Toinenkin tuijotus olisi suotavaa

Toinenkin tuijotus olisi suotavaa

Toinen katse

Teatteri Siperia

☆☆☆☆




 

Lämpiössä pyörii video Kohtaa mut, jossa joukko kehitysvammaisia johdattaa katsojat näytelmän teemaan. He kutsuvat luokseen. Pyytävät katsomaan itseään, suoraan silmiin tuijottaen.

Kuinka moni aikuinen uskaltaa tai pystyy katsomaan vierasta ihmistä niin pitkään kuin ehkä joskus haluaisi? Pitäisikö meidän kuitenkin pysähtyä ja tuijottaa toisiamme kunnolla? Nähdäksemme. Miltä se tuijottaminen tuntuu? Entäpä jos sanoisikin tuijotuksen kohteelle jotain kaunista? Sinulla on kaunis hymy ja nätti paita. Meidät ei-vammaiset kasvatetaan ennen kaikkea olemaan tuijottamatta. Vammaiset lapset kasvatetaan kilteiksi, jopa nöyriksi tuijotuksen kohteina.Kaikkea tätä ja paljon muuta pohtii tamperelaisen Teatteri Siperian Toisen katse.

Esityksen on dramatisoinut ja ohjannut Aino Kivi. Käsikirjoitus on työryhmän. Näyttämöllä on paljon kysymyksiä herättävää tematiikkaa. Kokonaisuus on silti hallittu ja tiivis katsaus toiseuteen. Esityksen katse ihmiseen on syvän inhimillinen. Teos pohtii ennen kaikkea, miten vammaisiin ja vaikeasti sairaisiin suhtaudutaan, miten vammaiset suhtautuvat toisiinsa, mutta käsittelee näytelmä laajemminkin toiseutta. Keskiöön esityksessä nousevat erilaiset toiseuden kokemukset ja ulkopuolisuuden hetket.

Teatteri Siperia, Toinen katse. Valokuva Harri Hinkka

 

Kiven ohjaus jäsentyy kymmeneen kohtaukseen, jotka peilaavat toiseutta ja vammaisuutta hyvin erilaisista tulokulmista. Yksi kohtauksista, television A2-illoista inspiraationsa saanut B2-ilta, asettaa vammaisjärjestöt vastakkain.Katsojat saavat tietysti äänestää kumpi puoli voittaa! Radikaali vammaistoimintaryhmä vaatii oikeutusta olemassa ololleen perinteisemmän vammaisten edusjärjestön edessä. Miten katsomme vammaista kun hän on ilkeä, pikkumainen, katkera ja idiootti?

”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan”-kohtauksessa  vakavasti reumasairas henkilö (Tiina Launiainen) käy läpi sairauttaan, Kokemukset syrjinnästä ja kiusaaamisesta sairauden tähden ovat hurjaa kuultavaa. Katsojalle kertomus kaikin puolin kaltoin kohdelluksi tulleesta henkilöstä synnyttää kysymyksen, eihän tämä voi olla totta? Eihän? Launiaisen hahmo on  koskettava ja liikuttava kaikessa vereslihaisuudessaan.

Toinen katse on teemoiltaan myös hyvin ajankohtainen ja ottaa kantaa teatterintekijöiden piirissä käytävään keskusteluun siitä, kuka voi ja saa esittää mitäkin roolia. Voiko musta esittää valkoista, nainen miestä ja päinvastoin? Samalla teos tulee vahvasti myös metateatterin tasoille. Näytelmän avainkohtauksia on kun Meryl Streep (Riikka Papunen) on haastateltava Inside Actor´s Studio -ohjelmassa, esitettyään elokuvaroolia, jonka yksi sivupersoonista on vammainen Tommy. Toisessa kohtauksessa Mark Levengood haastattelee Tukholman kaupunginteatterin vammaisnäyttelijää (Marika Heiskanen), joka on juuri tehnyt roolin musikaalissa esittäen Meryl Streepiä, jonka yhden roolihahmon sivupersoona on vammainen Tommy. Kuka voikaan esittää ja ketä? Ei-vammainen vammaista ja päinvastoin? Kuka antaa luvan? Saako katsoja rahat takaisin sillä perusteella, että Meryl Streepiä esittää vammainen?

Esitystila on hyvin vähäeleinen studionäyttämö, oransseine muovituoleineen. Näyttämön lattialla on kuplamuovia, muodostaen kuin kaksi kohtaavaa reittiä. Poks, poks – kuplat puhkeilevat näyttelijöiden jalkojen ja rollaattorin alla.

Näytelmä on toteutettu yhdessä Tampereen kaupungin kehitysvammaisten toimintakeskus Wärjäämön kanssa ja näyttämöllä nähdäänkin ”tavisnäyttelijöiden” lisäksi kehitysvammaisia Wärjäämön teatteriryhmän jäseniä. Koko näyttelijäryhmän työ on keskittynyttä ja katsomoon asti voi aistia yhdessä tekemisen iloa ja tahtoa.

Esitys on rohkea ja avoin. Näyttelijätiimin työ tulee hyvin lähelle katsojaa. Se on yhtä aikaa hyvin vakava ja toisaalta peilaa teemaansa lempeän huumorin kautta niin, että useimmiten havahtuu katselevansa ihmisiä näyttämöllä hymyillen. Siperia ottaa katsojat mukaan ja kun esityksen lopussa tanssin näyttämöllä erään näyttelijän kanssa, pyörivät näytelmän teemat päässäni. Se, miten katsomme toista, kertoo aina myös paljon meistä itsestämme. Toinen katse on siis myös matka katsojaan itseensä. Katsomossa kohtaamme itsemme, ajatuksemme ja ennakkoluulomme.

Näytelmän käsiohjelma pyytää jokaista katsojaa määrittelemään itsensä kolmella kuvailevalla sanalla. Minun kolme adjektiivia Teatteri Siperian näytelmästä Toinen katse ovat: humaani, ajankohtainen, vangitseva.

Teatteri Siperia, Toinen katse
Ensi-ilta 1.4.2016. Esityksiä 13.5.2016 asti.

Käsikirjoitus: työryhmä
Ohjaus ja dramatisointi: Aino Kivi
Visuaalinen suunnittelu: Anna Rouhu

Rooleissa: Marika Heiskanen, Riikka Papunen, Tiina Launiainen, sekä Wärjäämöltä Tuomas Jordan, Sari Korpi, Kimmo Koski ja Janica Talvivaara.
Muusikko: Anna-Kaisa Vuorinen

Wärjäämön teatteriryhmän ohjaaja: Jarmo Skön
Teknikko esityksissä: Saija Raskulla
Yhteistyössä toimintakeskus Wärjäämön teatteriryhmän muut jäsenet sekä ”Kohtaa mut” -videolla esiintyvät henkilöt: Tea Haapasalo, Mari Heinilä, Mari Härkönen, Johan ”Jussi” Lundell, Satu Nurminen ja Jenni Päily

Arvio julkaistu myös Pessin ja Illusian luona -blogissa. 5.5.2016. http://pessinjaillusianluona.blogspot.fi/2016/05/toinenkin-tuijous-olisi-suotavaa.html

 

Kommentoi Facebookissa