kuvitus

Vieläkin osataan

Vieläkin osataan

Osattiin ennen - osataan nytkin

Taito Uusimaa

CraftCorner/Eteläesplanadi 4

☆☆☆☆



Vanhoja kädentaitoja ei unohdeta Taito Uusimaan uudessa näyttelyssä


 

Käsityöharrastajana ja suomalaisten perinteiden arvostajana kiinnostuin välittömästi Osattiin ennen – osataan nytkin -näyttelystä bongattuani tiedon siitä eräässä facebook-ryhmässä. Helsingin Eteläesplanadilla sijaitsevassa CraftCornerissa esillä oleva näyttely esittelee perinnekäsityötaitoja hyödyntämällä valmistettuja tuotteita.

Sisään astuessa silmiini osuvat ensiksi kankaanpainantatyöt. Kankailla toistuvat hauskat pyöreät renkaat. Ajattelen ensin jonkun piirtäneen ne varta vasten kankaalle painettavaksi. Kuviot ovat kuitenkin peräisin juustomuoteista. Oltermannia supermarketista ostaessa ei yleensä tule ajatelleeksi, että aikanaan juustotkin syntyivät käsityönä maatalon leima kyljessään. On innostavaa nähdä kuinka vanha juuston valmistusperinne herää näin henkiin.

kuvitus2

Lähikaupassa tai muualla arjessa suomalainen käsityöosaaminen ei yleensä näy ellei sitä osaa etsiä. Näyttelyssä ja Taito Shopissa näkee sen kuitenkin voivan hyvin. On myös hyvä muistaa, että ’käsityö’ viittaa käsitteenä muuhunkin kuin sukkien kutomiseen: se pitää sisällään yhtä lailla lasinpuhalluksen, keramiikan ja puutöiden osa-alueet. Onkin virkistävää nähdä kuinka vaikkapa juuriharja tai hyppynaru tehdään käsityönä.

Näyttelyssä on myös mahdollista päästä itse kokeilemaan eri päivinä esimerkiksi patasudin tekoa, köydenpunontaa tai kankaankudontaa. Huomaan, että itseäni kiehtovat etenkin kasvivärjätyt langat – se miten seitikin lakista tai suopursusta voi saada niin kauniita värejä.

Näyttely ei virallisesti jatku myymälän puolelle, mutta kiertelen pitkään sielläkin ihastellen toinen toistaan hienompia käsityöosaamisen näyttöjä. Mikäli olisin palkkatöissä ostaisin varmasti kuvitetun leikkuulaudan ja muutamia astioita. Jos supermarkettien muovikippojen ja -kuppien hyllyrivit alkavat ahdistaa, kannustan vahvasti etsimään toista näkökulmaa Taidon tiloissa. On ainoastaan ilahduttavaa nähdä kuinka perinteitä pidetään yllä ja siirretään eteenpäin –  lisäten siihen vielä jotain uutta mukaan.

Näyttelyn taustalla on Taito Uusimaa -yhdistyksen sata vuotta kestänyt taival. Suomen itsenäistymisen vuonna perustettiin Uudenmaan Kotiteollisuusyhdistys, jonka tehtävänä oli edistää käsityön kulttuuria, taitoja ja elinkeinoa. Varhaisvuosinaan yhdistys ylläpiti kiertäviä nais- ja mieskotiteollisuuskouluja. Niissä opiskeltiin muun muassa kutomista, ompelua, laskentoa, puutöitä ja kehruuta. Nykyäänkin se tarjoaa koulutusta sekä lapsille että aikuisille eri toimipisteissään Uudellamaalla.

Kommentoi Facebookissa