Pallonherruus

Politiikka jalkapallon jatkeena

Politiikka jalkapallon jatkeena

Pallon herruus – Kuningaslajin valta ja lumo

Vesa Vares




Jalkapallon MM-kisojen alla julkaistaan poikkeuksellisen paljon lajiin liittyvää kirjallisuutta. Yksi tämänkertaisen satovuoden hedelmistä on Turun yliopiston professorin ja valtiotieteen tohtorin Vesa Vareksen kirja Pallon herruus – Kuningaslajin valta ja lumo. Vaikka jalkapallon yhteiskunnallista puolta käsittelevää kirjallisuutta onkin julkaistu varsin kiitettävästi myös suomeksi, aiheesta saa puristettua vielä hyvin mehua. 

Kirjassaan Vares keskittyy siihen, millainen rooli jalkapallolle on annettu eri yhteiskunnissa niin kulttuuri- kuin poliittisen historian näkövinkkelistä. Lajin kautta on pyritty vahvistamaan fasistista yhtenäiskulttuuria, korostamaan kommunistisen järjestelmän ylivoimaa ja kamppailemaan demokraattisemman yhteiskunnan puolesta.

Lajin suosion ja kirjavan luonteen vuoksi sen valjastaminen omiin tarkoitusperiin on ollut haastavaa. Vuoden 1938 MM-kisojen alla natsi-Saksan ja Itävallan joukkueita pidettiin vahvoina. Kisavuonna tapahtunut Itävallan liittäminen Saksaan osoitti, ettei kahta erilaista jalkapallon koulukuntaa ole helppo yhdistää. Natsi-Saksa kärsi kisoissa nöyryyttävän tappion piskuiselle Sveitsille, jonka kannattajat osoittivat mielipiteensä Hitlerin Saksasta sylkemällä pelaajien päälle ja pommittamalla heitä mädillä hedelmillä ja rikotuilla pulloilla. Niin Saksa kuin Itävalta olisi todennäköisesti menestynyt paremmin yksinään.

Pallonherruus
God Save Der Führer. Englannissa pelättiin suututtamasta poliittisesti arvelluttavaa natsi-Saksaa joten pelaajat joutuivat esittämään fasistitervehdyksen Hitlerille.

 

Jalkapallo antoi monelle tär­keän keinon irtautua hetkeksi esimerkiksi sodan tai keskitysleirien kauheuk­sista. Jouluna 1914 epävirallista ja luvatonta aselepoa viettäneiden brittien ja saksalaisten on tiedetty pelanneen keskenään jalkapalloa rintamalinjojen välillä ei-kenenkään maalla. Sodan pitkittyessä tällaisia inhimillisyyden merkkejä ei enää kuitenkaan suvaittu. 

Myös saksalaisten keskitysleireillä jalkapallon pelaaminen oli vangeille tärkeä keino irtautua arjesta, johon kuuluivat pakkotyö ja kaasu­kammiot. Joukkueita muodostettiin esimerkiksi sen mukaan, mitä kansalaisuutta edusti, oliko poliittinen vanki tai minkä joukkueen kannattaja oli. Nämä ottelut saattoivat kerätä jopa tuhansia katsojia. 

Kirjan loppupuolella nostetaan esiin aiheita, jotka määrittävät voimakkaasti lajin kehityssuuntia tulevaisuudessa. Jalkapallon suosio naisten keskuudessa on valtavassa nousussa ympäri maailmaa, ja lajin geopoliittinen painopiste liikkuu hiljalleen Euroopan ja Etelä-Amerikan ulkopuolelle. Samaan aikaan laji on kaupallisempi kuin koskaan, ja globalisaation vuoksi seura- ja maajoukkueista on tullut aiempaa monikulttuurisempia, mikä on haastanut niiden paikallisia ja nationalistisia perinteitä. 

Tulevaisuuden trendeistä olisi mieluusti lukenut pidemminkin. Nyt ne meinaavat jäädä kirjan poliittishistoriallisen kerronnan varjoon. 

MM-kisojen järjestäminen Venäjällä on monessakin mielessä hyvin kyseenalaista, mutta harva kuningaslajin ystävä pystyy jättämään maailman suurimpia kisoja katsomatta. Vareksen kirja on mielenkiintoista luettavaa tästä perspektiivistä, sillä se muistuttaa, että Putinin Venäjä ei ole ensimmäinen ongelmallinen kisapaikka, jossa arvo­kisoja on historian saatossa pelattu.

Kommentoi Facebookissa