Kirjoittanut jukka vuorio

Kasvissyönti ratkaisee kaiken

Lukuaika: < 1 minuutti

Kasvissyönti ratkaisee kaiken

Nyt jos koskaan on hyvä tilaisuus ottaa tuttua lihistiä kädestä ja taluttaa hänet notkuvan ruokapöydän ääreen.

KEKKERIT Oletko aina halunnut todistaa isällesi, siskollesi tai vaikka futiskaverillesi kasvisruoan olevan tosi hyvää ja terveellistä, mutta olet surkea kokki? Nyt jos koskaan on hyvä tilaisuus ottaa tuttua lihistiä kädestä ja taluttaa hänet notkuvan ruokapöydän ääreen.

Animalia, Oikeutta eläimille, Maan ystävät ja muutamat muut eläin- ja ympäristöjärjestöt ovat viime vuosina tehneet sen mitä on jo pitkään odotettu: ryhtyneet toimimaan yhdessä. Pienin yhteinen nimittäjä, kasvissyönnin edistäminen, on helppo ja järkevä kampanjoinnin kohde, johon yleisönkin on helppo suhtautua positiivisesti. Varsinkin kun tarjotaan ilmaista kasvisruokaa.

Kasvisruokavalion markkinointitapahtuma Kasviskekkerit tarjoaa monella paikkakunnalla maksutta lämmintä vegaaniruokaa ja usein myös maistuvaa jälkiruokaa. Samalla on mahdollista keskustella järjestöjen edustajien kanssa ja tulla vakuuttuneeksi siitä, ettei vegetarismi olekaan vain ituhippien pelleilyä suitsukkeiden savussa.

Ilmaiselle ruoalle on aina kysyntää, etenkin tänä syksynä. Helsingissä lokakuussa järjestetyille kekkereille tuli yli 500 vierasta, ja jonoa riitti ovien avaamisesta niiden sulkemiseen saakka.

Eikä kasvissyönti ole pelkästään eläinten parhaaksi, vaan myös ympäristön ja ihmisen itsensä. Vegetaristisen ruokavalion on todettu jossain määrin ehkäisevän sydän- ja verisuonitauteja, syöpiä, osteoporoosia ja diabetesta.

Ilmastonmuutoskin hidastuu kun ihmiset vaihtavat lihansyönnistä kasviksiin. Eläinten tehokasvatuksen aiheuttamat päästöt kun ovat ympäristölle ihan oikea ongelma.

Kaikki siis rakastavat Kasviskekkereitä.

Turun Kasviskekkerit 28.11. Cygnaeuksen koululla kello 12–15 tai niin kauan kuin ruokaa riittää.

Jukka Vuorio