Teksti Jukka Vuorio

Edustavatko Juhani Tammisen sanat jääkiekkoyhteisön näkemyksiä vai eivät?

Kuten moni aktiivinen somelainen onkin varmasti jo huomannut, jääkiekkovaikuttaja Juhani Tamminen työnsi lätkästagansa eilen syvälle sellaiseen peliin, mistä hänen olisi varmaan kannattanut pysyä kaukana.

Keskiviikkona urheilun ja yhteisöllisyyden suhdetta käsitelleessä seminaarissa tuli puheeksi, miksi Suomen jääkiekon korkeimmalla sarjatasolla Liigassa yksikään seksuaalivähemmistöjä edustava pelaaja ei ole uskaltanut niin sanotusti tulla kaapista.

Juhani Tamminen, entinen huippupelaaja ja ihan kohtuullisesti menestynyt valmentaja, nykyinen kommentaattori ja yrityskouluttaja, kommentoi kysymystä. Tammisen mukaan ammattilaisjääkiekossa ei ole tultu kaapista, koska ammattilaisjääkiekossa ei ole homoja, tai ainakaan hän ei ole 48 vuotenaan lajin parissa kertaakaan sellaiseen henkilöön törmännyt. Ja jos on, niin ei ole itse sitä tiennyt.

Minusta väite kuulostaa täysin poskettomalta. 48 vuotta työssä, jossa tavataan jatkuvasti uusia ihmisiä ja kierretään maailmaa Euroopan lisäksi myös Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa, eikä koskaan ole tavannut homoa?

Perään Tamminen vielä lisäsi, että jääkiekossa eivät hiirulaiset pärjää. Tulkinnat vaihtelevat siitä mitä Tamminen sanoillaan tarkoitti. Omasta mielestään hänellä ei ole mitään homoseksuaaleja vastaan.

Minulle on muuten tässä vuosien saatossa syntynyt toisenlainen käsitys. Kun haastattelin Tammista Seura-lehteen tämän vuosikymmenen alussa, hän sanoi jo silloin, että maahanmuuttajia ja homoseksuaaleja hyysätään liikaa ja heistä pidetään aivan liian suurta meteliä. Tosin ei minulle silloinkaan varsinaisesti syntynyt käsitystä, että Tamminen vastustaisi homojen olemassaoloa, kunhan ovat jossain keskenään piilossa.

Tamminenhan on enemmän tai vähemmän oman aikakautensa tuote. Hän aloitti pelaamisen jääkiekkoliigassa aikana jolloin homoseksuaalisuus oli vielä lain mukaan rikos ja lopetti pelaamisen samoihin aikoihin, kun homoseksuaalisuus lakkasi olemasta virallisesti listattu sairaus. Toisaalta hänellä on ollut reilut kolmekymmentä vuotta aikaa totutella uuteen maailmaan.

Mutta ehkä olennaista ei kuitenkaan ole, mitä yksi jääkiekkovaikuttaja asiasta ajattelee. Olennaista on se, edustavatko Tammisen sanat jääkiekkoyhteisön näkemyksiä vai eivät. Jääkiekkohan on monella mittapuulla Suomen suosituin urheilulaji. Olennainen kysymys on, pääsevätkö homot halutessaan maan suosituimman lajin pariin? Ja jos pääsevät, täytyykö yhteisössä salata oma seksuaalisuus?

Kysyin tätä kolmelta oman alansa ammattilaiselta.

”En ole tutustunut Tammisen lausuntoihin otsikoita enempää, mutta kyllä jääkiekon parissa toimii ihmisiä, jotka ovat suuntautuneet esimerkiksi homoseksuaalisesti. Sehän on selvää, kun katsoo koko meidän väestömassaakin. Tosin jääkiekossa on edelleen vallalla vanhaa macho-kulttuuria, että siellä voi olla vaikeampi niin sanotusti tulla kaapista. Mutta minun mielestäni siihen, pärjääkö joku jääkiekossa, ei vaikuta se, minkä väriset silmät ihmisellä on, kuten ei myöskään se minkälainen hänen seksuaalinen suuntautumisensa on. Ja kun mennään kentälle, ainoastaan sillä pitäisikin olla väliä, että onko hyvä pelaamaan vai ei.” –Jarmo Saarela, Suomen Jääkiekkoilijat ry:n toiminnanjohtaja (Jääkiekon pelaajayhdistys).

”Jääkiekkomaailma on varmaan paikka, missä ulostulo omaan seksuaalisuuteen liittyen voi olla vaikeampaa kuin jossain muualla, mutta kyllä jokainen ymmärtää, ettei jääkiekko ole mikään erillinen osa maailmasta. Olisi naiivia ajatella, että jääkiekossa ei lainkaan ole homoseksuaaleja.” –Jarmo Koskinen, Liigan yhteysjohtaja.

”Jääkiekkokulttuurissa arvostetaan voimakkaasti tietynlaista maskuliinisuutta, ja heteronormatiivisuus ja sukupuolinormatiivisuus elävät vahvasti. Kysymys ei niinkään kuulu, että pääsevätkö kaikki mukaan, vaan haluavatko kaikki edes mennä mukaan sellaiseen ilmapiiriin ja ympäristöön, jossa ei voi olla oma itsensä. Valmentajalla on suuri rooli siinä millaista ilmapiiriä toimintaan luodaan. Olisi tärkeää toimia aktiivisesti ja näkyvästi sen puolesta, että ei esimerkiksi homotella. Samalla pitäisi tuoda esille positiivista viestiä siitä, että puretaan stereotypioita. Sanojen ääneen lausuminen on tärkeää. Esikuvat ovat tärkeitä, mutta vastuuta ei pidä jättää yksittäisten ihmisten hartioille, vaan olla laajemmin normikriittinen. Yhteiskunnallinen keskustelu antaa myös voimakkaita signaaleita siitä, mikä nähdään sopivaksi ja mikä ei.” –Lotte Heikkinen, Seta ry:n nuorisotyön koordinaattori.