Näyttökuva 2016-01-05 kello 12.09.15

Häpeämätön Carol Rama

Häpeämätön Carol Rama

Carol Rama

Carol Rama

Emma

☆☆☆☆



Emman Carol Rama -näyttelyä ei kannata missata


Muutama viikko sitten kuollut torinolainen Carol Rama (1918–2015) on avantgardinistinen kuvataiteilija, joka sai elämäntyölleen huomiota vasta viimeisinä vuosinaan. Torjutun naisnäkökulmansa ja vallitsevien taidesuuntausten ulkopuolelle tietoisesti työntyvien tyyliensä takia hän jäi aikanaan suurelle yleisölle tuntemattomaksi.

Kulttuuripiireissä Raman ristiriitainen ja poliittisestikin provosoiva persoona tunnettiin sitäkin paremmin. Emmassa on esillä myös ikääntyneestä taiteilijasta tehty video, joka antaa viitteitä hänen omalaatuisesta henkilöstään. Samalla on helppo ymmärtää miksi Ramaa verrataan usein Louise Bourgeois’in (1911–2010), toiseen vasta uransa lopulla noteerattuun omaa tietään kulkeneeseen jyrkän feministiseen taiteentekijään.

Emmassa esillä olevat parisen sataa Raman teosta erottuvat selvästi omiin kehityskausiinsa. Etenkin varhaisemmissa akvarelleissa seksuaalisuus on esillä hyvinkin häpeämättömänä, fetisistisenä ja rivona. Esillä ovat ihmisen intiimit ulokkeet kielestä sukuelimiin eritteitäkään unohtamatta.Niiden näennäisessä primitiivisyydessä on myös tiettyä samaa kuin esimerkiksi Picasson ja muiden miestaiteilijoiden saman ajan eroottisissa kuvissa, mutta Raman hävytön naisnäkökulma on juuri tässä kontekstissa sivuuttamatonta ja kapinallisuudessaan riemukasta.

Raman abstraktisimmissa töissä on myrskyä ja erilaisten materiaalien kohtaamisesta nousevaa jyrkkyyttä, mutta ehkä yllättäen välillä myös harmonian kauneutta.

1960-luvun töissään hänellä oli tapana rakentaa maalauksistaan kollaaseja liittämällä niihin erilaisia esineitä tai orgaanisia elementtejä, kuten lelunukkien tekosilmiä, eläinten luita tai lääkeruiskuja. Työt näyttävät tuijottavan ja muutenkin syyllistävän katsojaa kehyksistään.

Oman kokonisuutensa muodostavat myös teokset joiden keskeisenä aineksena on käytetty polkupyörien sisäkumeja. Ne ovat toisinaan leikattuja ja pinnaksi liimattuja ja toisinaan kolmiulotteisesti työn päälle pursuavasti asetettuja. Teosten nimistä saattaa päätellä, että Ramalle tällä materiaalilla on psykologisia ulottuvuuksia: paikatut ja kierrätetyt sisäkumit edustavat jotain mikä on yhtä lailla vahvaa ja mukautuvaa kuin haurastakin – ehkä vähän kuin ihmiselämä.
Töissä lienee viittausta isäsuhteeseenkin, sillä Raman isä oli konkurssin kokenut ja itsemurhan vuonna 1942 tehnyt polkupyörätehtailija.

Vuosituhannen vaihteessa esillä ollut hullun lehmän tauti näyttää herättäneen taiteilijassa syvempiäkin ihmisten ja eläinten väliseen suhteeseen liittyviä ajatusyhtymiä. Itse asiassa koko näyttelyn voi tulkita taiteellisena elämäntyönä, jonka pohjimmaisena pyrkimyksenä on etsiä eri näkökulmista ihmisen suhdetta kehoonsa, eläimellisyyteensä ja erilaisiin materiaaleihin, niin orgaanisiin kuin ihmisen luomiin.

Carol Raman Emmassa esillä olevaan näyttelyyn kannattaa asennoitua tietyllä nöyryydellä, sillä töiden todellinen räjähdysvoima ei lyö päälle aivan ensi silmäyksellä. Tietty nukkavieruus, hempeys ja herkkyys kulkevat käsikynkkää näkemyksellisen voiman, materiaalisen karkeuden ja ilkikurisen lihallisuuden kanssa.

Näyttelyn tulijan kannattaa samassa yhteydessä käydä läpi myös maaliskuun puoleen väliin Emmassa esillä oleva Saastamoisen kokelmanäyttely Kosketus, joka esittelee tasokkaan valikoiman suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Voimassa 9/2015.

Kommentoi Facebookissa