Näyttökuva 2018-02-14 kello 16.14.48

Vieraanamme masennus

Häiriö on Raisa Omaheimon kirjoittama ja yhdessä Kati Palokankaan kanssa esittämä dokumenttiteatteriesitys. Elina Kilkun Teatteri Jurkkaan ohjaama teos kertoo mielen poikkeustiloista. Sen materiaali perustuu kirjoittajan omien kokemusten ohella työryhmän kutsuun vastanneiden ihmisten masennuskertomuksiin sekä mielisairauden historiaa valottavaan fakta-aineistoon.

Esityksessä vaikuttavinta ovat huoneteatterin intiimissä esitystilassa vahvasti välittyvä henkilökohtaisuus ja esillä olevat koskettavat elämäntarinat. Kokemusasiantuntijoiden tyylit vaihtelevat, mutta monissa teksteissä oman tilan kuvaaminen on paitsi ilmeikkään taidokasta, myös kylmiä väreitä nostattavaa.

Tausta-aineistojen kautta taas selviää esimerkiksi, että Suomi on aikanaan ollut väkilukuun suhteutettuna yksi eniten mielenterveyden laitospaikkoja tarjonnut maa. Samoin sekin, miten avohoito keksittiin alunperin potilaiden parasta ajatellen, vaikka siitä sittemmin on tullut säälimättömän säästön väline.

Pysäyttävä on myös huomio siitä, miten Kelan mielenterveyspalveluiden tukikriteereitä nykyään ohjaavat enemmän työelämälle kuin kärsiville yksilöille arvioitavat hyödyt.

Sisällöllisesti tärkeän esityksen haasteet ovat sen näyttämöllistämisessä. Leikkaukset erilajisen ja eritunnelmaisen aineiston sekä roolien ja roolittomuuden välillä tuottavat rytmiltään hyppelehtivän kokonaisvaikutelman. Sen kyydissä myös draamallisen kiteytys katoaa osin näkyvistä.

Satiiristen jaksojen yliviritys puolestaan hieman taittaa yhteiskuntakritiikin kärkeä poliittisen protestin ollessa vahvimmillaan juuri yksilön kokemuksen ja rakenteita koskevien kylmien faktojen ristivalotuksen hetkillä.

Häiriö osoittaa, kuinka esittävä taide antaa mahdollisuuksia paljastaa miten syvästi henkilökohtainen kärsimys kohtaa ympäröivän yhteiskunnan – niin välinpitämättömät kuin pohjimmiltaan hyvää  tarkoittavat – rakenteetHäiriön ohella Takomossa esitettävä Hanna Rädyn Aina on joku syy, Kansallisteatterissa pyörivä Kirsikka Saaren ja Jenni Toivoniemen Masennuskomedia, Stoassa esillä ollut Sanna Kekäläisen Hullut, Tampereen Teatterissa keväällä jatkava Juha Hurmeen Hullu ja Svenska Teaternissa esitettävä Milja Sarkolan I Would Prefer Not To  osoittavat samanaikaisella aiheenvalinnallaan, että tässä ajassa yksilön mielen murtuminen on mitä suurimmassa määrin yhteinen asia.

Raisa Omaheimo & Elina Kilkku: Häiriö
Esitykset Teatteri Jurkassa 8.3. asti

Kommentoi Facebookissa