dsc_0127

Rakkautta vailla

Rakkautta vailla

Andrei Zvjagintsev

☆☆☆☆☆




Andrei Zvjagintsevin Leviathan (2014) kertoi tarkovskilaisin lyyrisin sävyin nyky-Venäjällä vallitsevasta päättäjien, poliisin, oikeuslaitoksen ja kirkon korruptoituneisuudesta sekä nuorten jättämisestä heitteille.

Samalla tiellä jatkaa Rakkautta vailla. Siinä keskiluokkaiset Ksenia (Marjana Spivak) ja Boris (Aleksei Rozin) tekevät kulttuurin tilaa heijastavalla tavalla vaikeaa avioeroa – hiukan samaan tapaan kuin pääpari Asghar Farhadin elokuvassa Nader ja Simin: Ero (2011).

Puolisot ovat tahoillaan löytäneet uudet kumppanit, mutta siviilisäädyn muutoksen esteenä on Boriksen vanhoillisortodoksinen työn­antaja, joka odottaa alaisiltaan perhesitoumusta.

Katkeran ihmissuhdesodan uhriksi joutuu pariskunnan 12-vuotias lapsi Aljoša (Matvei­ Novikov). Vaikka elokuvan näkyvin osa keskittyy kadonneen pojan etsimiseen, sen aitovenäläiseen tapaan rivien väleihin kätketty yhteiskuntakritiikki on armotonta.

Materialismi vaikuttaa kaikkeen, yhteydet sukuihin ovat katkenneet, ja sukupuolten välinen perinteinen roolijako kukoistaa. Viranomaisten tunnustaessa resurssiensa rajallisuuden Ksenia ja Boris turvautuvat sotilaallisesti järjestäytyneisiin vapaaehtoisiin. Kaikkein synkimmän edessä nouseva torjunta rinnastetaan televisioista näytettäviin – kollektiivista torjuntaa edustaviin – propagandistisiin uutisiin Ukrainan tilanteesta.

Elokuvan päätöskuvissa Boris toistaa kyvyttömyytensä vanhemmuuteen ja Ksena treenaa lumisateiselle terassille sijoitetulla juoksumatolla yllään upouusi maajoukkueen verryttelyasu.

Venäjän itsepetos ja paikallaan juoksu jatkuvat.

 

Ensi-ilta 16.3.

Kommentoi Facebookissa