Kirjoittanut Jari Tamminen

Heavy kansanmurha

Lukuaika: < 1 minuutti

Heavy kansanmurha

Tunnustaa, ei tunnusta, tunnustaa, ei…

Vuonna 1915 Turkkia puhdistettiin armenialaisista oikein urakalla: Turkin valtio myöntää 300 000 uhria, korkeimmat arviot liikkuvat 1,5 miljoonassa. Turkin hallituksen haluttomuus käsitellä tapahtumaa on johtanut välien tulehtumiseen maan sisällä ja suhteessa ulkovaltoihin. EU-jäsennyysneuvotteluissakin kansanmurhan kieltäminen hiertää.

Amerikkalais-armenialaiseen yhtyeeseen System of a Downiin linkittyvä dokumentti Screamers ohittaa yhtyeen heavyrymistelyn pintapuolisella vilkaisulla. Konserttitaltiot on miksattu siten, että normaalista livetilanteesta poiketen sanoista saa selvää. Ratkaisu on perusteltu, poliittinen sanoma tulee läpi, mutta näillä pätkillä en haluaisi yhtyettä uusille kuulijoille esitellä.

Muusikot saarnaavat armenialaisten oikeuksien puolesta ja omasta juurettomuudestaan ja osallistuvat sodanvastaisiin mielenosoituksiin.

Dokumentin vahvinta antia edustaa turkinarmenialaisen toimittajan Hrant Dinkin haastattelu. Dink piirtää haastattelussaan selkeän kuvan kansanmurhakysymyksestä. Hän maksoi surullisen henkilökohtaisen hinnan. Kansallismielinen turkkilainen murhasi hänet Istanbulissa vuonna 2007, hieman Screamersin ensi-illan jälkeen.

Dokumentissa System of a Downin jäbät pyrkivät yhdysvaltalaispoliitikkojen puheille ja yrittävät painostaa heitä tunnustamaan kansanmurhan. Toistaiseksi asia on jäänyt poliittisen koneiston rattaisiin – myös Suomessa.

Vieraillessaan vuonna 2005 Armeniassa presidentti Haloselta kysyttiin, aikooko Suomi joidenkin muiden maiden tapaan tunnustaa armenialaisten kansanmurhan. Halonen vastasi, että Suomella ei ole tapana tunnustaa historian tapahtumia.

Carla Garapedian: Screamers. Dvd kaupoissa.

Jari Tamminen