HenkilökohtaistaKirjoittanut Mariyan Abdulkarim

Fergusonissa palaa

Lukuaika: 2 minuuttia

Fergusonissa palaa

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Maryan Abdulkarim

Mustia on pyritty pitämään ruodussa väkivalloin vuosisatoja. Painajaisen olisi syytä loppua jo.

Kolumbus eksyi uuteen maailmaan. Häntä seurasivat sinne eurooppalaiset ryöstäjät, jotka valtasivat maat. Samalla he veivät paikallisille uusia tappavia tartuntatauteja sekä ammuksia niille, jotka eivät tauteihin kuolleet. Alkuperäiskansat hävitettiin lähes sukupuuttoon. Tilaa ottivat uudet asukkaat uudella mantereella. Myöhemmin sinne alettiin kuljettaa Länsi-Afrikasta orjia töihin plantaaseille. Miljoonia kuljetettiin Atlantin yli orjatöihin.

Amerikan yhdysvallat nousi talousmahdiksi nimenomaan siitä syystä, että työ, jolla maa rakennettiin, ei maksanut omistavalle luokalle juuri mitään. Orjat pitivät samoja vaatteita vuosikausia, ruokaa he saivat sen verran että pysyivät työkuntoisina ja työt pellolla lopetettiin vasta siinä vaiheessa, kun hauta kutsui. Lähes kaikki eliittiyliopistot Yhdysvalloissa on perustettu ja ylläpidetty orjuudesta saaduilla varoilla, kirjastoja, teitä ja infrastruktuuria on rakennettu orjuudella.

mainos

Vuosisatoja kestäneeseen orjuuttamiseen mahtuu paljon kaikenlaista, joka saa voimaan pahoin ja miettimään, kuinka kekseliäs ihminen on julmuudessaan. Orjat pidettiin ruodussaan pääosin väkivallalla. Perhesiteiden syntymistä estettiin kieltämällä avioliitot ja syntyneet vauvat vietiin saman tien pois äideiltään kasvatettavaksi muualle. Näin orjien ihmisyys pyrittiin tuhoamaan.

Miesorjia käytettiin viihteenä tappeluissa, joissa tapeltiin kuolemaan asti. Naisten raiskaaminen oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Lapset saivat ensimmäiset vaatteensa usein vasta kun olivat työntekoiässä, eli muutaman vuoden ikäisiä, sitä ennen he saivat kulkea alasti säällä kuin säällä. (Tästä voi lukea lisää esimerkiksi Frederick Douglassin kirjasta Amerikkalaisen orjan omaelämäkerta, Like 2006, 183 s.)

Miten orjuus liittyy Fergusoniin, Missouriin? Ei mitenkään ja samalla kaikin tavoin. Yhdysvalloissa on satojen vuosien perinne alkuperäiskansojen, mustien ja latinojen toiseuttamiseen. Tämä on ollut tietoista politiikkaa. Se on ollut osa asuntopolitiikkaa, koulutuspolitiikkaa sekä turvallisuuspolitiikkaa. Tässä opissa ei-valkoinen amerikkalainen ei ole yhtä arvokas kuin valkoinen, eikä hänen elämänsä ole yhtä tärkeä.

Tämä on johtanut siihen että poliisin käyttämässä väkivallassa kuolee enemmän ei-valkoisia kuin valkoisia. Tämä on johtanut ihmiskäsitykseen, jossa mustat nuoret kasvavat uskomaan olevansa merkityksettömiä. Se on johtanut siihen, että kolmannes mustista miehistä viettää osan elämästään kaltereiden takana, ja merkittävä osa elää koko elämänsä köyhyydessä.

Fergusonissa ei ole kyse yhdestä poliisista, joka tappoi yhden mustan miehen. Kyse on pitkään jatkuneesta väkivallan kierteestä, jonka lähtökohtana on ajatus, että mustat kehot ovat arvottomia. Poliisi on kohdistanut mustiin kehoihin mielipuolista väkivaltaa pitääkseen yllä pelon ilmapiiriä. Pitääkseen mustat ruodussa, aivan kuten on tehty yli 500 vuotta Amerikan mantereella.

Malcolm X sanoi 1960-luvulla ”Tämä ei ole amerikkalaista unelmaa, jota mustat elävät. Se on amerikkalainen painajainen”. Ja Fergusonissa, kuten muuallakin USA:ssa ihmiset haluavat painajaisen jo loppuvan.