Pikkuteatteri

Utopia beigestä

Utopia beigestä

Cosmic Latte

Sonya Lindfors



Sonya Lindforsin väritrilogian päätösosa jatkaa manifestia.


Niukasti valaistulla lavalla erottuu kolme sykkyrässä olevaa hahmoa, jotka liikehtivät voimattomina painavien kaapujensa alla kuin olisivat etnisyyden taakan raskauttamia.

Näin alkaa Sonya Lindforsin tanssia, mimiikkaa ja pamfletoivaa puheteatteria yhdistävä Cosmic Latte. Se on Lindforsin mustuutta käsittelevän trilogian kolmas osa.

Sarjan avausteos NOIR? (2013) käsitteli tekijän henkilökohtaisen historian kautta afrosuomalaisuutta, juurettomuutta ja ulkopuolisuutta.

Noble Savagessa (2016) katse oli suunnattu rakenteisiin. Esityksen nimi viittaa myyttiin länsimaisen kulttuurin taakasta vapaina ja onnellisina elävistä primitiivisistä ihmisistä. Siinä pyrittiin erilaisia kulttuurivaikutteita törmäyttämällä ja Pocahontasin imelän kaupallisuuden korruptoiman tarinan kautta osoittamaan kolonialistisen alistamisen läsnäolo meille tutussa ympäristössä.

Molemmat työt osuivat erittäin ajankohtaisella tavalla monikulttuurisuudesta ja kulttuurisesta omimisesta käytävään keskusteluun.

Näiden pohjalta jatkavan Cosmic Latten keskeisiä ainesosia ovat yhdysvaltalaisen kulttuurikriitikko Mark Deryn käsitys unelmoivasta afrofuturismista, länsiafrikkalaiset kosmo­logiat sekä kulttuurisitaatit, jotka ulottuvat J. S. Bachista Sun Rahan. Raastavien vastakkainasettelujen sijaan nyt käsillä on vuoteen 3018 sijoittuva synteesi, jossa musta ja valkoinen ovat yhtyneet maailmankaikkeuden keskimääräiseen väriin, beigeen.

Edeltäjiinsä verrattuna Cosmic Latte on sävyltään optimistinen ja sovitteleva. Vastakkainasetteluun nojaavan dialektiikan pysäyttäminen vaikuttaa tosin vieneen draamalta särmää ja dynamiikkaa. Lindforsin palopuhe, joka keskeyttää harmoniasta haaveilun, ei tässä suhteessa välttämättä auta asiaa.

Suurimman osan aikaa beigeen pukeutuneiden Lindforsin, Deogra­cias Masomin, Ima Iduozeen, Pauliina Sjöbergin ja Geoffrey Eristan ­liikehdintä, laulu ja tarinat ilmentävät enemmän vieraantunutta hengailua kuin viimeisteltyä taiteellista ilmaisua.

Noble Savagen erityinen vahvuus oli kekseliäissä symbolikuvien käytössä: länsimaisen kulttuurin rantautumista uudelle mantereelle kuvattiin toisesta todellisuudesta saapuvina avaruushahmoina, ja ei-valkoisuudesta seuraava toiseus näyttäytyi tasapainoiluna valkoiseksi rajatun näyttämön reunalla.

Vastaavia tiivistyksiä ovat nyt moraalisen sormenheristelyn mieleen tuova irtokäsi ja kulttuurisen omimisen ajatusrakenteita nurinniskoin kääntelevä Lindforsin valkoinen rastaperuukki. Näiden ja muidenkin esitykseen sisältyvien viittausten varsinainen käsittely tuntuu kuitenkin hukkuvan teoksen tyylilajista ja tunnelmasta toiseen hyppelevän rakenteen jalkoihin.

Esityksen muodon hajottamisen ja kohtausten viimeistelemättömyyden voi olettaa olevan myös tietoisia vieraannuttamisen välineitä. Valinta kuitenkin alleviivaa teoksen poliittisia tarkoitusperiä taiteellisen kokonaisvaikutelman kustannuksella.

Esitykset Kaapelitehtaan Pannuhallissa ovat päättyneet. Lisäesitykset myöhemmin mahdollisia.

 

Kommentoi Facebookissa