Älä heitä pois

Teksti Anna Kettu

Lapsuudenkodin kierrätysvouhotus tuntuu nyt järkevältä.

Lapsuudenkodissani tehtiin verraten paljon asioita itse. Äiti ompeli, isä rakenteli ja askarteli. Äidilläni oli – ja on – tapana säästää kaikki, minkä vaan voi ”joskus käyttää johonkin”. Pienempänä meillä lapsilla oli tapana pilkata moista (”Mistä vetoa että se paketoi joululahjat näihin kukkakääreisiin”), mutta nykyään se tuntuu järkevältä.

Japanin kielessä on kuulemani mukaan sana, joka kuvaa tunnetta joka syntyy, kun heittää pois jotain sellaista, jota voisi vielä käyttää johonkin. Meidän kulttuurissamme tuota tunnetta ei taida olla olemassa – sen verran käyttökelpoista tavaraa löytää melkein mistä tahansa roskiksesta, kun vähän viitsii penkoa. (Äidilläni on muuten ollut tapana myös napata roskiksesta mukaansa vaatteita, pestä ja korjata ne ja lahjoittaa kirpputorille. Myös tuoli, jolla istun nyt, on äitini dyykkaama.)

En kuitenkaan usko että käsillä tekeminen ja kierrätysmentaliteetti on jotain sellaista, joka tulee imeä äidinmaidosta tai oppia varhaisessa iässä. Vaikka innostus tulisikin jo kotoa, joutuu jokainen opettelemaan taidot itse – eikä mikään estä innostumasta, vaikka tekemisen perinnettä ei olisikaan!

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *