Konesuomi

Tekno, identiteetti ja utopia

Tekno, identiteetti ja utopia

Kone-Suomi

Kalle Kinnunen (toim.)




Artikkelikokoelma Kone-Suomi luotaa suomalaisen elektronisen musiikin historiaa 80-luvun jälkipuoliskolta tähän päivään. Kalle Kinnusen toimittaman kirjan näkökulma on pääosin mikrohistoriallinen: se päästää ääneen henkilöt Berlin-klubin arkkitehdeista Hyperdelic Housers -kollektiivin toimijoihin, Hämeentien bilekompleksin pystyttäjistä ug-bileiden järjestäjiin ja Goa trancen Suomeen saattajista 2000-luvun taitteen super­klubien promoottoreihin. Teos ei unohda myöskään ilmiön kulttuuri­filosofista kontekstualisointia.

Kokoelma on muodostaan johtuen väistämättä hieman hajanainen ja tyylillisesti kirjava, eikä sillä olekaan julkilausuttua tavoitetta tarjota kokonaisvaltaista kuvaa 30 vuoden ajanjaksosta. Silti monista sen artikkeleista välittyy nuoruuden vimmainen pyrkimys olla osa jotain uutta ja itseä suurempaa kulttuurista liikehdintää, joka veisi kekkoslovakialaisesta yhtenäiskulttuurista kohti avoimempaa ja moniarvoisempaa yhteiskuntaa. Toisaalta usein niistä välittyy myös haikea suhde elettyyn elämään. Jokaisen kulttuurin parissa aikaa viettäneen onkin vaikea välttyä teoksen myötä valloilleen pääsevistä, stroboskoopin tahtiin sykkivistä muistoista.

Kokoelma kurkottaa myös kohti tulevaisuutta. Teknon renessanssi 2010-luvulla johtaa luonnollisesti kysymyksiin sen nykyisestä kulttuurisesta relevanssista omasta historiastaan tietoisena taidemuotona. Iida Sofia Hirvosen kirjoitus EDM-entusiastien rutinoituneesta poseerauksesta Weekend-festivaaleilla eräänä tyypillisenä ihmisen ja teknologian symbioottisen suhteen monimutkaisten takaisinsyöttömekanismien manifestaationa asettuu vasten Sam Inkisen alkuperäistä 90-luvun visiota virtuaalisten identiteettien moninaisuuden tuomasta vapaudesta. Virtuaalinen läsnäolo loi lopulta vain digitaalisen rautahäkin, jossa performanssista tuli muottiin pakotettua ja jossa se, mikä ei ollut julkaistavissa Instagramissa, ei ollut todellista. Utopiasta tuli dystopia. 

Tekno antaa edelleen välineitä myös vastarintaan: se tuottaa äänenpaineen ja kehon liikkeen anonyymiä, analogista läsnäoloa brändäyksen ja itsemarkkinoinnin tuolla puolen. Ainakin siihen saakka, kunnes kuvauskiellostaan tunnetussa Ääniwallissa sallitaan täydellisen selfien tavoittelu. 

 

Juhamatti Rainekari

Kommentoi Facebookissa