Kirjoittanut jukka vuorio

Anarkismin musta aalto

Lukuaika: 2 minuuttia

Anarkismin musta aalto

Jyväskylän anarkopunkkarit järjestävät keikkoja antaakseen pääsylipputulot muille.

ANARKISMI & MUSIIKKI

Jyväskylään perustettu anarkistinen toimintaryhmä Musta Aalto on ehtinyt lyhyen historiansa aikana kunnostautua erityisesti punk-alakulttuurin tuottajana ja esiintuojana. Toimintaryhmä on ollut mukana myös erilaisissa mielenosoituksissa ympäristön, eläinten ja ihmisten oikeuksien parantamiseksi. Kolmessa punkbändissä soittava Juuso Lahtinen, 28, kertoi puhelimessa miksi Musta Aalto on olemassa.

Terve Juuso Lahtinen. Olet pyörinyt jo kymmenisen vuotta Jyväskylän anarkisti- ja aktivistiporukoissa, ja olit mukana perustamassa uutta toimintaryhmää Mustaa Aaltoa. Miksi?

”Mun mielestä ei niinkään ole olennaista mitä tekee pysyäkseen järjissään tässä paskamaailmassa, tärkeintä on, että sulla on jotain positiivista mihin tarttua. Että vaikka tiedät vajoavasi, et vajoa polvillasi. Ja viimeinen asia mikä susta näkyy, ennen kuin vajoat pinnan alle, on keskisormi. Siitä tässä mun mielestä on kysymys.”

Miten te toteutatte vallankumousta?

”Vallankumous ei ala tällä meidän toiminnalla. Mutta moni muu hyvä homma on alkanut. Tässä meidän toiminnassa pääsee itse vaikuttamaan elämäänsä, ja hyvällä tuurilla myös joihinkin poliittisiin epäkohtiin. Mitään ismejä mä en halua tyrkyttää, mutta ollakseen mukana muuttamassa asioita ei parlamentaarisen vallan pönkittäminen kerran neljässä vuodessa ole ainoa vaihtoehto. On turha vaihtaa kuskia, jos mopo on paskana.

Kun järjestätte tukikeikkoja eri kampanjoille, niin ohjelmassa on aina punkmusaa. Voiko anarkistien asioita edistää vaikka humppakeikoilla?

”Varmasti voisi. Humppaa voi kuitenkin käydä kuuntelemassa melkein joka päivä tai ilta jossain kuppilassa, punkia ei. Omasta mielestäni kaikissa musatyyleissä on hienoja juttuja, mutta punk nyt sattuu olemaan meidän sydäntä lähellä. Emme syrji kuitenkaan mitään musiikkia, ja jos joku porukastamme haluaisi tosissaan järjestää humppakeikan, niin sitten sellainen järjestettäisiin.”

Minne tukikeikoilta saadut rahat käytetään?

”Ensin maksetaan esiintyjien bensarahat. Loput annetaan tuen kohteelle, kuten eläinoikeusliikkeelle tai Aseistakieltäytyjäliitolle. Pieni summa menee seuraavien keikkojen mainostamiseen. Mielenosoitusten banderolleja väsäillään näillä pienillä tuotoilla myös.”

Oletko sinä ryhmänne johtaja? Anarkistijohtaja?

”Kaikenlaiset hierarkiat ja kyseenalaistamattomat auktoriteetit löytyvät kokoustilamme takapihan roskalaatikosta. Jos puolue- ja seurakuntanuoret eivät ole niitä sieltä jo hakeneet.”

Miten yksittäinen maan matonen, vaikka Voiman lukija, voisi edistää näitä anarkohommeleita tai vallankumouksellisuutta?

”Lähimpänä oleva tapa, mutta samalla myös vaikein, on katsoa itseään peilistä. Jokaisella on ennakkoluuloja ja asenteita, käsityksiä mitkä on muka aina tiennyt oikeaksi viitsimättä niitä kuitenkaan koskaan ajatella. Jos pystyy kyseenalaistamaan sen, mitä on aina ajatellut oikeaksi tavaksi tehdä ja ajatella, pystyy myös todennäköisemmin kyseenalaistamaan yhteiskunnan sanelemat normit. Eikä enää välttämättä niele ihan kaikkea.”

”Ihmisiä kuitenkin kusetetaan jatkuvasti. Mitkään valtiot ei pysyisi kasassa olemalla kohtuullisia, avoimia ja rehellisiä. Ja juuri siksi meidän pitäisi olla sellaisia. Tosta maan matosesta tuli muuten mieleen, että siten ihmistä kohdellaan miten se elää. Eli jos elää niin kuin maan matonen, silloin myös kohdellaan sellaisena.”

Miksi punkkarit on niin usein kännissä?

”Hei, harhaluulo johtuu vain yhteiskunnan ja sovinnaisuuden kahleissa ryömivien konservatiivien tavasta tulkita kaikenlainen vapautunut käytös humalaksi. Heidän mielestään alastomuus, tanssiminen ja nauru kuuluvat ainoastaan juhannusaamuun, jolloin tätä paheksuttavaa käytöstä on luvallista harjoittaa matkalla saunasta järveen.”

”Perkele, jos mä en voi tanssia sitä, se ei ole mun vallankumous.”

Mustan Aallon kokoukset Jyväskylän Sepänkeskuksella, Kyllikinkatu 1, joka toinen torstai kello 17.

mainos

Mustan Aallon Anarkopunksessions-keikat Jyväskylän Ilokivessä, Keskusairaalantie 2, ja Rentukassa, Taitoniekantie 9. Liput kaikille keikoille 4 euroa. Ilokivessä 19.12. Delta Force 2, Khatarina, Osasto 11 & Selfish. Ilokivessä 9.1. Mojakka, Hasta la Vista Social Club, Presley Bastards & Lighthouse Project & Rentukassa 24.1. Polttoitsemurha, Igni et Ferro & Kohu-63.

Jukka Vuorio