ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Päähenkilönä homo, ei homous

God’s Own Country on muutakin kuin herkkä homoelokuva.

Lukuaika: 2 minuuttia

Päähenkilönä homo, ei homous

God’s Own Country on muutakin kuin herkkä homoelokuva.

Nuori mies matkustaa toiselle puolelle maata pyytääkseen loukkaamaansa rakastettuaan palaamaan luokseen. Kohtaamisen hetkellä hänen katumuksensa on riipaisevan aitoa ja hätä suhteen lopullisesta menetyksestä syvältä kumpuava.

Häneltä kuitenkin puuttuvat kyky ja kieli tunteidensa avaamiseen.

Vaikka myötätuntoisen katsojan mieli huutaa kaikin voimin tukeaan, jo anteeksi pyytäminen on miehelle selvästi ylivoimaista. Yhä hätääntynemmäksi käyvän katsojan toivo alkaa pian kääntyä sen puoleen, että rakastettu ymmärtäisi tarkoituksen empimisestä huolimatta.

Tässä vereslihaisuudessa olennaisinta ei ole se, että siinä kohtaavat kaksi miestä.

Berliinin, Sundancen ja Edinburghin elokuvafestivaalilla palkittu Francis Leen draama God’s Own Country sijoittuu Englannin Yorkshiren karulle maaseudulle. Sen tarinassa isoäitinsä ja huonokuntoisen isänsä kanssa asuva John (Josh O’Connor) huolehtii käytännössä yksin kotitilansa pyörittämisestä.

Perheen sisäisissä suhteissa päällimmäisenä välittyy tunteiden torjunta ja syyllistäminen. Taakkansa alla horjuva John purkaa pahaa oloaan tolkuttomaan ryyppäämiseen ja irto­suhteisiin.

Käänne tapahtuu, kun Johnin ja tilalle hätäapuun palkatun romanialaisen Gheorghen (Alec Secareanu) välille syntyy suhde.

Homoutta kuvattiin jo vuoden 1919 saksalaisessa mykkäelokuvassa Anders als die Andern. Queer-klassikkoina nykyään yleensä nimetään esimerkiksi Leontine Saganin Mädchen in Uniform (1931), Jim Sharmanin The Rocky Horror Picture Show (1975), William Friedkinin Yön Kuningas (1980) ja Rainer Werner Fassbinderin Querelle (1982). Tähän sarjaan voi lukea myös Pier Paolo Pasolinin ja Pedro Almodovarin tuotannot kokonaisuudessaan.

Valtavirran homoelokuvia ovat muun muassa John Schlesingerin Keskiyön cowboy (1969), Jonathan Demmen Philadelphia (1993), Peter Jacksonin Taivaalliset olennot (1994), Wachowskin sisarusten Bound (1969), Stephen Daldryn Tunnit (2002), Gus Van Santin Milk (2008), Lisa Chodolenkon The Kids Are All Right (2010), Tom Fordin A Single Man (2010), Abdellatif Kechichen Adelen elämä: osa 1 & 2 (2013), Steven Soderberghin My Life with Liberace (2013) sekä Todd Haynesin Carol (2015).

Tähän huomioluokkaan Suomessa lukeutunee lähinnä Dome Karukosken Tom of Finland (2017).

Transsukupuolisuuden kuvaamisesta tunnettuja ovat Neil Jordanin The Crying Game (1992), Sally Potterin Orlando (1992), Kimberly Peircen Boys Don’t Cry (1999), Tom Hooperin Tanskalainen tyttö (2000) ja Duncan Tuckerin Transamerica (2005).

Suomessa aihetta ovat käsitelleet Simo Halinen elokuvassaan Kerron sinulle kaiken (2013) ja Wille Hyvönen Tuntemattomassaan (2017).

Homo- ja lesboyhteisöjen kuvauksessa tv-sarja on usein elokuvaa joustavampi formaatti. Tästä kehuttuja esimerkkejä ovat Älä kerro äidille (1999–2000) ja L-Koodi (2004–2009), Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (2012) sekä Looking (2014–2015), kuten myös vankilasarjat Oz (1997–2003) ja Orange Is the New Black (2013–).

Nuorten näkökulma korostuu Lukas Moodyssonin Fucking Åmålissa (1999) sekä tv-sarjoissa Skins – liekeissä (2007–2013) ja Skam (2015–2017). Iällä pilattu ei ole myöskään Suomessa tammikuussa ensi-iltaan tulevan Luca Guadagninon Call Me by Your Namen (2017) päähenkilö.

Heteronormatiivisuudesta poikkeamisen yleisen hyväksymisen kannalta tärkeää on se, miten sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kuvataan, kun sukupuoli tai suuntautuminen ei ole elokuvan pääteema. Tältä kantilta vahvoja hahmoja ovat esimerkiksi George Roy Hillin Garpin maailman (1982) transsukupuolinen Roberta Muldoon, Alan Ballin Mullan alla -sarjan (2001–2005) David Fisher sekä David ­Simonin Langalla-poliisisarjan (2002–2008) Kima Greggs ja Omar Little.

Suomessa tällaiseksi merkkipaaluksi näyttää nousseen Salatut elämät -sarjan (1999–) Juha-hahmon samaistuttavasti esitetty homous.

Queer-elokuvien jatkumossa God’s Own Country edustaa nykyaikaa. Elokuvan kuvaama ankea maatalousarki tuntuu – ei vähiten helsinkiläisestä elokuvateatterista käsin katsoen – niin vieraannuttavalta, että katsojalta saattaa jäädä huomaamatta sen oleellinen merkitys.

Elokuvan draamallinen jännite syntyy Johnin kyvyttömyydestä käsitellä ja ilmaista tunteitaan, joka taas johtuu enemmän hänen ympäristöstään kuin homoudestaan. Johnille ei näytä tuottavan ongelmia oman homoutensa kohtaaminen. Se ei näytä olevan erityinen pulma edes hänen lähipiirilleen.

God`s Own Country on erityisen painokkaasti kuvaus ympäristön tuottamista yleisemmistä tunnevaurioista. Tässä suhteessa se vertautuu enemmän Barry Jenkinsin Moonlightiin (2016) kuin vaikka ulkoisten lähtökohtiensa suhteen kaikkein ilmeisimpään – Ang Leen Brokeback Mountainiin (2005).

Francis Lee: God’s Own Country elokuvateattereissa 3.11. alkaen

mainos