Näyttökuva 2018-07-10 kello 12.04.06

WHITNEY

WHITNEY

Whitney

Kevin Macdonald

☆☆☆☆



Teatterilevitykseen tuleva Whitney-dokumentti on massiivinen elämäntarina.


Teatterilevitykseen tuleva artistidokumentti on nykyään melkoinen harvinaisuus. Whitney Houston oli aikansa suurin tähti ja hänen tarinansa todella ansaitsee tulla kerrotuksi. Kevin Macdonaldin dokumentti on ensimmäinen joka on tehty yhteistyössä suvun kanssa, vhs-materiaalia ja pitkälle avaavia haastatteluja riittää. Vanhemmat koulivat tyttärestään tähden ja työ palkittiin miljoonien dollarien valuessa ohi artistilta.

Macdonald kuljettaa tarinaa raapimalla pintaa ja kaivamalla esiin asioita, jotka osa haastatelluista kiistää. Otsikoihin on jo noussut lopun paljastus lapsena tapahtuneesta hyväksikäytöstä. Isän pyörittämän show-yhtiön palkkalistoilla henganneet veljet olivat vahvasti huumeissa Whitney Houstonin kiertueilla, ja niin kirkkokuorolainen eteni traagiseen loppuunsa kokainiin ja muiden aineiden alaisena.

Dokumentti nostaa esiin Robyn Crawfordin kenties Houstonin todellisena rakkautena. Sukulaisten mukaan Crawfordia ei kannattaisi edes mainita. Kuvissa hän vilahtelee, mutta häntä ei haastatella. Bobby Brown oli aviomieheksi sopiva, mutta toi omat ongelmansa mukanaan. Tytärtään Houston kuljetti mukanaan kiertueilla, jotta tämä ei jäisi ilman valvontaa, mutta kovin läheiseltä suhde ei näytä.

Tarinaa kuoritaan vähitellen yhä syvemmälle kuin sipulia, mutta kovimmista paljastuksista moni jää ilmaan tai ainakin ilman kunnollista arvioita. Sisällön määrän ja rakenteensa ansiosta dokumentti nousee selvästi tavanomaisuuden yläpuolelle.

Whitney Houstonin merkitystä popin ja soulin yhdistäjänä sekä lasikattojen murtajana ei ehkä Suomessa ole tajuttu. Hän uudisti Yhdysvaltain kansallislaulun vuoden 1991 Super Bowlissa. Perheen tausta musiikkibisneksessä ja tuotantoyhtiö vei häntä, mutta pohjimmiltaan kyse oli poikkeuksellisesta lahjakkuudesta laulaja ja esiintyjänä, eikä kauneus ja valkoiselle yleisölle sopiva vaaleus haitannut olkatoppausten ja pyramidikampausten aikakautena.

Cannesin elokuvafestivaaleilla ensi-iltansa saanut Whitney tuo naisnäkökulman myös rotusorron murtumisen teemaan yhdessä Spike Leen Black Klansmanin ja Etelä-Afrikan Rivonian oikeudenkäynnistä kertovan dokumentin State vs. Mandela and others -kanssa. (Näistä elokuvista kirjoitan myöhemmin lisää.)

Whitney Houston oli ensimmäinen värillinen nainen Hollywoodin menestyselokuvan pääosassa, eli  Kevin Costnerin vastanäyttelijänä Bodyguardissa. Hänen listakärkeen nousseiden seitsemän singlen sarjaansa ei ole vieläkään yksikään artisti ylittänyt. “I will always love you” on eniten myynyt naisartistin kappale. 

Kevin Macdonald: Whitney. Ensi-ilta 13.7. / MI

Näyttökuva 2018-07-10 kello 12.04.06

Kommentoi Facebookissa