suomi

timo harjuniemi

Kansoista & sisälämpötiloista

Rakennettakoon argumentin ja blogimerkinnän tueksi kärjistys: Me suomalaiset hellimme ajatusta itsestämme luonnonläheisenä kansana, joka on tottunut tulemaan toimeen vuodenaikain kierron
Read More
Kadri Taperson

Opettajien kapina

En ole kirjoittanut vähään aikaan. Olen tässä välillä tehnyt kaikenlaista: paennut maaseudulta kaupunkiin ja tullut takaisin, kun eläimille ei riittänyt
Read More
eekku aromaa

Asevientiä & kehitysyhteistyötä

Suomesta viedään aseita samoihin maihin kuin kehitysyhteistyömäärärahoja. Jos haluaisi oikein kärjistää, niin Suomi siis rahoittaa kehitysmaiden aseostoja. Muistellaanko niitä pellon
Read More
Kimmo Jylhämö

Innovaatioajattelun ydin

Yliopisto-opiskelut aloitettuani vuonna 1991 suurimman vaikutuksen minuun teki filosofian laitoksen mäkit, Applen Macintosh-tietokoneet. Vaikutuin siitä, ettei enää tarvinnut hiplata peeseitä
Read More
evi ekroos

ApuPaku lähtee kohti Gambiaa

"Miksi sen nimi on Apupapu?” kysyi isoäitini kuullessaan ensikerran yhdistyksestä. Sen jälkeen olen saanut huomata, ettei kavereideni kuulo ole sen
Read More
eekku aromaa

Puolustusvoimat on tarkoitus uudistaa, ei puolustusta

Luulen, että jos toissa syksyn ja talven teema töissä oli asevelvollisuus ja viime syksyn ja talven teema oli siviilipalvelus, niin
Read More
laura rantanen

Pimeästä

Oisko täällä se maa, missä jokainen saa rakastaa ketä itse haluaa? Homon loppulaulussa itkin hiljaa ääneen. Oisko täällä se maa?Kävin
Read More
nina sarell

Suomi – kauhea maa, joka lakkasi olemasta

Puoli kahdeksan jälkeen saatan kummipoikani tehtaalle. Hän sanoo koulua tehtaaksi, ja se naurattaa meitä molempia. Kevyen liikenteen väylällä kulkee samaan
Read More
Fanny Malinen

Mistä olet kotoisin?

Yliopistoni opiskelijoista lähes puolet on Britannian ulkopuolelta. Etenkin syksyn ensimmäisten viikkojen aikana sitä tapaa tietysti valtavasti uusia ihmisiä. Keskustelut alkavat
Read More
Veli Itäläinen

Rakkaat hölmöt luoteessa

Suomalaisten ja venäläisten suhteen paradoksi on siinä, että kun suomalaiset anelevat hyväksyntää kaikilta muilta paitsi venäläisiltä, venäläiset ovat ainoa kansa
Read More
voima

Suomi vahvistaa kytköksiään Israelin aseteollisuuteen

Suomi ostaa marraskuussa miehittämättömiä lentokoneita Israelista yli 17 miljoonalla eurolla.
Read More
eekku aromaa

Katseet Sveitsiin, mars!

Raportti Suomalainen asevelvollisuus vuodelta 2010 – eli kavereiden kesken Siilasmaan raportti – toteaa asevelvollisuuden olevan esimerkiksi: ”Puolustuksen perusta, yksilöä motivoiva
Read More