Hyvinvointivaltiota ja sen rationaliteettia on toisinaan tarkasteltu sosiaalisen investoinnin käsitteen näkökulmasta. Sosiaaliset investoinnit ovat panostuksia inhimilliseen ja sosiaaliseen pääomaan, eli ihmisten osaamiseen sekä sosiaalisiin verkostoihin. Näin yhdistetään hyvinvoinnin ja taloudellisen tuottavuuden tavoittelu parantamalla väestön osaamista ja mahdollisuuksia osallistua työmarkkinoille. Olennaista on nähdä useat julkisen talouden menoerät myös makrotaloutta hyödyttävinä investointeina, eikä vain sitä rasittavina kuluina.

Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa sosiaaliset investoinnit eivät ole uusi ajatus. Niiden merkityksen voidaan silti katsoa korostuvan monikriisin ajassa, esimerkiksi vihreän siirtymän vuoksi. Ekologisesti ja eettisesti kestämättömästä työstä on luovuttava samalla, kun ekologiseen jälleenrakennukseen tarvitaan lisää työvoimaa.

Sosiaalisilla investoinneilla – kuten työttömyysturvalla ja koulutuksella – voidaan pehmentää taloudellisia vaikutuksia niille, joiden työpaikat katoavat fossiilitalouden mukana. Työttömäksi jäänyt saa mahdollisuuden etsiä osaamiselleen sopivaa työtä tai kouluttautua, sen sijaan, että ajautuisi köyhyyteen tai huonosti soveltuvaan työhön. Tämä on olennaista vihreän siirtymän hyväksyttävyyden ja sosiaalisen koheesion näkökulmasta.

Nykyistä hallitusohjelmaa Vahva ja välittävä Suomi ei kuitenkaan voi kuvata sosiaalisia investointeja vahvistavaksi. Vaikka hallitusohjelmassa luvataan lisärahoitusta  perusopetukseen, toisen asteen koulutukseen, sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin, ollaan useista sosiaalisista investoinneista leikkaamassa tai luopumassa täysin, talouskurin ja laskennallisten työllisyysvaikutusten nimissä.

Osaamisen suhteen tämä näkyy aikomuksessa lakkauttaa aikuiskoulutustuki sekä vuorotteluvapaajärjestelmä. Vuorotteluvapaa voidaan nähdä sosiaalisena investointina, jolla pyritään parantamaan työntekijöiden jaksamista työuralla ja samalla tarjoamaan työttömille mahdollisuuden työllistyä. Lisäksi vapaaseen sivistystyöhön, jonka tavoitteena on ollut yhteiskunnan eheys ja tasa-arvo, kohdistuu leikkauksia. Terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen avustuksiin on suunniteltu 100 miljoonan euron leikkauksia. Toteutuessaan leikkaukset hankaloittaisivat alanvaihtoa ja mahdollisesti heikentäisivät yhteiskunnan resilienssiä, joka on ympäristökriisin vaikutusten sekä sen torjumiseen vaadittavien toimien vuoksi valmiiksi koetuksella.

Oma kokonaisuutensa ovat kehitysapuun suunnitteilla olevat leikkaukset, jolla tavoitellaan miljardin euron säästöjä. Näillä leikkauksilla on merkittävä riski osua ihmisryhmään, jotka jo kärsivät monikriisin vaikutuksista voimakkaasti ja todennäköisesti hyötyisivät sosiaalisista investoinneista kaikista eniten.

Hallitusohjelmassa työvoiman tarjontaa vahvistavat elementit perustuvat paljolti yksilön taloudellisiin kannustimiin, siinä missä sosiaalisten investointien politiikassa työn tarjonta perustuu elinikäiseen oppimiseen sekä hyvinvoivaan ja resilienttiin väestöön.

Kirjoittaja on valtio-opin väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa.