautumaan huoneisiimme. Minä ja ystäväni kiipesimme ikkunasta ulos hakemaan vartijat apuun. Lopulta vartijat saapuivat ja panttivangit pääsivät vapaaksi talostamme. Apina karkasi ja palasi muutaman päivän päästä takaisin.

Käärmeet ja sammakot ovat jokapäiväisiä ystäviämme. Huonekaverini kiljuu aina, kun kohtaa sammakon suihkussa. Tämä tapahtuu usein. Liian usein.

Viime aikoina lepakot ovat lennelleet taloni lähistöllä – joskin ensin luulimme niitä isoiksi linnuiksi. Espanjalainen ystäväni hermostuu lepakon nähdessään. Välillä minulla on käsivarsi mustelmilla panikoivan ystävän haettua siitä turvaa.

Alkuun kaikki eläimet ja maaseutu tuntuivat omituisilta. Eläimet pelottivat, enkä todellakaan halunnut koskea sammakoihin. Käärmeet pelottivat ja lepakot kauhistuttivat. Nyt niihin on jo tottunut. Ja kenties mustelmia aiheuttavat ystävät todella ovat vaarallisimpia kuin kampuksella hyppelehtivät eläimet.