26800700559_8fd32fd6dc_z

Päällekirjoituksen nerokkuutta

Päällekirjoituksen nerokkuutta

Viettelyksen asuntovaunu

Miko Kivinen & Leea Klemola

Espoon kaupunginteatteri, Louhisali

☆☆☆☆



Miko Kivisen ja Leea Klemolan Viettelyksen asuntovaunussa komedia kohtaa melodraaman


Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalin näyttämöä hallitsee resuisen retkeilyalueen keskellä nököttävä romuinen asuntoauto. Sen kyljessä lukee kaihoisin kirjaimin Wagon de Désiree.  Ensimmäiseksi näkyviin tulee GPS-navigaattorin mekaanisen äänen ohjaamana nokkakärryjä työntävä virkaheitto taksikuski Kari Metsäsimola (Miko Kivinen).

Hahmon pitkän haahuilun jälkeen kulisseista ilmaantuu retkeilyaluetta pyörittävä Manna (Nina Hosiasluoma). Samalla käy ilmi, että Kari etsii asuntovaunussa asuvaa entistä sisartaan, nykyisin sukupuolenkorjausta läpikäyvää veljeään Teppoa (Angelika Meusel).  Tepon löydyttyä esitellyksi tulee myös hänen puolisonsa, römäkän itsekeskeinen ja uhkea Merita (Kai Tanner).

Näin alkaa Miko Kivisen ja Leea Klemolan kirjoittama ja jälkimmäisen ohjaama,  porilaiselle Rakastajat-teatterille tehty Viettelyksen asuntovaunu.

Teos on toteutettu  Tennessee Williamsin vuonna 1947 ensi-iltaan tulleen Viettelyksen vaunu -klassikkonäytelmän päällekirjoituksena. Se tunnetaan myös Elia Kazanin vuoden 1951 samannimisestä klassikkoelokuvasta, jossa pääosia näyttelevät Vivian Leigh ja Marlon Brando.

Alkuperäisessä tarinassa huumorille ei ole sijaa piiruakaan. Siinä työssään vaikeuksiin joutunut opettajatar Blanche saapuu New Orleansiin lasta odottavan Stella-sisarensa luo. Jälkimmäisen mies on karkea puolalalaistaustainen duunari Stanley,  joka ajautuu alusta asti törmäyskurssille mielenterveydeltään horjuvan Blanchen kanssa. Vihanpidon kasvaessa Stanley tuhoaa Blanchen orastavan suhteen Stellan ja Stanleyn ystävään Mitchiin paljastamalla Blanchen menneisyyteen liittyvät salaisuudet.  Melodraama kärjistyy ääripisteeseen, kun humalainen Stanley raiskaa Blanchen. Tämä romahtaa lopullisesti ja päätyy mielisairaalaan.

Miko Kivisen ja Leea Klemolan teksti nojaa alkuteokseen henkilöiden keskinäisten jännitteiden osalta. Tosin jo sukupuoliroolituksen manipulointi ja seksuaalisen väkivallan käsittely tuottavat asetelmaan erityisen vahvasti tässä ajassa resonoivan tason.

Esityksen komediallisen päällysrakenteen alta pilkottaa koko ajan alkuperäinen tragedia. Teksti karkaa kuitenkin nopeasti omille teilleeen käsitellen nyky-Suomessa eläviä sukupuolirooleihin, seksuaalitraumoihin, työpaikkojen katoamiseen, syrjäytymiseen, yrittämiseen, mielen järkkymiseen, kulttuurisiin ennakkoluuloihin, lapsettomuuteen ja  eettisiin valintoihin liittyviä teemoja.

Muokatussa tarinassa keskeinen jännite liittyy menneisyyttään pakenevan Karin ja hänen kälynsä Meritan välisen suhteen kehitykseen sekä Karin mielenterveysongelmien ja aiempien tekojen vakavuuden vaiheittaiseen paljastumiseen.

Esityksen yhdessä avainjaksossa Karia ja Mannaa esittävät Miko Kivinen ja Nina Hosiasluoma näyttelevät alasti. Vaikka ratkaisu sisältää komediallisiakin ulottuvuuksia,  samalla se ilmentää hahmojen aitoa avautumista. Siinä käsitellään sekä miehisen itsetunnon horjumista ja sen läpinäkyvää kompensaatiota nikkaroinnin parissa että naisen pettymyksiä rakkaudessa ja yrittämisessä.

Viiettelyksen asuntovaunu on taitavasti tehtyä ja näyteltyä teatteria. Se  on materaaliltaan yhtä runsas kuin Kivisen  ja Klemolan Miehen kuolema (2013), mutta dramaturgisesti ehjempi. Se jatkaa myös Klemolan kirjoittamassa ja ohjaamassa sekä Kivisen osaltaan näyttelemässä Vaimoni, Casanovassa (2016) käsiteltyjä horjuvaan minäkuvaan, ikääntymiseen ja itsensä likoon laittamisen teemoja.

Samalla paljon esillä olevaa seksuaalisuutta ei – Klemolalle tyypillisen tapaan – nytkään käsitellä vain omana kategorianaan, vaan sen kautta kuvataan minuuden hallinnan haasteita ja eksitentiaalista ahdistusta.

Viettelyksen asuntovaunu edustaa teatterinlajia, jossa komedia ja tragedia lyövät yhteen siten, että katsoja nauressaan löytää itsensä koko ajan sen vaikean tunteen ääreltä, että onko oikein nauraa vaikka naurattaa.  Juuri tämä törmäytys on tehty taiten ja riskejä pelkäämättä.

Esimerksi romanitaustaisen Meritan – jota esittää myös romanijuuria omaava mies – monella tapaa ristiriitaisen  hahmon voi halutessaan tulkita myös kommenttina ajankohtaiseen keskusteluun siitä, kuka saa puhua kenenkin äänellä.   Vaikka Meritassa on viittauksia vanhanaikaisen varieteeteatterin ristiinpukeutumiselle ja sterotypioille nojaavaan komediaan, hahmon moniulotteisuus murtaa tämän raamin rytinällä.

Kaikkien näyttelijöiden ilmaisuvoima on parasta a-luokkaa, mutta Kai Tannerin loisteliaan roolityön tuella juuri Merita kasvaa narsistisesta hössöttäjästä koko esityksen sisäisen äänen kannattelijaksi.

 

Kommentoi Facebookissa