“Suomessa meillä ei ole valmiita systeemejä vaatejätteen keräämiseen ja energiapolttaminen on hyvin vähäistä jätteenkäsittelyissä. Ilmeisesti sen osuus on lisääntymässä, mutta tietysti ympäristön kannalta parempi olisi, että tekstiilit saataisiin kiertämään ja hyödynnettyä uudelleen”, Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkija Kristiina Aalto sanoo. Aalto oli mukana pohjoismaisessa tekstiilivirtoja selvittävässä tutkimuksessa.

23. lokakuuta julkaistu Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimus tekstiilivirrasta Pohjoismaissa kertoo enimmäkseen huonoja uutisia. Hyvät uutiset ovat, että vaatteita ostetaan Suomessa vähemmän kuin muissa maissa – vuodessa noin 13 kiloa uutena per henkilö sekä reilun kilon verran käytettyjä vaatteita.

Meillä myös viedään vaatteita kirpputoreille ja keräykseen enemmän kuin muualla, mutta harvoin varsinainen jäte käytetään hyödyksi. Suomalainen poistaa tekstiilejä jätteeksi keskimäärin yhdeksän kiloa vuosittain. Tuo jäte menee valitettavasti yleensä kaatopaikalle. Ruotsissa ja Tanskassa suurin osa vaatejätteestä poltetaan energiaksi.

Mätänevää materiaalia ei saisi enää uuden vuonna 2016 voimaan tulevan jätelain säädännön mukaan joutua kaatopaikalle. Koska luonnonkuidut ovat mätäneviä, tekstiilien materiaalinkierron edistämiselle tulisi keksiä ratkaisu.

Suomessa on vain muutama toimija, joka kerää ja hyödyntää tuotteita myyntiin kelpaamattomia tekstiilejä. Turengissa sijaitseva Dafecor Oy valmistaa kierrätystekstiileistä uusiotuotteita teollisuuden, rakentajien, puutarhojen ja kotitalouksien tarpeisiin, Jyväskylässä toimiva EkoCenter Jyka puolestaan tuottaa muun muassa teollisuuspyyhkeitä.

Myös jotkut pienyrittäjät hyödyntävät vaatejätettä uusien tuotteiden raaka-aineena. Lisäksi silloin tällöin Punainen Risti järjestää silloin tällöin esimerkiksi Marttojen kanssa yhteistyössä niin sanottuja lumppukeräyksiä, johon käyvät kaikenlaiset tekstiilit.

Pysyviä pisteitä, joissa kerättäisiin poistovaatteita paikallisesti, ei ole kovin laajalti. Muutamia mahdollisuuksia on kuitenkin siis olemassa. Silti vaatejäte päätyy pääsääntöisesti kaatopaikalle.

“Vaatejätteen lajittelu on hankalaa siihen uppoavien työtuntien sekä hintavuuden vuoksi. Hintavaa se on siksi, että vaatteiden lajittelu on lähinnä ihmistyövoimalla tehtävää työtä. Tällä hetkellä ne tahot, jotka lajittelevat, teettävät työn lähinnä kuntoutustyönä työelämään palaamassa olevilla. Palkkatyössäkin kustannukset nousisivat helposti suureksi, vaikka palkka olisi pienikin.”

Pienistä käsityöyrittäjistäkään harva voi ottaa vastaan ihan kaikkea, ja he usein tarvitsevat tasalaatuista materiaalia. Heille sopivan tavaran löytäminen voi olla vaikea järjestää. Jos heille toimittaa kasan lajittelemattomia tekstiilejä, kasvavat puolestaan valmistajien kustannukset.

“Jos lajitteluun pystyttäisiin antamaan ohjeita ja jos olisi paikkoja, joihin kuluttaja voisi palauttaa lajiteltuja tekstiilejä, niin se tehostaisi hyödyntämistä. Se edellyttäisi tietenkin kuluttajiltakin viitseliäisyyttä, mutta tällä hetkellä ei ole edes niitä mahdollisuuksia.”

Helena Hinkkala on yksi heistä, jotka tekevät töitä Suomessa poistotekstiilien hyötykäytön eteen. Yhdessä muutaman muun aktiivisen kuluttajan kanssa hän on perustanut Suomen Poistotekstiilit ry:n.

“Pääpaino on yhdistää erilaisia kontakteja löytämään toisensa ja kaikin käytettävissä olevin keinoin keräämään ja jakamaan tietoa tekstiilimateriaalien kierrätysmahdollisuuksista. Lisäksi osallistumme erilaisiin hankkeisiin, seminaareihin ja keskustelutilaisuuksiin. Tietouden edistäminen on yksi tärkeimmistä päämääristämme”, Hinkkala kuvailee yhdistyksen toimintaa.

Yhdistys rekisteröitiin joulukuussa 2011 ja siihen kuuluu noin kolmekymmentä jäsentä. Pieni ja nuori yritys on saanut paljon positiivista palautetta ja useita tahoja on ollut taustalla tukemassa toimintaa.

Yhdistyksen toukokuussa järjestämä valtakunnallinen Poistotekstiilit-tapahtuma keräsi yhteen yli 40 erilaista alan toimijaa. Mukana oli kouluja, vaateteollisuutta, pesuloita ja erilaisia kerääviä tahoja. Tapahtuman menestyksen myötä se järjestetään toista kertaa marraskuun 22. päivä. Tällä kertaa keskitytään valtakunnallisen materiaalipankin miettimiseen ja mitä sellaisen eteen voitaisiin tehdä.

Hinkkalan suunnitelmissa työpajat saisivat uuden toimintamuodon nuorten ylläpitämästä tekstiilimateriaalipankista. Materiaalipankista voitaisiin tarjota lajiteltuja ja hyödyntämiskelpoisia tekstiilejä ilmaiseksi tietyille sopimustahoille, esimerkiksi kouluille, koulun iltapäiväkerhotoimintaan, päiväkoteihin, perhepäivähoitoon, 4H:lle ja seurakuntakerhoille. Materiaalipankkiin kuntalaiset voisivat tarjota ja tuoda isoja eriä tekstiiliä ilmaiseksi.

“Koska suljettua materiaalikiertoa ei tekstiileille ole olemassa, eikä tuottajavastuutakaan ole näköpiirissä, niin tehdään niitä tekoja ja toimenpiteitä, joilla saadaan tekstiiliä jotenkin napattua materiaalina talteen ennen kaatopaikalle päätymistä. Materiaalipankkiin kävisi rikkinäinenkin sekä kirpputorien ylijäämä”, Hinkkala kertoo.

“Suomeen tarvittaisiin järkevä kestävän kehityksen tapa, jolla hyödyttäisiin materiaalista. Joku kanava, joka käyttäisi tekstiilejä ehkä osana jonkin teollisuuden alan sivutuotetta tai raaka-ainetta. Uskon ja toivon, että sellainenkin löytyy. Myös isot kauppaketjut, jotka tuovat tekstiiliä maahan ja myyvät sitä, pitäisi saada mukaan tähän kehittämistyöhön. Nyt pidän tärkeänä sitä, että saadaan muita konsteja käyttöön, sekä ihmiset tietoisemmiksi siitä, että myös rikkinäinen materiaali pitäisi saada hyötykäyttöön. Olennaista on ihmisten ajatusten kääntäminen siihen suuntaan, että marginaalinen autotallirättikin on arvokasta.”

Poistotekstiilit-tapahtuma 22.11. Hämeen ammattikorkeakoululla Forssassa.

Kuluttajatutkimuskeskuksen Pohjoismainen poistotekstiiliselvitys julkaistu 10.2012.